Kaupunkikehityslautakunta, kokous 17.1.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 8 Asemakaavan muutos 13. kaupunginosa (Pitkäjärvi) / Rantajoentie

MliDno-2022-4742

Valmistelija

  • Ville Nykänen, kaavoitusinsinööri, ville.nykanen@mikkeli.fi

Kuvaus

Kaupunkisuunnittelu lähettää otsikossa mainitun 5. päivänä tammikuuta 2023 päivätyn asemakaavamuutosehdotuksen kaupunkikehityslautakunnan käsiteltäväksi.

Kaavamuutos koskee 13. kaupunginosan (Pitkäjärvi) lähivirkistysalueen ja katualueen osaa.

Suunnittelualue sijoittuu Pitkäjärven rantaan Rantajoentien päähän. Alue on puustoista lähivirkistysaluetta. Alueella ei sijaitse rakennuksia tai muita mainittavia erityistoimintoja. Kaava-alueen pinta-ala on 7671 m2. Alue on kaupungin omistuksessa. Alueelle laadittiin luontoselvitys.

Kyseinen alue on aikoinaan kaavoitettu lähivirkistysalueeksi, joka on sittemmin jäänyt toteuttamatta. Mikkelin kaupungin maapoliittisessa ohjelmassa on maininta kaupungin alueella havaituista alueista, jotka ovat pienin käyttötarkoitustenmuutoksin muunnettavissa asumiselle (Kv § 58, 25.4.2022, s., 11-13). Tämä kyseinen alue on ensimmäinen em. ohjelman mukainen kehittämiskohde.

Alueen voimassaolevat asemakaavat ovat vuodelta 1992 ja 1993. Alue on kaavoissa merkitty VL-merkinnällä lähivirkistysalueeksi. Alueelle on varattu paikka ohjeelliselle palloilukentälle ja paikoitukselle, nämä eivät ole koskaan toteutuneet. Lisäksi alueen eteläosassa on yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten alue (ET).

Asemakaavan muutos

Asemakaavalla muodostuu korttelin 400 osan tontit 1 ja 2. Suunnittelualueen käyttötarkoitus muunnetaan osalta lähivirkistysaluetta erillispientalojen korttelialueeksi (AO). Alueelle sijoittuu kaavassa kaksi tonttia suuruuksiltaan n. 1500 m2. Tontit ovat hieman alueen keskimääräistä kokoa suurempia, mutta suuret tontit ovat alueelle tyypillisiä. Tonttien koko vaihtelee alueella 900 neliöstä yli 2000 neliöön. Rakennusoikeutta osoitetaan kaavassa AO-tonteille alueen tyypillisellä tehokkuusluvulla (e = 0,25) yhteensä 750 k-m2. Kaavassa kiinnitetään huomiota hulevesien käsittelyyn ja ohjaamiseen. Kaava-alueen etelänurkkaan on varattu vanhan kaavan mukaisesti alue yhdyskuntateknillistä huoltoa palvelevia rakennuksia ja laitoksia varten (ET). Tälle alueelle sijoittuu jo olemassa oleva jäteveden pumppaamo. Ajo eteläisemmälle tontille tapahtuu Rantajoentien kautta ja pohjoisemmalle tontille kevyenliikenteenväylää pitkin (kuten muuallakin alueella on). Pysäköinti sijoitetaan tonteille.

Kaava-alueen rakennusoikeuden määrä lisääntyy n. 750 k-m2.

Kaavamuutos on tullut vireille 30.8.2022 ja osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) on ollut nähtävillä 30.8.2022 alkaen.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta saatiin neljä lausuntoa ja yksi mielipide. Lausunnon antaneilla Etelä-Savon pelastuslaitoksella, Savonlinnan maakuntamuseolla ja Telia Finland Oyj:llä ei ollut huomioitavaa kaavan OAS:n johdosta. Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ilmaisi tarpeen alueen luonnonolojen selvittämisestä sekä sen, että kaavassa otetaan huomioon alueen paikallisten viheryhteyksien jatkumisen ja sekä lähivirkistysalueiden tarpeet. Mielipiteeseen vastattiin ja tarkemmat vastineet lausuntoihin ja mielipiteeseen ovat luettavissa asemakaavan selostuksen liitteessä 6.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jouni Riihelä, kaupunkikehitysjohtaja, Jouni.Riihela@mikkeli.fi

Kaupunkikehityslautakunta päättää alustavasti hyväksyä Mikkelin kaupungin 13. kaupunginosan (Pitkäjärvi) korttelin 400 tontteja 1 ja 2 sekä katualuetta ja viheraluetta koskevan asemakaavan muutosehdotuksen, asettaa sen julkisesti nähtäville sekä pyytää siitä viranomaislausunnot seuraavilta tahoilta: Mikkelin Seudun Ympäristöpalvelut, rakennusvalvonta, kaupunkiympäristö, Mikkelin Vesilaitos, Etelä-Savon pelastuslaitos, Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Riihisaari - Savonlinnan museo, Etelä-Savon maakuntaliitto, Etelä-Savon Energia Oy, Mikkelin Puhelin Oyj, Telia Finland Oyj, Elisa Oyj sekä Mikkeli-seura.

Päätös

Hyväksyttiin.

Tiedoksi

Maankäyttö ja kaupunkirakenne / Nykänen Ville, Avelin Kirsi

Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.