Kasvatus- ja opetuslautakunta, kokous 27.1.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 5 Valtuustoaloite peruskoulun ryhmäkokojen pienentämiseksi

MliDno-2021-3817

Aikaisempi käsittely

Kuvaus

Valtuutettu Marita Hokkanen ym. esittivät 4.10.2021 valtuustoaloitteenaan otsikkoasiasta seuraavaa:

"Opiskelun ja ryhmässä toimimisen taidot opetellaan jo alkuopetuksessa. On tärkeää, että jokainen lapsi tulee kuulluksi ja nähdyksi. Siksi opettajalla tulee olla riittävästi aikaa huomioida jokaisen oppilaan tuen tarpeet ja rakentaa luottamuksellinen suhde lapsen kanssa. Tämä auttaa ryhmään sijoittumisessa ja luo avoimuutta, erilaisuuden hyväksymistä, toisen kunnioittamista ja antaa hyvän pohjan oppimiselle. Silloin, kun edellä mainitut asiat ovat riittävän hyvin huomioitu, on oppimiselle suotuisa ilmapiiri. Uskomme vahvasti, että inhimillisellä ryhmäkoolla voidaan ennaltaehkäistä syrjäytymistä, ahdistuneisuutta ja mielenterveiden ongelmia. Meidän tulee mahdollisimman varhain huomioida opetusryhmän tarpeet, jotta minimoidaan esim. sairaalaopeuksen, tehostetun ja erityisen tuen tarpeet. Tämä on pitkä prosessi, jonka tulokset näkyvät vasta vuosien päästä, Jos me annamme tilanteen jatkua ennallaan ja vaikeuksien sekä levottomuuden lisääntyä, se tulee maksamaan huomattavasti enemmän kuin tähän sijoitetut taloudelliset resurssit. Opettajalla on vastuu ryhmästään. Pedagogisin keinoin voidaan auttaa, kun siihen on riittävät resurssit. Tärkeää on opettaa ja vahvistaa tunne- ja vuorovaikutustaitoja ja sitä on vaikea toteuttaa isossa ryhmässä. Jokainen syrjäytynyt nuori on liikaa ja maksaa noin 1,2 miljoonaa yhteiskunnalle.

Vaaditaan paljon opetuksen suunnittelulta ja oppimisjärjestelyiltä vastuuopettajalta, kun huomioidaan ryhmässä opiskelevien lasten perustarpeet, jotka voivat jäädä taka-alalle inkluusion (pienryhmistä yleisopetukseen siirtyneet), maahanmuuttajataustaisten kieliongelmien, autismikirjon diagnosoitujen tarpeiden yms. takia. On äärettömän tärkeää huomioida kunkin oppilaan tuen tarpeet opetuksen suunnittelussa ja toteuttamisessa. Myös pitäisi pystyä eriyttämään ylöspäin ja antaa haasteita oppilaille, joilla on halu kehittää itseään. Suomi tarvitsee koulutukseltaan kilpailukykyistä työvoimaa myös.

Me allekirjoittaneet esitämme, että elokuussa 2022 aloittavien 1.-luokkien maksimioppilasmäärä on 20. Tavoitteena on, että oppilasmäärä on 1.-  2.-luokilla 20 ja muilla perusopetuksen luokilla 22. Huomioiden kaupungin taloudellisen tilanteen tämä on järkevää toteuttaa porrastetusti siten, että tavoite saavutetaan vuoteen 2025 mennessä. Siirtymäaikana 2022 - 2025 vuosiluokkien oppilasmäärän tulee olla 3.- 9.-luokilla 24. Kustannuksia laskettaessa tulee huomioida jakoryhmien väheneminen ryhmäkoon pienentämisen takia ja ennaltaehkäisevän työn säästöt pitkällä aikavälillä.

Haluamme edistää Mikkeliä koulukaupunkina, joka haluaa antaa hyvän pohjan jatko-opiskelulle. Tämän päivän lapset ja nuoret ovat huomisen päättäjiä.

Mikkelissä 4.10.2021 
Marita Hokkanen

Raine Lehkonen, Satu Taavitsainen, Jatta Juhola,
Hannu Tullinen, Paavo Barck, Jarno Strengell,
Jenni Tissari, Petri Tikkanen, Soile Kuitunen"

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.

Päätösehdotus

Esittelijä

Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus päättää lähettää aloitteen sivistyksen ja hyvinvoinnin palvelualueen valmisteltavaksi.

Edelleen kaupunginhallitus päättää, että vastaus aloitteeseen tulee käsitellä kaupunginhallituksessa viimeistään helmikuussa 2022.

Lisäksi kaupunginhallitus ohjeisti, että aloitteeseen tulee pyytää lausunto nuorisovaltuustolta.

Päätös

Hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Seija Manninen, opetusjohtaja, Seija.Manninen@sivistys.mikkeli.fi

Kuvaus

Perusopetuslaissa ei määritellä yleisopetuksen ryhmäkokoja. Opetusryhmän koko kuitenkin vaikuttaa siihen, kuinka paljon opettajalle jää aikaa kohdata ja tukea kutakin oppilasta yksilöllisesti. Ryhmäkoon lisäksi opetustilanteeseen vaikuttaa myös mm. se, millaiset oppimis- ja yhteistyövalmiudet sekä tuen tarpeet luokan oppilailla on.

Mikkelin perusopetukseen on useiden vuosien ajan haettu ja saatu opetus- ja kulttuuriministeriöltä nk. tasa-arvoavustusta, jonka avulla on voitu jakaa useita luokkia pienemmiksi. Lukuvuonna 2020-2021saatiin em. avustusta 461 000 euroa ja lukuvuonna 2021-2022 449 000 euroa. Avustuksen kohdentaminen suunnitellaan yhteistyössä rehtoreiden kanssa. Tänä lukuvuonna saadulla avustuksella on jaettu viisi luokkaa kokonaan. Yhä enemmän avustusta on käytetty myös samanaikaisopetukseen (opetusryhmässä kaksi opettajaa). Lisäksi avustusta käytetään jakotunteihin eli ryhmän jakamiseen joillakin oppitunneilla. Tällöin ryhmäkoko vaihtelee oppiaineen ja oppilaiden tarpeiden mukaan. Resurssin käyttö priorisoidaan koko koulun tasolla ja esim. resurssiopettajan työn kohdentamista voidaan muuttaa tarpeen mukaan lukuvuoden kuluessa. Resurssiopettaja on opettaja, joka voi toimia esim. samanaikaisopettajana tai jakotuntien opettajana. Ilman em. avustusta nykyiset perusopetuksen keskimääräiset ryhmäkoot olisivat merkittävästi suuremmat kuin nyt. Viime ja tänä lukuvuonna perusopetukseen on saatu myös korona-avustusta, jonka tuella opetusryhmiin on saatu tukea mm. palkkaamalla resurssiopettajia ja koulunkäynnin ohjaajia.

Valtuustoaloitteessa ehdotetaan, että elokuussa 2022 aloittavien 1. luokkien maksimioppilasmäärä olisi 20 ja esitetään tavoitteeksi, että oppilasmäärä olisi jatkossa 1.-2. luokilla max 20 ja muilla perusopetuksen luokilla 22. Aloitteessa todetaan, että huomioiden kaupungin taloudellinen tilanne tämä olisi järkevää toteuttaa porrastetusti siten, että tavoite saavutettaisiin vuoteen 2025 mennessä. Siirtymäaikana 2022-2025 vuosiluokkien oppilasmäärä olisi 3.-9. luokilla 24. Opetus- ja kulttuuriministeriön avustusten tuella perusopetuksen ryhmäkokoja on saatu pienennettyä siten, että tänä lukuvuonna 1-6 luokkien luokkien keskikoko on 16,9 oppilasta ja ja 7.-9. luokkien keskikoko on 17,1 oppilasta/luokka. Jakotunnit, samanaikaisopetustunnit  ja valinnaisaineryhmät huomioiden opetusryhmien keskiarvot ovat edellisiä pienemmät.

 Esitetty tavoite ryhmäkokojen pienentämisestä on hyvä ja tavoiteltava. Luokkien keskiarvokoko muodostuu erikokoisista ryhmistä. Eri vuosiluokkatasoilla olevien oppilaiden määrät vaihtelevat kouluittain sen mukaan, minkä verran kunkin koulun oppilasalueilla on vuosittain oppilaita.  Tästä syystä se, että asetetaan ehdoton ryhmäkokomaksimi, voi tuottaa jossakin tilanteessa vaikeuksia, jos yksittäisiä oppilaita jouduttaisiin kuljettamaan naapurikouluun, jossa olisi pienempi ryhmä tarjolla. Tai jouduttaisiin palkkaamaan useita opettajia lisää. Tänä lukuvuonna perusopetuksen kouluilla on yhteensä 27 1. luokkaa, joista kahdeksalla luokalla on oppilaita enemmän kuin 20. Jos noudattaisimme tiukasti tuota 20 oppilaan rajaa, perusopetukseen olisi palkattava kahdeksan uutta opettajaa. Joissakin tilanteissa myös koulun luokkatilojen määrä voi asettaa rajat opetusryhmien määrälle.

Ensi lukuvuoden 1. luokkia ei ole vielä muodostettu. Tämän vuoden talousarviossa ei ole lisäopettajien rekrytointiin varausta. Perusopetus hakee kuitenkin OKM:n tasa-arvoavustusta ja mahdollisesti hakuun tulevaa korona-avustusta, joita voidaan kohdentaa opetusryhmien jakamiseen ja samanaikaisopettajien palkkaamiseen. Oppilaiden ja henkilöstön hyvinvoinnin kannalta on tärkeää, että riittävällä resurssoinnilla voitaisiin ryhmäkoot pitää lähellä esitettyä. Tiettyä joustavuutta ryhmäkokoihin kuitenkin tarvitaan ryhmän tarpeista ja annetuista resursseista riippuen sekä sen huomiointia, että oppilaan saamaa opettajan yksilöllistä kohtaamista ja tukea voidaan lisätä myös samanaikaisopettajuuden ja joillakin oppitunneilla käytettävien jakotuntien avulla.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Virpi Siekkinen, sivistysjohtaja, Virpi.siekkinen@mikkeli.fi

Kasvatus- ja opetuslautakunta antaa kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle edellä esitetyn vastauksen tehtyyn valtuustoaloitteeseen.

Päätös

Hyväksyttiin.

Tiedoksi

Kaupunginhallitus

Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.