Kaupunkikehityslautakunta, kokous 24.5.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 78 Osallistava budjetointi

MliDno-2022-1543

Valmistelija

  • Jouni Riihelä, kaupunkikehitysjohtaja, Jouni.Riihela@mikkeli.fi
  • Pekka Kammonen, vt. kaupungininsinööri, Pekka.Kammonen@mikkeli.fi
  • Marko Vuorinen, kaupunginpuutarhuri, marko.vuorinen@mikkeli.fi

Kuvaus

Kaupunginvaltuusto hyväksyi talousarvion 2022 hyväksymisen yhteydessä investointiohjelmaan 200 000 euron määrärahan käytettäväksi vuoden 2022 aikana osallistavan budjetoinnin pilottiin. Kaupunki laati julkisen nettikyselyn esivalituista pilottiin soveltuvista kohteista. Esivalittuja kohteita oli osaltaan valmistelemassa aluejohtokunnat, jotta maantieteellisesti laaja, koko kaupunki olisi ehdotuksissa tarjolla. Kaupunkilaiset saivat netissä äänestämällä osoittaa eri vaihtoehtojen merkityksen. Yksi vastaaja sai käyttää maksimissaan viiteen eri kohteeseen äänensä. Vastaajia huhtikuun aikana auki olleeseen kyselyyn kertyi kaikkiaan 1885.

Äänestyksessä eniten ääniä (608 ääntä) sai Sataman alueelle sijoittuva lasten liikennepuisto. Puiston toteutus edellyttää suoraa toteutusta laajempaa valmistelua, joten se siirtyi suunnitteluvaiheeseen.  Toiseksi eniten ääniä sai palvelutalojen ympäristöön sijoitettavat penkit (417 ääntä). Joidenkin kohteiden, kuten sisääntuloväylille sijoitettavien porttiaihiotyyppisten kausivalofiguurien toteutus edellyttää viranomaisyhteistyötä ELYn kanssa, joten tämän tyyppiset kohteet vaativat yhteistyövaiheen ja siirtyvät tässä vaiheessa suunniteluun. Kyselyssä oli mahdollista todeta myös jokin muu kuin listalla oleva kohde tärkeäksi. Tämän kohteen valitsi tai nimesi vapaasti kohteen vapaissa vastauksissa n. 10 % vastaajista.

Äänestyksessä saadun palautteen lisäksi kohteiden valinnassa huomioitiin kaupungin viimeisen vuoden aikana saamat useat kuntalaisten keräämät adressit eri kohteiden huomioimiseksi, synnyttämiseksi tai kunnostamiseksi. Lopullisissa valinoissa ja kohteiden sijoittelussa haluttiin lisäksi huomioida kaupungin laaja maantiede. Lisäksi esitystä valmisteltaessa huomioitiin toteutusaika, jota on jäljellä n. 6 kuukautta. Kaupunki tilaa suunnittelun ja rakentamisen ulkoisilta markkinoilta, mikä tuli huomioida eri kohteiden toteutusmahdollisuutta punnittaessa.

Pilotille ominaisesti kehittämistoimenpiteenä todettiin mm. seuraavaa: saatujen äänestäjien määrästä (94,7 % vastaajista peukutti kyselyä) voidaan päätellä osallistumisen halukkuuden olevan korkealla. Kaupungin nykyinen netin yli käytettävissä oleva ohjelmisto ei tue sellaisenaan tämän tyyppistä äänestyskäytäntöä ja, että vastaava äänestys tulisi tapahtua jo edellisenä syksynä osana TA valmistelua. Näin päätös vuoden kiertokulussa toteutettavista kohteista tehtäisiin viimeistään tammikuussa, jotta toteutukselle olisi riittävä aika. Osa tämäntyyppisistä hankkeista mm. lasten liikennepuisto tai isot laiturit ovat kahden vuoden mittaisia, jossa suunnittelun ja mahdollisen luvituksen jälkeen voidaan edetä varsinaiseen toteutukseen.

Edellä mainituilla valintaperusteilla valittiin seuraavat kohteet sisällytettäväksi osallistavan budjetoinnin 2022 pilottiin. Samassa taulukossa on kohteet, joihin palataan TA2023 valmistelun yhteydessä.

Seuraavat kohteet toteutetaan TA2022 puitteissa:

  hinta-arvio               ääniä        
Penkkejä ikäihmisille palvelutalojen lähistölle (10 kpl, sijoittelussa tarkastellaan koko kaupunki) 15 000 417
Uimalaituri ja pukukoppien uudistaminen, Laajalampi etelä 25 000 343
Brahelinnan raunioiden näkymien raivaus ja alueen opastuksen uusiminen, Ristiina 10 000 341
Ruutukaavakeskustaan ikäihmisille suunnatut liikuntalaitteet (3 kpl) 15 000 325
Pyöränhuoltopisteitä Mikkeliin (1 kpl keskusta ja 1 kpl / pitäjä) 20 000 315
Sydänmaan retkeilyreitin saavutettavuus ja laavun käytettävyyden parantaminen, Anttola 20 000 315
Katutrampoliini, Urheilupuiston ylätasanne 20 000 249
Skeittirampit olemassa olevalle asfalttialueelle, Anttola 15 000 232
Kotalaavu rantasaunan yhteyteen (kaupungin osuus), Ristiina 25 000 231
Katukoripallopiste, Otavan koulun alue 10 000 198
Parkour-välineinvestointi Haukivuoren yhtenäiskoulu 15 000 197
Levähdyspenkit Keskustien tuntumaan, Haukivuori ja Suomenniemi 10 000 175
Yhteensä 200 000  


Seuraavat tarkastellaan TA2023 yhteydessä:

  ääniä     
Lasten liikennepuisto, Savilahden satama-alue 608
Olemassa olevien koirapuistojen toiminnan varmistaminen 386
Naisvuoren ylätasanteelle pöytä-penkkiryhmiä (4 kpl) 313
Naisvuoren näköalatasanteelle kiinteä katselukiikari 265
Puistofrisbeegolf alueen rakentaminen Ristiinan taajamaan (3-4 koria) 236
Muu, Skeittiparkki Mikkelin alueelle nousi näistä useimmiten 199
Polttopuuautomaatti Urpolan jokilaaksoon, pilotti 157
Ruutukaava keskustassa sijaitsevien puiden jouluvalojen lisääminen 133
Kausivalofiguurit valtatien varrelle porttiahioiksi 2 kpl 129
Kuntolaitehankinta, Suojakallionpuisto, Tupala 115
Haukivuoren historiallinen infotaulu satamaan 111
Savilahden historiallinen infotaulu satamaan 106
Kukkivien puiden puiston istuttaminen laajemmaksi kokonaisuudeksi, Riehtilänpuisto (Laajalampi) 93
Pulkkamäen pohjan muotoilu kuntoradan yhteyteen, Suomenniemi 77
Sammonkadun puiston kuusen valaistus joulukuuseksi 59
Lisävalaistus Myllysillan alueelle, Suomenniemi 54
Lisäaita Suojakallionpuiston kentän päätyihin 35

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jouni Riihelä, kaupunkikehitysjohtaja, Jouni.Riihela@mikkeli.fi

Kaupunkiympäristölautakunta hyväksyy esittelytekstissä olevan luettelon kohteet toteutettavaksi vuoden 2022 aikana osana ns osallistavan budjetoinnin pilottia. Kohteiden rahoitus tapahtuu TA2022 investointiohjelma puitteissa.

Päätös

Hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.


Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Mikkelin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös postitse tai sähköisesti. Postiin oikaisuvaatimusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen ja kuntalain (410/2015) 137 §:n 2 momentissa tarkoitetun kunnan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Mikkelin kaupunki/Kaupunkikehityslautakunta.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10, 50100 Mikkeli
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-16 ja arkipyhien aattoina sekä kesä-elokuussa maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen, ja se on tekijän allekirjoitettava. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua,
  • se, millaista oikaisua vaaditaan,
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.


Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Mikkelin kaupungin kirjaamosta.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10, 50100 Mikkeli
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Puhelinnumero: 044 794 2033 / 015 1941 (vaihde)
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-16 ja arkipyhien aattoina sekä kesä-elokuussa maanantaista perjantaihin klo 9-15.