Mikkelin kaupungin liikelaitos Otavian johtokunta, kokous 23.8.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 24 Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2022

MliDno-2023-1068

Valmistelija

  • Harri Jokinen, johtaja-rehtori, harri.jokinen@otavia.fi

Kuvaus

Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan on mm. valmisteltava valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat sekä arvioitava, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Tarkastuslautakunta antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Kunnanhallitus antaa valtuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.

Tarkastuslautakunnan käytännön arviointityö muodostuu mm. arviointisuunnitelman laati­mi­sesta, ar­vioin­timenetelmien valitsemisesta, vi­ran­haltijoiden ja luottamushenkilöiden kuulemisista kokouksissa sekä esityslistojen ja pöy­täkirjojen lukemisesta. Ensisijaisesti arviointi suoritetaan arvioita­van vuo­den ti­lin­päätöksen ja siihen sisältyvän toimintakertomuksen perus­teella. 

Tarkastuslautakunnan vuoden 2022 arviointisuunnitelmassa arvioinnin painopistealueeksi määriteltiin  sivistyksen ja hyvinvoinnin palvelualue sekä Mikkelin kaupungin liikelaitos Otavia.

Tarkastuslautakunnan kuultavina kokouksissa ovat olleet henkilöstöjohtaja Petri Mattila, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pirjo Siiskonen, kaupunginjohtaja Janne Kinnunen, kirjastopäällikkö Sylvia Stavén, kulttuuripäällikkö Susanna Latvala, kunnossapitopäällikkö Päivi Turkki, liikelaitos Otavian johtaja-rehtori Harri Jokinen, liikuntapäällikkö Tiina Juhola, museojohtaja Matti Karttunen, nuorisopäällikkö Tarja Sinioja, opetusjohtaja Seija Manninen, sivistysjohtaja Virpi Siekkinen ja talousjohtaja Tiia Tamlander.

Mikkelin kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 12.6.2023 (§ 84) käsitellyt tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen.

 

 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Harri Jokinen, johtaja-rehtori, harri.jokinen@otavia.fi

Mikkelin kaupungin tarkastuslautakunnan arviointikertomus 2022 tiedoksi Mikkelin kaupungin liikelaitos Otavian johtokunnalle.

 

Päätös

Merkittiin tiedoksi.