Kuvaus
Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan tehtävänä on mm. valmistella valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat sekä huolehtia kunnan ja sen tytäryhteisöjen tarkastuksen yhteensovittamisesta. Lisäksi Mikkelin kaupungin hallintosäännön 84 §:n mukaan tarkastuslautakunnan on seurattava tilintarkastajan tarkastussuunnitelman toteutumista sekä muutoinkin seurattava tilintarkastajan tehtävien suorittamista ja tehtävä tarpeen mukaan esityksiä tilintarkastuksen kehittämiseksi. Tarkastuslautakunnan on myös huolehdittava, että tilintarkastusta varten on tarpeelliset voimavarat, jotka mahdollistavat tilintarkastuksen suorittamisen julkishallinnon hyvän tilintarkastustavan edellyttämässä laajuudessa, sekä tehtävä aloitteita ja esityksiä tarkastuslautakunnan, tilintarkastajan ja sisäisen tarkastuksen tehtävien yhteensovittamisesta mahdollisimman tarkoituksenmukaisella tavalla.
Mikkelin kaupunkikonsernin nykyinen tilintarkastuspalveluja ja tarkastuslautakunnan sihteeripalveluja koskeva palvelusopimus on päättymässä vuoden 2023 tilintarkastuksen suorittamisen jälkeen, kun tilinpäätös on hyväksytty valtuustossa. Kuntalain 113 §:n mukaan tilinpäätös on käsiteltävä kaupunginhallituksessa ja annettava tilintarkastajien tarkastettavaksi tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä. Tilintarkastajien on tarkastettava tilinpäätös toukokuun loppuun mennessä, ja valtuuston on käsiteltävä tilinpäätös kesäkuun loppuun mennessä. Tarkastuslautakunnan arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä.
Sopimuskauden päättymisen johdosta tilintarkastuspalvelut on kilpailutettava. Toteutettava kilpailutus koskee tilikausien 2024–2027 sekä kahden optiovuoden kuntalain 122 § mukaisen julkisen hallinnon ja talouden tilintarkastuksen suorittamista Mikkelin kaupungissa ja Mikkelin kaupungin tytäryhtiöissä. Kuntalain mukaan tilintarkastusyhteisö voidaan valita kerrallaan enintään kuuden tilikauden hallinnon ja talouden tarkastamista varten. Kilpailutus sisältää myös Mikkelin kaupungin tarkastuslautakunnan sihteerin tehtävät.
Tilintarkastusyhteisö valitaan tarkastuslautakunnan esityksestä. Päätöksen tekee kaupunginvaltuusto. Kuntalain 122 § mukaisesti valtuusto valitsee hallinnon ja talouden tarkastamista varten tilintarkastusyhteisön. Yhteisön on määrättävä vastuunalaiseksi tilintarkastajaksi JHT-tilintarkastaja, joka toimii tehtävässään virkavastuulla. Kunnan tytäryhteisön tilintarkastajaksi on valittava kunnan tilintarkastusyhteisö, jollei tästä poikkeamiseen ole perusteltua, tarkastuksen järjestämiseen liittyvää syytä. Kukin yhteisö valitsee vastuunalaisen tilintarkastajan omissa toimielimissään, ja palveluntarjoaja tekee myös kirjalliset hankintasopimukset erikseen kunkin tytäryhtiön kanssa.
Esityslistan oheismateriaalina on tarjouspyyntö- ja hankintasopimusluonnokset tilintarkastuspalveluiden sekä tarkastuslautakunnan sihteeripalveluiden hankinnasta. Tarjouspyyntöluonnoksessa esitettyjen tarkastuspäiväarvioiden oikeellisuus on tarkistettu nykyiseltä tilintarkastuksen palveluntarjoajalta. Hankinta on valmisteltu yhteistyössä julkisten hankintojen asiantuntijapalveluita tuottavan Sansia Oy:n kanssa. Myös tarjouspyynnön julkaisijana tulee Mikkelin kaupungin puolesta toimimaan Sansia Oy. Hankinta toteutetaan avoimella menettelyllä. Hankinnan ennakoitu kokonaisarvo on noin 500 000 euroa, joka ylittää hankintalain 26 §:n mukaisen EU-kynnysarvon, eli kyse on ns. EU-hankinnasta, jossa tarjouspyynnön vähimmäismääräaika (tarjouspyynnön aukioloaika) on 30 päivää. Tavoitteena on tarjouspyynnön julkaisu elokuun loppuun mennessä. Kaupunkikonsernin hankintasäännön mukaisesti hankinnasta on laadittu erityispiirteiden tunnistaminen, joka sisältää yritysvaikutusten arvioinnin. Hankinnasta on toteutettu myös markkinavuoropuhelu tarjouspyyntöasiakirjojen kommentointimahdollisuuden muodossa. Hankintapäätöksen eli tillintarkastusyhteisön valinnan tekee tarkastuslautakunnan esityksestä kaupunginvaltuusto, kuntalain mukaisesti.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Jarmo Lautamäki, jarmo@jarmolautamaki.fi
Tarkastuslautakunta antaa mahdollisen tarpeelliseksi katsomansa evästyksen kilpailutuksen valmisteluun liittyen ja hyväksyy tarjouspyyntöluonnoksen julkaistavaksi. Tarkastuslautakunta valtuuttaa talouspalvelut tekemään kilpailutusaineistoon tarvittaessa luonteeltaan vähäisiä muutoksia ja tarkennuksia hankintaprosessin aikana.
Päätös
Hyväksyttiin.
Pöytäkirjaan merkitään, että sihteerinä tämän pykälän ajan toimi taloussuunnitelupäällikkö Janne Skott.