Ristiinan aluejohtokunta, kokous 19.12.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 33 Muut asiat

Kuvaus

Aluejohtokunta ottaa kokouksessa tarvittaessa käsiteltäväksi myös muut asiat, mikäli jäsenet sen yksimielisesti hyväksyvät.

Päätös

Päätettiin yksimielisesti ottaa käsittelyyn osallistavan budjetoinnin Ristiinan kohteet, jotka ovat:

Mestausahon muistomerkki

Ristiinan historiallisen keskustan äärellä on Mestausahona tunnettu pieni aukio. Paikka on nimensä mukainen, ja siellä on todistetusti mestautettu rikoksen tekijöitä, kuten mm. Mikko Moilasen Suomen pyövelit -teos kertoo. Paikkaa ei nykyisellään ole merkitty millään tavoin, ja se tulisi tehdä sopivalla muistomerkillä, laatalla, kivipaasilla tms.

Hiihtoreitin kunnostaminen Huumontien itäpuolelle

Ristiinan taajamaan on rakennettavissa merkittävästi laajempi ja kuntoilijoita houkuttava reitistö ulottamalla latu Huumontien itäpuoliselle alueelle. Alue on kaupungin omistuksessa ja reitin kunnostamisella yhdistyy Ristiinan urheilukentän latu ja nykyinen Huumonlenkki toimivaksi kokonaisuudeksi. Raivauksen ja kunnostuksen tarpeessa on noin 5 km latuosuus.

Liukumäki turvalliseksi Ristiinan kotalaavun mäessä

Lasten suosima liukumäki Ristiinan päiväkodin kohdalla lähtee aivan ajoradan vierestä. Laskijoiden turvallisuuden vuoksi on erittäin perusteltua tehdä liukumäen yläosaan levike tai muu ratkaisu, jolla liikenteen sujuvuus ja lasten turvallisuus voidaan taata.

KonttiWC palvelemaan Ristiinan sataman ja kotalaavun käyttäjiä

Ristiinan satama on kesäaikaan veneilijöiden ja matkailijoiden suosima paikka. Kotalaavun käyttö on ympärivuotista. Kaukaanrantaan sijoitetun konttiWC:n kaltainen ratkaisu olisi toimiva myös satamassa. Viemäröinti lienee myös helposti tehtävissä olemassa olevaan viemärilinjaan.

Frisbeegolf-alueen rakentaminen sotakoulun rantaan

Frisbeegolf on nuorten parissa suosittu harrastus. Ristiinan taajaman läheisyydessä ei kuitenkaan ole helposti ja nuorten kulkuvälinein saavutettavaa lähifrisbeegolfrataa. Sellaiselle on hyvä sijainti tarjolla Sotakoulunrannan kotalaavun yläpuolisella peltoalueella.

Tiedoksi

Yhdyskuntatekniikan valvoja Janne Tuukkanen, Mikkelin kaupunki

Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.