Etelä-Savon pelastuslautakunta, kokous 22.2.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 9 Toimintakertomus 2021 / Etelä-Savon pelastuslaitos

MliDno-2022-837

Valmistelija

  • Seppo Lokka, pelastusjohtaja, Seppo.Lokka@espl.fi

Kuvaus

Kuntalain mukaan tilinpäätöksen tulee antaa oikeat ja riittävät tiedot kunnan toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Toimintakertomus on osa kuntalain määrittelemää tilinpäätöstä. Toimintakertomuksessa annetaan tiedot kunnan toiminnan kehittymistä koskevista tärkeistä seikoista. Toimintakertomuksen erityisenä tehtävänä on selvittää valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutuminen.

Lautakuntien, johtokuntien ja taseyksiköiden sekä konserniyhtiöiden on annettava toimintakertomuksen tiedot kaupunginhallitukselle.

Etelä-Savon pelastuslaitos on yksi maamme 22 pelastuslaitoksesta ja tuotamme pelastustoimen palvelut Etelä-Savon alueella. Pelastuslaitoksen tavoitteena on onnettomuuksien ennaltaehkäisy, pelastustoiminta, varautuminen eri häiriötilanteisiin ja suuronnettomuuksiin sekä poikkeusoloihin, yhteistyössä muiden toimijoiden ja viranomaisten kanssa.

Toimialueella on 30 paloasemaa, joista Savonlinnan, Mikkelin, Pieksämäen, Sulkavan, Puumalan ja Kangasniemen paloasemat toimivat 24/7-periaatteella voimassa olevan palvelutasopäätöksen mukaan. Muilla paloasemilla osassa on henkilöstöä virka-aikaan ja osa toimii sopimuspalokuntalaisten voimin.

Vuoden 2021 aikana pelastuslaitoksen toimintaan on edelleen vaikuttanut koronapandemia ja siihen liittyvät rajoitukset. Etelä-Savon pelastuslaitos on ottanut huomioon omassa toiminnassaan terveysturvalliset toimintamallit.  Painopisteenä on ollut oman toiminnan turvaaminen ja varautuminen muiden viranomaisten auttamiseen. Etelä-Savon maakunnan valmiusfoorumi kokoontui vuoden aikana 34 kertaa.

Palvelusuunnitelma

Etelä-Savon pelastuslautakunta päätti 17.12.2020 kokouksessaan Etelä-Savon pelastustoimen palvelutasopäätöksen vuosille 2021-2023.  Palvelutasopäätös muodostaa perustan, jonka mukaisesti palvelut järjestetään. Etelä-Savon pelastuslaitoksen talousarvio päätetään vuosittain Mikkelin kaupungin talouden ja toiminnan suunnitteluaikataulun mukaisesti. Talousarvio ja henkilöstö mitoitetaan siten, että pelastustoimen palvelutasopäätöksessä päätetyt palvelut voidaan tuottaa. Palvelutuotannon kehittäminen tehdään pääsääntöisesti olemassa olevilla resursseilla siten, että toiminnan tuottavuutta saadaan parannettua eri kehittämistoimenpiteillä.

Palvelusuunnitelman toteutuminen

Vuoden 2021 aikana pelastuslaitoksen toimintaan on vahvasti heijastanut edelleen koronaviruksen aiheuttama maailman laajuinen pandemia. Pelastustoimintaa sävyttivät sopimuspalomiehen vakava työtapaturma, salaman sytyttämä kerrostalopalo ja myrskyt. Painopisteenä on ollut oman toiminnan turvaaminen ja varautuminen muiden viranomaisten auttamiseen.

Talouden toteutuminen ja olennaiset poikkeamat

Vuonna 2021 pelastustoimen ja ensihoidon toimintatuotot olivat 17 344 611 euroa ja toimintakulut olivat 16 821 209 euroa. Vuoteen 2019 verrattuna toimintatulot kasvoivat 3,6 % (605 t€) ja toimintakulut kasvoivat samoin 3,6 % (592 t€).

Talousarvioon verrattuna toimintatulojen toteuma oli 100,18 % ja toimintamenojen toteuma oli 99,79 %. Vuoteen 2020 verrattuna henkilöstömenot kasvoivat 0,96 % (104 t€). Palkat ja palkkiot pienenivät puolestaan 1,69 % (155 t€). Palvelujen ostot kasvoivat 23,82 % (356 t€). Tulojen ja menojen (erityisesti palvelujen osto) johtuivat siitä, että Etelä-Savon pelastuslaitos oli toteuttamassa Sisäministeriön pelastusosaston rahoittamaa palvelukokonaisuushanketta.

Pelastuslaitos käytti investointeihin 679 733 €. Tilikauden aikana hankittiin mm. sammutusauto Pieksämäelle ja öljyntorjuntavene Puumalaan.

Vuoden 2021 pelastustoimen maksuosuuksista kunnille palautetaan 328 111,03 € ja ensihoidon maksuosuudesta Sosterille 85 452,46 € ja Essotelle 7 743,92 €.

 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Seppo Lokka, pelastusjohtaja, Seppo.Lokka@espl.fi

Etelä-Savon pelastuslautakunta hyväksyy pelastuslaitoksen toimintakertomuksen 2021 liitteineen ja lähettää sen edelleen kaupunginhallitukselle.

Päätös

Hyväksyttiin.

Tiedoksi

Kaupunginhallitus

Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.