Kaupunginhallitus, kokous 12.2.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 50 Tuoreruokien hankinta 2024

MliDno-2024-640

Valmistelija

  • Jani Suomalainen, hankintapäällikkö, jani.suomalainen@mikkeli.fi

Kuvaus

Mikkelin kaupungin ruoka- ja puhtauspalvelut kilpailuttavat tuoreruokien (tuore kala, ja kalavalmisteet, marjapakasteet, valmisruoat ja mehukeitot, hedelmät ja vihannekset sekä tuore leipä ja leipomotuotteet) hankinnan sopimuskaudelle 1.11.2024-31.10.2028. Hankinnan ennakoitu arvo on koko sopimuskaudella noin 4 100 000 €, joista Mikkelin kaupungin osuus on noin 2 200 000 €. Kyseessä on yhteishankinta, jossa tulee olemaan valmisteluhetken tiedon mukaan osallisena Mikkelin kaupungin ja liikelaitos Otavian lisäksi myös Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy, Etelä-Savon Koulutus Oy, Kangasniemen kunta, Pieksämäen Tukipalvelut Oy sekä Suomen nuoriso-opisto.

Hankinnan laajuudesta johtuen on perusteltua käyttää ulkoistettua palvelua hankinnan toteuttamiseksi. Mikkelin kaupungin hankintasäännön liitteen A (kh 17.4.2023 § 157) mukaisesti yli 300 000 euron hankinnan ulkoistuksesta Sansia Oy:n toteutettavaksi voi hankintapalveluiden esityksestä päättää toimialan lautakunta tai johtokunta. Yli 1 000 000 euron kahta tai useampaa toimialaa ja/tai kaupunkikonsernia koskevan hankinnan ulkoistuksesta Sansia Oy:n toteutettavaksi voi hankintapalveluiden esityksestä päättää kaupunginhallitus. Ulkoistettujen hankintojen sisällön ja kohteen määrittäminen tapahtuu edelleen hankinnasta vastaavan kaupungin yksikön toimesta; Sansia Oy vastaa hankintaprosessin toteutuksesta ja hankintalain asiantuntemuksesta.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Janne Kinnunen, kaupunginjohtaja, janne.kinnunen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus päättää siirtää tuoreruokien hankintaprosessin Sansia Oy:n toteutettavaksi.

Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.

Päätös

Hyväksyttiin.

Tiedoksi

Sansia Oy, ruoka- ja puhtauspalvelut, elintarvikehankintarenkaan muut jäsenet, hankintapalvelut, taloustiimi. 

Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.