Kaupunkikehityslautakunta, kokous 3.5.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 65 Ensilumenladun siirto Kalevankankaalle

MliDno-2022-1619

Valmistelija

  • Antero Cederström, suunnittelupäällikkö, Antero.Cederstrom@mikkeli.fi

Kuvaus

Kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 13.12.2021 § 187 Talousarvio 2022 hyväksynyt osana investointiohjelmaa periaatteen, että ensilumen latu siirretään Rantakylästä Kalevankankaalle. Talousarviossa oli varattu 250 000 euroa projektille. Lisäksi kohdassa oli maininta "Päätetään selvityksen valmistuttua". Ladun siiertämiseksi ei ollut laadittu linjaus tms suunnitelmaa.

Infra- ja viheraluepalvelut -yksikössä on valmistunut tarkastelu, jossa ensilumenlatua on suunniteltu siirrettäväksi Rantakylästä uuteen paikkaan Kalevankankaan ympäristöön, liite 1. Geometrinen linjaus perustuu laajasti olemassaolevaan verkostoon. Projektin tarvitsemia massaja on mahdollista saada kesällä 2022 kaupungin toisaalla sijaitsevalta maanrakennustyömaalta. Näillä ratkaisuille projektin kustannukset ovat merkittävästi joulukuun tiedon alapuolella.

Ensilumenlatu esitetään siirrettäväksi Raviradan etelä- ja länsipuolelle liitteen 2 mukaisesti. Ravirata Oy:ltä on saatu alustava lupa reitin sijoittamiseksi osittain Ravirata Oy:n alueelle. Ensilumenladusta on tarkoitus tehdä tarkempi rakennussuunnitelma toteutusta varten.

Ensilumenladun siirron kustannukset on arvioitu olevan noin 50 000 €, joka sisältää myös tarvittavat valaistuksen muutokset. Ensilumenladulle on saatavilla kesällä 2022 kierrätysmassoja kaupungin katurakennushankkeelta, joten kustannukset ovat edullisemmat verrattuna kokonaan uusien materiaalien hankkimiseen. Samalla toteutetaan myös kaupungin kiertotaloustavoitteiden mukaista ohjelmaa.

Ensilumenladun siirtotarkastelussa ovat olleet osallisina kaupunkisuunnittelu, kaupunkiympäristö, liikuntapalvelut ja ympäristöpalvelut. Asiakirjojen esittelystä saatu palaute on liitteessä 1. Suunnitelma ei ole ollut yleisesti nähtävillä.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jouni Riihelä, kaupunkikehitysjohtaja, Jouni.Riihela@mikkeli.fi

Kaupunkikehityslautakunta päättää toteuttaa ensilumenladun siirron liitteenä olevan suunnitelman mukaisesti ja päättää käyttää projektiin varatuista taludellisista resursesita 50 000 euroa. Loppu investointivarauksesta jää käyttämättä.

Päätös

Asiasta käydyn keskustelun aikana Hannu Tullinen esitti, että ensilumenladun siirrosta luovutaan tässä taloustilanteessa. Perttu Noponen kannatti Hannu Tullisen esitystä.

Puheenjohtaja tiedusteli, että voidaanko Hannu Tullisen esitys hyväksyä yksimielisesti. Hyväksyttiin.

Merkitään, että kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pirjo Siiskonen saapui kokoukseen tämän pykälän käsittelyn aikana.


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.


Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Mikkelin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös postitse tai sähköisesti. Postiin oikaisuvaatimusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen ja kuntalain (410/2015) 137 §:n 2 momentissa tarkoitetun kunnan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Mikkelin kaupunki/Kaupunkikehityslautakunta.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10, 50100 Mikkeli
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-16 ja arkipyhien aattoina sekä kesä-elokuussa maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen, ja se on tekijän allekirjoitettava. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua,
  • se, millaista oikaisua vaaditaan,
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.


Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Mikkelin kaupungin kirjaamosta.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10, 50100 Mikkeli
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Puhelinnumero: 044 794 2033 / 015 1941 (vaihde)
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-16 ja arkipyhien aattoina sekä kesä-elokuussa maanantaista perjantaihin klo 9-15.