Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta, kokous 26.4.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 48 Muut asiat

Kuvaus

Etelä-Savon Urheiluakatemian koordinaattori Kalle Husso esittelee Urheiluakatemian toimintaa.

Lisäksi Mikkelin musiikkiopiston rehtori Marja Ikonen esittelee musiikkiopiston toimintaa.

Päätös

Etelä-​Savon Urheiluakatemian koordinaattori Kalle Husso esitteli Urheiluakatemian toimintaa ja poistui kokouksesta tämän esittelyn jälkeen.

Edelleen Mikkelin musiikkiopiston rehtori Marja Ikonen esitteli musiikkiopiston toimintaa ja poistui kokouksesta tämän esittelyn jälkeen.

Lisäksi puheenjohtaja Anu Kokkonen tiedusteli nuorisovaltuuston edustaja Emmi Mattssonilta nuorten ajankohtaisia kuulumisia.

Merkittiin muutos käsittelyjärjestykseen,​ jonka mukaan tämä pykälä käsiteltiin pykälän 44 (Pöytäkirjan tarkastus) jälkeen.

Merkitään,​ että nuorisovaltuuston edustaja Emmi Mattsson saapui kokoukseen tämän pykälän käsittelyn aikana.


Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.