Kaupunginhallitus, kokous 16.10.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 313 Presidentinvaalit 2024 - Vaalilautakuntien ja -toimikuntien asettaminen

MliDno-2023-2514

Valmistelija

  • Annaliisa Leinonen, kaupunginlakimies, annaliisa.leinonen@mikkeli.fi

Kuvaus

Vaalilain 15 §:n mukaan kunnanhallituksen on ennen vaaleja asetettava:

  1. kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta,​ johon kuuluu puheenjohtaja,​ varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä,​ joita on kuitenkin oltava vähintään kolme;​ sekä 
  2. laitoksessa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten yksi tai useampi vaalitoimikunta,​ joihin kuhunkin kuuluu puheenjohtaja,​ varapuheenjohtaja ja yksi muu jäsen sekä tarpeellinen määrä varajäseniä,​ joita on kuitenkin oltava vähintään kolme.


Ehdokas ei voi olla vaalilautakunnanjäsenenä eikä varajäsenenä. Ehdokas tai hänen puolisonsa,​ lapsensa,​ sisaruksensa tai vanhempansa ei voi olla vaalitoimikunnan jäsenenä eikä varajäsenenä. Puolisoilla tarkoitetaan aviopuolisoita sekä avioliitonomaisissa olosuhteissa ja rekisteröidyssä parisuhteessa eläviä henkilöitä. 

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien puheenjohtajien ja varapuheenjohtajien nimet ja yhteystiedot on ilmoitettava kunnankeskusvaalilautakunnalle.

Vaalilautakuntien jäsenten ja varajäsenten valinnassa tulee soveltaa myös tasa-​arvolakia. Sekä varsinaisissa jäsenissä että varajäsenissä on siis oltava naisia ja miehiä kumpiakin vähintään 40 %.

Kaupunginhallituksen on siis vaalilain 15 §:n mukaan ennen vaaleja asetettava kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta ja laitoksessa toimitettavaa ennakkoäänestystä ja kotiäänestystä varten yksi tai useampi vaalitoimikunta. Sekä vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan jäsenten että niiden varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa asianomaisessa vaalipiirissä edellisissä eduskuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita puoluerekisteriin merkittyjä puolueita.

Edellisissä vaaleissa Kaakkois-Suomessa ehdokkaita on ehdokaslistojen yhdistelmien mukaan asettaneet seuraavat puolueet: Kansallinen Kokoomus,​ Suomen Keskusta,​ Suomen Sosialidemokraattinen Puolue,​ Suomen Kristillisdemokraatit,​ Vasemmistoliitto,​​ Vihreä liitto,​ Perussuomalaiset, Liike Nyt, Korjausliike, Kristallipuolue, Liberaalipuolue, Suomen ruotsalainen kansanpuolue (RKP), Suomen Kommunistinen Puolue (SKP), Valta kuuluu kansalle (VKK), Vapauden liitto. Eduskuntavaalien jälkeen puolueista Korjausliike on lakkautettu.

Edellä tarkoitettujen äänestäjäryhmien edustuksen järjestäminen ja tasa-​arvovaatimuksen turvaaminen on syytä pyrkiä suorittamaan etukäteen,​ sillä yleensä tällaisten näkökohtien yhteen sovittaminen ilman ennakkovalmistelua on toimielimiä kaupunginhallituksessa valittaessa hankalaa.

Oikeusministeriö on pyytänyt kiinnittämään kuntien huomiota siihen,​ että vaalilain 15 §:n 2 momentin sanamuotoa "mahdollisuuksien mukaan" voidaan soveltaa myös siten,​ että jos puolueet eivät niille tehdystä pyynnöstä huolimatta nimeä riittävästi ehdokkaita vaalilautakuntiin,​ jäseniksi voidaan nimetä myös muita kunnan luottamustoimeen vaalikelpoisia henkilöitä.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Janne Kinnunen, kaupunginjohtaja, janne.kinnunen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus päättää pyytää puolueiden paikallisilta kunnallisjärjestöiltä ja puolueosastoilta ja valitsijayhdistykseltä,​ että ne tekisivät ehdotuksensa valittavista henkilöistä vaalilautakuntiin (18 kpl) ja vaalitoimikuntiin (5 kpl) ja toimittaisivat ne Mikkelin kaupunginkansliaan viimeistään 30.11.2023.

Päätös

Hyväksyttiin.

Tiedoksi

Keskusvaalilautakunnan sihteeri

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.


Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Mikkelin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös postitse tai sähköisesti. Postiin oikaisuvaatimusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen ja kuntalain (410/2015) 137 §:n 2 momentissa tarkoitetun kunnan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Mikkelin kaupunki/Kaupunginhallitus.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10, 50100
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen, ja se on tekijän allekirjoitettava. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua,
  • se, millaista oikaisua vaaditaan,
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.


Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Mikkelin kaupungin kirjaamosta.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10, 50100 Mikkeli
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Puhelinnumero: 044 794 2033 / 015 1941 (vaihde)
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.