Kaupunginhallitus, kokous 30.5.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 235 Yhteistoimintamenettelyn päättäminen ja yhteistoimintamenettelyn tuloksena mahdollisista toimenpiteistä päättäminen

MliDno-2022-985

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Sari Häkkinen, HR-päällikkö, sari.hakkinen@mikkeli.fi
Petri Mattila, henkilöstöjohtaja, petri.mattila@mikkeli.fi

Kuvaus

Vuoden 2021 tilinpäätösennuste on noin 4 miljoonaa euroa alijäämäinen. Tilinpäätösarvio on parempi kuin vuoden lopulla tehdyt ennusteet, mutta yhä selvästi alijäämäinen. Taseeseen kertyneen alijäämän määräksi vuoden 2021 tilinpäätöksessä arvioidaan noin 34 miljoonaa euroa edellisten tilikausien alijäämiin tehtävien oikaisukirjausten jälkeen. Myös vuoden 2022 talousarvio on 4,7 miljoonaa euroa alijäämäinen. Ilman tasapainotustoimia vuoden 2022 tilinpäätöksessä kumulatiivisen alijäämän määrä kasvaa noin 38,7 miljoonaan euroon. Vuoden 2022 näkymien epävarmuutta lisää etenkin Essote-kuntayhtymän kuntalaskutukseen liittyvä ylitysriski.

Kaupungin on ns. kriisikuntamenettelyn välttääkseen katettava taseeseen kertyneet alijäämät vuoden 2023 loppuun mennessä. Alijäämien määrä on jo niin merkittävä, että niiden kattaminen pelkästään käyttötaloutta sopeuttamalla ei tule annetussa aikarajassa onnistumaan. Tämän vuoksi Mikkeli selvittää vaihtoehtoja energiaomaisuutensa järjestelyille alijäämien kattamiseksi. Talouden ongelma on kuitenkin kaksiosainen; kertyneiden alijäämien lisäksi kaupungille kertyvät tulot eivät jatkossakaan näytä riittävän palvelutuotannosta aiheutuvien menojen kattamiseen. Taseen alijäämien kattamisen lisäksi on näin ollen puututtava myös käyttötalouden epätasapainoon, joka kerryttää vuosittain uutta alijäämää.

Vuoden 2023 talousarvion ensimmäisiä linjavetoja valmistellaan parhaillaan Palvelut ja tulevaisuus -ohjelman eli Patu-työn yhteydessä. Talouden suunnittelu on erityisen haasteellista sote-uudistuksen johdosta vielä epävarmojen rahoitusnäkymien sekä menokasvun nopeutumisen ja tulopohjan heikkenemisen takia. Sote-uudistuksen myötä tällä hetkellä kunnille ohjautuvista verotuloista ja valtionosuuksista merkittävä osuus siirtyy valtiolle hyvinvointialueiden toiminnan rahoittamiseksi. Tilanteen epävarmuudesta huolimatta on selvää, että sote-uudistus ei tuo nopeaa helpotusta jo entuudestaan huonossa taloustilanteessa olevalle kunnalle rahoitusjärjestelmään sisällytettyjen tasauselementtien vuoksi. Mikkelin kaupungin taloustilanne tulee säilymään haasteellisena myös sote-uudistuksen jälkeen, ja käyttötaloudessa menojen ja tulojen välillä vallitseva epäsuhta on saatava korjattua aidoilla ja pysyvillä rakenteellisilla muutoksilla.

Vuoden alussa käynnistyneen Patu-ohjelman valmistelussa pyritään tasapainottamaan taloutta palvelurakenteen uudistamisen ja elinvoiman vahvistamisen kautta. Palvelutuotantoa uudistamalla ja henkilöstöpolitiikkaa kehittämällä tavoitellaan koko organisaatiolle taloudellisesti kestävämpää toimintamallia. Työssä yhteensovitetaan paitsi aiemmat tasapainotusohjelmat uusiin säästötoimenpiteisiin, myös konkretisoidaan uuden valtuustostrategian toimeenpanoa valtuustostrategian valmistelussa tehdyn linjauksen mukaisesti. Kokonaisuus toimii ohjenuorana strategisiin tavoitteisiin ja talouden tasapainoon pyrkimisessä. Toimenpideohjelmia päivitetään valtuustokauden puolivälissä.

Palvelut ja tulevaisuus -ohjelmalla tavoitellaan 7,5 miljoonan euron vuositason käyttötaloussäästöä, vuoden 2022 osalta tavoite on 3,7 miljoonaa euroa. Lisäksi henkilöstölle suositellaan lomarahojen vaihtamista vapaaksi sekä vapaaehtoisten palkattomien vapaiden hyödyntämistä, joilla tavoitellaan 1 miljoonan euron säästöä talousarviovuodelle 2022. Näin ollen PaTu-ohjelmalla pyritään myös vuoden 2022 osalta siihen, että tilikauden tulos ei muodostuisi alijäämäiseksi.  Tasapainotustyö on mittava, ja eri toimenpiteiden vaikutukset jakautuvat väistämättä useammalle vuodelle. Talouden sopeuttaminen vaatii kokonaistarkastelua, jossa tarkastellaan tulopohjan lisäksi kaikkia toimintakuluja, esimerkiksi henkilötyövuosien kehitystä. Kokonaistarkastelussa on kiinnitettävä huomiota mm. palveluiden saatavuuteen ja toimitilojen määrään ja laatuun, tukipalvelujen ja hallinnon toimivuuteen sekä toimintatapojen uudistamiseen. Myös yhteistyötä on lisättävä ja tehostettava palvelualueiden ja toimintayksiköiden välillä. Hankinnat ovat yhtä lailla tarkastelun kohteena.

Henkilöstömenoja tulee pystyä vähentämään siten, ettei vaaranneta asiakasturvallisuutta ja lakisääteisten palvelujen järjestämistä ja tuottamista. Lisäksi on kiinnitettävä huomioita henkilöstön jaksamiseen. Henkilötyövuosissa voidaan saavuttaa säästöjä mm. tarkoituksenmukaisenmukaisella työnjaolla, eläköitymisen ja muun vaihtuvuuden hyödyntämisellä sekä tehtävien uudelleen järjestelyillä.  Mikkelin kaupungin talouden tervehdyttämiseksi kaupungin tulee hakea yhdessä henkilöstön ja henkilöstöjärjestöjen kanssa pitkävaikutteisia rakenteellisia ja toiminnallisia muutoksia ja uudistuksia, jotka johtavat tehtävien ja työmäärän vähenemiseen.

Edellä todetusta johtuen on syytä käynnistää henkilöstöjärjestöjen kanssa työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa annetun lain 4 §:n 1–4 kohtien mukaiset neuvottelut talouden tasapainottamiseen tarvittavista toimenpiteistä vuosille 2022–2023 Mikkelin kaupungissa, taseyksikössä ja liikelaitoksissa. Työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa(449/2007) säädetyn lain (yt-laki) 4 §:n 1 momentin mukaan työn antajan ja henkilöstön välisessä yhteistoiminnassa käsitellään ainakin sellaiset asiat, jotka koskevat muun muassa (1) henkilöstön asemaan merkittävästi vaikuttavia muutoksia työn organisoinnissa ja kunnan palvelurakenteessa, kuntajaossa tai kuntien välisessä yhteistyössä; (2) palvelujen uudelleen järjestämisen periaatteita, jos asialla voi olla olennaisia henkilöstövaikutuksia, kuten ulkopuolisen työvoiman käyttöä tai liikkeenluovutusta;... sekä (4) taloudellisista tai tuotannollisista syistä toimeenpantavaa osa-aikaistamista, lomauttamista tai irtisanomista.

Yt-lain 5 §:n 1 momentin mukaan ennen kuin työnantaja ratkaisee 4 §:ssä tai 4 a §:ssä tarkoitetun asian, hänen on neuvoteltava yhteistoiminnan hengessä yksimielisyyden saavuttamiseksi valmisteilla olevan

toimenpiteen perusteista, vaikutuksista ja vaihtoehdoista ainakin niiden työn tekijöiden kanssa, joita asia koskee. Neuvottelut on aloitettava niin ajoissa kuin mahdollista.

Yt-lain 6 §:n 1 momentin mukaan ennen yhteistoimintamenettelyn aloittamista työnantajan tulee antaa asianomaisille työntekijöille sekä heidän edustajilleen yhteistoimintamenettelyssä käsiteltävän asian käsittelyn kannalta tarpeelliset tiedot siten, että he voivat riittävästi perehtyä ja valmistautua käsiteltävään asiaan.

Yt-lain 7 §:n mukaan, jos työnantaja harkitsee 4 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettua toimenpidettä, työnantajan on annettava kirjallinen neuvottelu esitys yhteistoimintaneuvottelujen käynnistämiseksi viimeistään viisi päivää ennen neuvottelujen aloittamista. Harkitessaan vähintään kymmenen työntekijän irtisanomista, lomauttamista yli 90 päiväksi tai osa-aikaistamista, työnantajan on annettava näiden työntekijöiden edustajille kirjallisesti käytettävissä olevat tiedot:

  1. aiottujen toimenpiteiden perusteista;
  2. alustava arvio irtisanomisten, lomauttamisten tai osa-aikaistamisten märästä;
  3. selvitys periaatteista, joiden mukaan irtisanomisen, lomauttamisen tai osa-aikaistamisen kohteeksi joutuvat työntekijät määräytyvät; sekä
  4. arvio ajasta, jonka kuluessa irtisanomiset, lomauttamiset ja osa-aikaistamiset tehdään.


Yt-lain 8 §:n mukaan työnantajan esittäessä käsiteltäväksi yhteistoimintaneuvotteluissa toimenpiteitä, jotka voivat johtaa työntekijän irtisanomiseen, lomauttamiseen tai osa-aikaistamisen, on 7 §:n 1 momentissa tarkoitettu neuvotteluesitys tai siitä ilmenevät tiedot toimitettava kirjallisesti myös työ- ja elinkeinotoimistolle viimeistään yhteistoiminta neuvottelujen alkaessa, jollei näitä tietoja ole toimitettu sille aikaisemmin muussa yhteydessä.

Yt-lain 13 §:n mukaan, jos työnantajan harkitsema irtisanominen, osa-aikaistaminen tai 90 päivää pidempi lomauttaminen kohdistuu vähintään kymmeneen työntekijään, työnantajan katsotaan täyttäneen neuvotteluvelvoitteensa, kun neuvotteluja on käyty vähintään kuuden viikon ajanjaksona niiden alkamisesta lukien, ellei yhteistoimintaneuvotteluissa toisin sovita.

Neuvotteluilla tavoitellaan ensi sijassa pysyviä säästöjä ja tarvittaessa niitä tukevia kertaluontoisia säästöjä. Mikkelin kaupungilla on vuoden 2021 tilinpäätöksessä 1736 vakinaista henkilöä ja henkilötyövuosia 1576,79.

Päätösehdotus

Esittelijä

Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus päättää käynnistää tuotannollisin ja taloudellisin perustein työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa annetun lain (449/2007) mukaiset, koko kaupungin henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut talouden tasapainottamiseen tarvittavien toimenpiteiden toteuttamiseksi vuosina 2022 ja 2023 Mikkelin kaupungissa. Neuvotteluissa käsitellään em. lain 4 §:n 1 momentin kohtien 1-4 mukaisia asioita. Neuvotteluilla tavoitellaan ensi sijassa pysyviä säästöjä ja tarvittaessa niitä tukevia kertaluontoisia säästöjä. Henkilöstömenojen vähentämisessä ensisijaisena tavoitteena on säästöjen saavuttaminen eläke- ja muun poistuman, määräaikaisen henkilöstön vähentämisen, työ- ja työaikajärjestelyjen, toiminnan ja prosessien kehittämisen sekä vapaaehtoisten keinojen avulla. Mikäli on todennäköistä, että säästötavoite ei muutoin toteudu, vaihtoehtona on henkilöstön lomauttaminen ja/tai irtisanominen.

Pysyvien säästöjen osalta tavoitellaan kokonaisuudessaan 7,5 miljoonan euron vuosittaisia säästöjä käyttötalouteen. Vuoden 2022 osalta tavoite on kuitenkin 3,7 miljoonaa euroa. Lisäksi henkilöstölle suositellaan lomarahojen vaihtamista vapaaksi sekä vapaaehtoisten palkattomien vapaiden hyödyntämistä, joilla tavoitellaan 1 miljoonan euron säästöä talousarviovuodelle 2022. Vuoden 2022 kokonaissäästötavoite on näin ollen 4,7 miljoonaa euroa.

Neuvottelumenettelystä työnantajan edustajana vastaa henkilöstöjohtaja. Henkilöstön vähentämistarve olisi enintään 100 henkilötyövuotta (vuoteen 2024 mennessä). Mikäli neuvottelussa löydettävät ratkaisut edellyttävät erillisten päätösten tekemistä, tehdään ne hallintosäännön toimivaltuuksien mukaisesti.

Pöytäkirja tämän pykälän ostalta tarkastetaan kokouksessa.

Päätös

Asiasta käydyn keskustelun aikana Jarno Strengell esitti, että seuraavasta päätösesityksen lauseesta poistetaan kolme viimeistä sanaa ”Mikäli on todennäköistä, että säästötavoite ei muutoin toteudu, vaihtoehtona on henkilöstön lomauttaminen ja/tai irtisanominen”. Eli tässä vaiheessa yt- neuvotteluita henkilöstöön kohdistuviin säästöihin pyritään muilla esitetyillä keinoilla kuin irtisanomisilla. Irtisanomisen mainitseminen lisää turhaa levottomuutta henkilöstössä, vaikeuttaa työntekijöiden rekrytointia ja heikentää Mikkelin kaupungin mainetta. Henkilöstöä on vähennetty viimeisen kolmen vuoden aikana 126htv (henkilötyövuotta), alustavissa suunnitelmissa on ollut vähentää 2024 mennessä 70htv ja 2026 mennessä lisää 65htv eli yhteensä ilman irtisanomisia 261htv. Iso osa Mikkelin kaupungin työntekijöistä on lakisääteisissä työtehtävissä, kuten varhaiskasvatuksessa ja opetuksessa. Koska kukaan ei kannattanut esitystä, se raukesi.

Puheenjohtaja totesi, että esittelijän esitys on tullut kaupunginhallituksen päätökseksi.

Merkitään, että Jarno Strengell jätti asiaan eriävän mielipiteen, joka on saman sisältöinen kuin hänen esityksensä.

Valmistelija

  • Sari Häkkinen, HR-päällikkö, sari.hakkinen@mikkeli.fi
  • Petri Mattila, henkilöstöjohtaja, petri.mattila@mikkeli.fi

Kuvaus

Työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa annetun lain (449/2007, jatkossa yhteistoimintalaki) 4.1 §:n mukaan ennen kuin työnantaja ratkaisee henkilöstön asemaan merkittävästi vaikuttavia muutoksia työn organisoinnissa, kunnan palvelurakenteessa tai kuntien välisessä yhteisyössä, käsittelee sellaisia palvelujen uudelleen järjestämisen periaatteita, joilla voi olla olennaisia henkilöstövaikutuksia taikka ratkaisee taloudellisista tai tuotannollisista syistä toimeenpantavia osa-aikaistamisia, lomauttamista tai irtisanomista, on työnantajan neuvoteltava yhteistoiminnan hengessä yksimielisyyden saavuttamiseksi valmisteilla olevan toimenpiteen perusteista, vaikutuksista ja vaihtoehdoista ainakin niiden työntekijöiden kanssa, joita asia koskee. Neuvottelut on aloitettava niin ajoissa kuin mahdollista.

Kaupunginhallitus päätti 7.3.2022 § 99 käynnistää yhteistoimintalain mukaiset koko kaupungin henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut tuotannollisin ja taloudellisin perustein talouden tasapainottamiseen tarvittavien toimenpiteiden toteuttamiseksi vuosina 2022 ja 2023 Mikkelin kaupungissa. Neuvotteluissa käytiin lain (449/2007) 4 §:n 1 momentin kohtien 1-​4 mukaisia asioita. Neuvotteluissa tavoiteltiin kaupunginhallituksen päätöksen mukaisesti ensi sijassa pysyviä säästöjä ja tarvittaessa niitä tukevia kertaluontoisia säästöjä.

Kirjallinen neuvotteluesitys yhteistoimintaneuvottelujen käynnistämiseksi

Yhteistoimintalain 6.1 §:n mukaan ennen yhteistoimintamenettelyn aloittamista työnantajan tulee antaa asianomaisille työntekijöille sekä heidän edustajilleen yhteistoimintamenettelyssä käsiteltävän asian käsittelyn kannalta tarpeelliset tiedot siten, että he voivat riittävästi perehtyä ja valmistautua käsiteltävään asiaan. Kirjallinen neuvotteluesitys (15.3.2022) on annettu henkilöstön edustajille yhteistoimintalain 7.1 §:n edellyttämässä määräajassa eli vähintään viisi päivää ennen neuvottelujen aloittamista (23.3.2022).

Ensimmäisellä neuvottelukerralla 23.3.2022 todettiin yksimielisesti, että neuvotteluesitys on annettu yhteistoimintalain mukaisessa aikataulussa, se on sisältänyt lain edellyttämät tiedot ja että neuvottelut voidaan aloittaa. Neuvottelukutsussa todettiin, että mahdolliset henkilöstövähennykset voisivat arvion mukaan olla enintään 100 henkilötyövuotta.

Yhteistoimintaneuvottelut, harkittavien toimenpiteiden perusteet, vaikutukset ja vaihtoehdot

Neuvottelukertoja toteutui yhteensä viisi: 23.3., 13.4, 22.4., 6.5 ja 13.5.2022. Neuvottelut aloitettiin lain mukaisesti mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta mahdollistettiin henkilöstön edustajien osallistaminen prosessiin, tilanteen arviointiin ja mahdollisesti tarvittavien toimenpiteiden vaihtoehtojen kartoittamiseen mahdollisimman hyvin. Neuvotteluissa käytiin läpi palvelut- ja tulevaisuusohjelman PaTu:n esiin nousseiden ja harkittavana olleiden mahdollisten toimenpiteiden perusteita, vaikutuksia ja vaihtoehtoja sekä valmistelun kokonaiseteneminen.

Kaupunginhallituksen asettamassa neuvottelutavoitteessa oli määritetty neuvotteluille tavoite, mutta pelkästään henkilöstömenoihin kohdistuvaa säästövelvoitetta ei asetettu. Valmistelua on tehty kokonaisuutena, jossa osalla asioita on muiden vaikutusten lisäksi myös mahdollisia henkilöstövaikutuksia. PaTu-ohjelamassa on menojen leikkauksissa myös lukuisia asioita, joilla ei ole yhteistoimintalaissa tarkoitettuja henkilöstövaikutuksia. Neuvotteluissa käytiin lävitse kokonaiskuva, mutta erityisesti keskityttiin niihin toimenpide-ehdotuksiin, joilla olisi toteutuessaan mahdollisesti henkilöstövaikutuksia.

Yhteistoimintaneuvotteluja on lain mukaan käytävä mahdollisista henkilöstövaikutteisista toimenpiteistä.

Patu-ohjelman niissä säästökohteissa, joilla saattaa olla henkilöstövaikutuksia, on vähennystavoitteeksi vuoden 2023 loppuun mennessä asetettu kaupunginhallituksen päätöksessä yhteensä 3 258 000 euroa. Tästä tavoite vuodelle 2022 oli 2 144 000 euroa ja vuodelle 2023 tavoite 1 114 000 euroa. Alustava arvio kustannussäästöistä on:

Vuosi

Tavoite euroa

Tilanne/ arvio euroa  13.5.2022

Arvio lopullisesta toteumasta euroa

Erotus euroa

2022

2 144 000

1 526 717

1 950 000

- 194 000

2023

1 114 000

1 456 832

1 456 832

+ 342 832

Yhteensä

3 258 000

2 983 549

3 406 832

+ 148 832


Vuoden 2022 kaikki säästöt eivät muodostu nyt käytyjen YT-neuvottelujen tuloksena. Tavoite saavutetaan myös muiden toimenpiteiden vaikutuksena kuten esimerkiksi palkkasäästöinä.

Neuvotteluiden alkaessa todettiin, että neuvottelujen PaTu-ohjelman edetessä voidaan esimerkiksi lakkauttaa, ulkoistaa, supistaa tai yhdistää eri toimintoja tai toimintoihin voi tulla muutoksia. Tehtäviä voidaan järjestellä uudelleen siten, että joidenkin työntekijöiden/viranhaltijoiden nykyinen tehtävä lakkaa itsenäisenä tehtäväkokonaisuutena. Lisäksi joidenkin työntekijöiden/viranhaltijoiden tehtäviin voi tulla olennaisia tai tätä pienempiä muutoksia. Neuvotteluissa on käsitelty mahdollisuuksia lieventää henkilöstövaikutuksia. Näitä olivat erityisesti henkilöstön liikkuvuuden mahdollisuudet eri tehtävissä muun muassa koulutus, ammattitaito ja kokemus huomioiden sekä KVTES:n määräyksiin perustuva mahdollisuus vaihtaa lomarahoja vapaaksi. Lisäksi työnantaja suosittaa palkaton säästösyillä päivien vaihtamista vapaaksi.

Osana yhteistoimintamenettelyä valmistui yhteistoimintalain mahdollisessa irtisanomistilanteessa edellyttämä työllistymistä edistävä toimintasuunnitelma. Samoin neuvotteluissa käsiteltiin esimerkiksi henkilöstön edustajien esille tuomia vaihtoehtoja sekä myös henkilöstön edustajien esittämiä lisätietopyyntöjä.

Yhteistoimintaneuvottelun lopputulos

Neuvottelujen päättymishetken arvio on, että tarkasteltaessa kahden vuoden (2022-23) kokonaisuutta asetetut säästövelvoitteet tullaan saavuttamaan. Tehtävät henkilöstövähennykset voidaan toteuttaa eläköitymisen tai luonnollista poistumista hyödyntäen. Eläkkeelle siirtymisen osalta säästöt toteutuvat täysimääräisinä aina vasta eläkkeelle siirtymistä seuraavan vuoden aikana. Henkilöstötyövuosien vähennys kohdistuu vuosille 2023 ja 2024 edellyttäen, että palveluverkkoon suunnitellut muutokset toteutuvat.

Neuvottelutulos ei sisällä lomautusta eikä irtisanomisia.

Yhteistoimintavelvoite on täytetty yhteistoimintalain 13 §:n edellyttämällä tavalla. Viimeisellä neuvottelukerralla 13.05.2022 työnantaja totesi, että yhteistoimintaneuvottelut päättyivät tuohon neuvottelukertaan ja että kaupunginhallitus tekee päätöksen yhteistoimintamenettelyn päättymisestä toukokuun kokouksessaan. Neuvottelut päättyivät yksimielisenä. Henkilöstön edustajat esittivät yhteistyöryhmän pöytäkirjaan liitettävän kannanottonsa yhteistoimintaneuvotteluiden lopputulokseen: ”Henkilöstövähennykset, jotka syntyvät pehmein keinoin (eläköitymisen, määräaikaisen henkilöstön tai liikkeenluovutuksien kautta) ovat hyväksyttäviä. Työnantajan tulee kuitenkin huolehtia siitä, että henkilöstön vähentyessä ja tehtäviä uudelleen järjesteltäessä, työntekijöiden työmäärä ei kasva liian suureksi ja henkilöstö riittää tarjottavan palvelun tuottamiseen. Työhyvinvointiin tulee kiinnittää erityistä huomiota muutoksia tehtäessä.”

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus päättää, että

  1. Mikkelin kaupunkia koskevat yhteistoimintaneuvottelut, jotka aloitettiin 23.3.2022 ja joiden viimeinen neuvottelukerta oli 13.5.2022 ovat päättyneet.
  2. Yhteistoimintamenettelyssä läpi käydyt tuotannollista ja/tai taloudellisista perusteista irtisanomiset toteutetaan eläköitymistä tai muuta luonnollista poistumaa hyödyntäen.
  3. Työnantaja kannustaa henkilöstöä käyttämään palkattomia työ- ja virkavapaita, mikäli virka- ja työtehtävät sen mahdollistavat.
  4. Vahvistetaan henkilöstön joustavaa liikkumista yli palvelualuerajojen erityisesti loma-aikoina sijaistarpeen vähentämiseksi. Järjestetään lainsäädäntöä vastaavasti työntekijälle/viranhaltijalle työnantajan tarpeita vastaavaa koulutusta työtehtävien muuttuessa, vähentyessä tai päättyessä.
  5. Jatketaan toiminnan kehittämistä yhdessä henkilöstön kanssa sairauspoissaolojen ja työkyvyttömyyseläköitymisen vähentämiseksi. Sairauspoissaoloja ja niiden vaikutuksia sekä kustannusten seurantaa kehitetään.

Päätös

Hyväksyttiin.

Merkitään, että sivistysjohtaja Virpi Siekkinen ja kaupunkikehitysjohtaja Jouni Riihelä poistuivat kokouksesta tämän pykälän käsittelyn jälkeen.

Tiedoksi

Henkilöstöpalvelut

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.


Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Mikkelin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös postitse tai sähköisesti. Postiin oikaisuvaatimusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen ja kuntalain (410/2015) 137 §:n 2 momentissa tarkoitetun kunnan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Mikkelin kaupunki/Kaupunginhallitus.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10, 50100
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-16 ja arkipyhien aattoina sekä kesä-elokuussa maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen, ja se on tekijän allekirjoitettava. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua,
  • se, millaista oikaisua vaaditaan,
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.


Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Mikkelin kaupungin kirjaamosta.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10, 50100 Mikkeli
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Puhelinnumero: 044 794 2033 / 015 1941 (vaihde)
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-16 ja arkipyhien aattoina sekä kesä-elokuussa maanantaista perjantaihin klo 9-15.