Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta, kokous 27.4.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 57 Muut asiat

Kuvaus

  • Olympiakomitean yhteiskuntasuhteiden päällikkö Toni Ahva ja Etelä-Savon Liikunnan aluejohtaja Mari Makkonen esittelevät Olympiakomitean ja Liikunnan aluejärjestöjen yhdessä kokoamaa Liikunnan ja urheilun tietopaketti päättäjille -julkaisua

Päätös

Merkittiin, että Olympiakomitean yhteiskuntasuhteiden päällikkö Toni Ahva ja Etelä-Savon Liikunnan aluejohtaja Mari Makkonen esittelivät Liikunnan ja urheilun tietopaketti päättäjille -julkaisua ja olivat kokouksessa läsnä tämän esittelyn ajan.

Lisäksi liikuntapäällikkö Tiina Juhola kertoi päättäjäpyöräilystä.

Merkittiin muutos käsittelyjärjestykseen,​ jonka mukaan tämä pykälä käsiteltiin pykälän § 51 Ilmoitusasiat ja viranhaltijoiden päätökset tiedoksi jälkeen. 

Merkitään,​ että kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja Satu Taavitsainen saapui kokoukseen tämän pykälän käsittelyn aikana. 


Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.