Etelä-Savon pelastuslautakunta, kokous 6.9.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 13 Etelä-Savon pelastuslautakunnan selvitys tarkastuslautakunnan arviointikertomukseen vuodelta 2021

MliDno-2022-4815

Valmistelija

  • Tuomo Halmeslahti, pelastuspäällikkö, Tuomo.Halmeslahti@espl.fi

Kuvaus

Kaupunginhallituksen on raportoitava kaupunginvaltuustolle lokakuun loppuun mennessä toimenpiteet, joihin arviointikertomuksessa esitettyjen epäkohtien, kysymysten ja selvityspyyntöjen johdosta on ryhdytty. Selvitykset viedään kaupunginhallituksen kokoukseen 19.9.2022 ja edelleen kaupunginvaltuuston kokoukseen 26.9.2022.

Arviointikertomuksessa tarkastuslautakunta on esittänyt vuoteen 2021 kohdistuvia kysymyksiä. Lautakuntien on 9.9.2022 klo 16 mennessä hyväksyttävä arviointikertomuksessa esille nousseiden kysymysten vastaukset.  Etelä-Savon pelastuslautakunnalle on osoitettu kaksi kysymystä: 1.toiminnan kehittäminen ja 2. palvelukokonaisuushanke.

 

1. Toiminnan kehittäminen 

Tilinpäätöksen mukaan palvelutuotannon kehittäminen tehdään pääsääntöisesti olemassa olevilla resursseilla siten, että toiminnan tuottavuutta saadaan parannettua eri kehittämistoimenpiteillä. Vuoden 2021 aikana tuottavuuden parantaminen on ollut vaikeaa koronapandemiasta johtuvien henkilöstön poissaolojen ja muiden toimintarajoitusten vuoksi. Pelastuslaitoksen siirtyminen hyvinvointialueelle on aiheuttanut myös sen, että hyvinvointialueelle siirtymisen valmistelu on vaatinut resurssien kohdentamista valmistelutyöhön. Kunkin hyvinvointialueen kuntien, perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon yhteistoiminta-alueiden, sairaanhoitopiirien, erityishuoltopiirien ja alueen pelastustoimen sekä tarvittaessa muiden viranomaisten on osallistuttava hyvinvointialueen toiminnan ja hallinnon käynnistämisen valmisteluun ja annettava hyvinvointialueelle siinä tarpeellista virka-apua. 

2.  Palvelukokonaisuushanke 

Pelastuslaitoksen toiminnan kulut yhteensä 16,8 miljoonaa euroa ja tulot yhteensä 17,3 miljoonaa euroa kasvoivat molemmat edelliseen vuoteen verrattuna 3,6 prosenttia. Kasvu johtui sisäministeriön pelastusosaston rahoittamasta palvelukokonaisuushankkeesta. Hanke toteutettiin 12 pelastuslaitoksen yhteishankkeena, jonka kautta tuettiin pelastuslaitosten hyvinvointialueuudistukseen liittyvää omaehtoista valmistelua ja koottiin määrittelytietoa pelastustoimen palveluiden osalta. Koko hankkeen ajan määrittelytyön ohella tuotettiin myös laajempaa yhteistä ymmärrystä pelastustoimen palveluihin liittyen sekä rakennettiin yhteistä näkemystä pelastustoimen palveluista, palveluiden yhdyspinnoista ja niiden suomista mahdollisuuksista tulevilla hyvinvointialueilla. Pelastustoimen palvelukokonaisuudet -käsikirja (jäljempänä Palvelukokonaisuus -käsikirja) on Palvelukokonaisuus -hankkeen lopputuotoksena laadittu toimintamallin kuvaus, johon on koottu jaettuun ymmärrykseen pohjautuvaa määrittely- ja sisällönkuvaustietoa pelastustoimen palveluista, palvelukokonaisuuksista sekä niiden mallintamisesta.  

 

 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Tuomo Halmeslahti, pelastuspäällikkö, Tuomo.Halmeslahti@espl.fi

Etelä-Savon pelastuslautakunta hyväksyy selostusosassa annetut vastaukset.

Päätös

Hyväksyttiin.

Tiedoksi

Kaupunginhallitus, Talous-ja elinvoimapalvelut. 

Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.