Konserni- ja elinvoimajaosto, kokous 21.6.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 59 Tarkennettu ennakkokanta Kiinteistökehitys Naistinki Oy:n investointihankkeeseen

MliDno-2022-672

Valmistelija

  • Janne Skott, taloussuunnittelupäällikkö, janne.skott@mikkeli.fi
  • Jouni Riihelä, kaupunkikehitysjohtaja, Jouni.Riihela@mikkeli.fi

Kuvaus

Mikkelin kaupungin konserniohjeen kohdan 4.6 mukaisesti tytäryhtiöillä on velvollisuus pyytää kaupungin ennakkokantaa, kun tytäryhtiö on toteuttamassa merkittävää tai poikkeuksellista investointia.

Kiinteistökehitysyhtiö Naistinki Oy (Naistinki) on pyytänyt ennakkokantaa Mölnlycke Health Care Oy:n toimitilojen laajentamiseksi toteutettavaan rakennusinvestointiin. Asiaa käsiteltiin konserni- ja elinvoimajaoston kokouksessa 6.6.2023 § 49. Tuolloin konserni- ja elinvoimajaosto päätti Mikkelin kaupungin ennakkokantana, että kaupunki suhtautuu myönteisesti Naistingin esiteltyyn investointihankkeeseen. Lisäksi kaupunki edellytti, että Naistingin tulee vielä hankkia kuntaliiton ohjeistuksen mukaisesti ulkopuolinen arvio Mölnlycken kanssa laadittavan vuokrasopimuksen markkinaehtoisuudesta. Lisäksi päätettiin, että kaupunginlakimies tarkastaa vuokrasopimuksen ennen sen allekirjoitusta.

Mölnlycke Health Care Oy ja Naistinki Oy ovat käyneet 6.6.2023 kokouksen jälkeen tarkentavia neuvotteluja, joiden aikana sopimusluonnoksen yksityiskohdat ovat tarkentuneet.

Naistinki Oy esittelee kokouksessa sopimusluonnoksen tarkentuneet tiedot, ja pyytää aiemmin tehtyyn päätökseen pohjautuen Mikkelin kaupungilta täsmennettyä ennakkokantaa Mölnlycke Health Care Oy:n toimitilojen laajentamiseksi toteutettavaan rakennusinvestointiin.

Naistinki Oy:n toimitusjohtaja Kyösti Ylijoki selostaa asiaa kokouksessa konserni- ja elinvoimajaostolle.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Janne Kinnunen, kaupunginjohtaja, janne.kinnunen@mikkeli.fi

Konserni- ja elinvoimajaosto merkitsee saamansa tarkennetun esittelyn tiedoksi, sekä tarvittaessa täsmentää Kiinteistökehitys Naistinki Oy:lle 6.6.2023 kokouksessa annettua Mikkelin kaupungin ennakkokantaa.

Päätös

Esittelijä täydensi päätösehdotustaan seuraavasti: Kaupunki suhtautuu myönteisesti Naistingin esiteltyyn investointihankkeeseen. Kaupunki toteaa, että Naistingin tulee vielä hankkia ulkopuolinen arvio tehtävän vuokrasopimuksen markkinaehtoisuudesta Kuntaliiton ohjeistuksen mukaisesti ja lisäksi kaupunginlakimiehen tulee tarkastaa vuokrasopimus ennen sen allekirjoitusta. 

Esittelijän täydennetty päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Merkitään, että Naistinki Oy:n toimitusjohtaja Kyösti Ylijoki selosti asiaa konserni- ja elinvoimajaostolle.


Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.