Etelä-Savon pelastuslautakunta, kokous 26.1.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 6 Etelä-Savon pelastuslaitoksen vuoden 2022 investointisuunnitelman muutos (lisäpykälä)

MliDno-2021-4538

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Isto Heikkinen, palopäällikkö, isto.heikkinen@espl.fi

Kuvaus

Etelä-Savon pelastuslautakunta on kokouksessaan 12.10.2021/11 § hyväksynyt Etelä-Savon pelastuslaitoksen talousarvion vuodelle 2022. Mikkelin kaupunginvaltuusto hyväksyy talousarvion 13.12.2021. Vuoden 2022 toiminnalliset tavoitteet on hyväksytty palvelutasopäätöksen 2021–2023 hyväksymisen yhteydessä. Lautakunnan tulee vahvistaa alaisensa hallintokunnan talousarvion käyttösuunnitelma.

Päätösehdotus

Esittelijä

Seppo Lokka, pelastusjohtaja, Seppo.Lokka@espl.fi

Etelä-Savon pelastuslautakunta hyväksyy pelastustoimen käyttötalouden ja irtaimen omaisuuden hankintaan varattujen määrärahojen käyttösuunnitelmat vuodelle 2022. Lisäksi pelastuslautakunta hyväksyy maksullisten avunantotehtävien-, työtehtävien -, ja lainausten ehdot ja taksat vuodelle 2022. Etelä-Savon pelastuslautakunta päättää käyttötaloussuunnitelman päivittämisestä erikseen vuoden 2022 aikana, jos tarvetta ilmenee.

Päätös

Hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Seppo Lokka, pelastusjohtaja, Seppo.Lokka@espl.fi

Kuvaus

Etelä-Savon pelastuslautakunta päätti talousarvion käsittelyn yhteydessä 12.10.202/ § 11, että Etelä-Savon pelastuslaitoksen nettoinvestointiesitykset ovat pelastustoimen osalta yhteensä 264 000 €. Lopullinen investointisuunnitelma hyväksytään myöhemmin talousarvion käyttötaloussuunnitelman hyväksymisen yhteydessä. Etelä-Savon pelastuslaitoksen käyttötaloussuunnitelma hyväksyttiin Etelä-Savon pelastuslautakunnan kokouksessa 14.12.2021/§ 15:ssä.

Investointisuunnitelman muutos on tehtävä, koska Itä- ja Kaakkois-Suomen pelastuslaitokset ovat saaneet vuoden 2021 lopulla päätöksen EU-rahoituksesta metsäpalojen sammutukseen käytettävän pelastusmuodostelman rakentamiseksi. Euroopan komissio on myöntänyt osarahoituksen Etelä-Karjalan, Pohjois-Karjalan, Etelä-Savon, Pohjois-Savon ja Kymenlaakson pelastuslaitosten yhteishankkeelle metsäpalojen sammutukseen tarvittavan erikoiskaluston hankkimiseksi.

Pelastusmuodostelma on nopeasti toimintavalmis erikoispelastusmuodostelma, jota voidaan käyttää metsäpalojen sammutukseen ja veden kuljetukseen sekä Suomessa että laajemminkin Euroopassa. Lisäksi pelastusmuodostelmaa voidaan käyttää tulvivilla alueilla veden suurtehopumppaukseen. Lähimmät vastaavat pelastusmuodostelmat tällä hetkellä ovat Ranskassa ja Puolassa.

Pelastusmuodostelma on osa Suomen Finn Rescue Team -kokonaisuutta ja on kansainväliseltä nimeltään Arctic Ground Forest Firefighting using Vehicles (FI GFFF-V). Pelastusmuodostelma parantaa Suomen varautumista suuriin metsäpalotilanteisiin ja on tarvittaessa käytettävissä myös muualla Euroopassa.

Hankkeen kokonaisarvo on noin 1 553 000 euroa, josta EU:n rahoitusosuus on noin 1 165 000 euroa. Hankkeen rahoitus tulee EU:n pelastuspalvelumekanismin pelastuspalvelupoolista (ECPP) ja rahoituksen myötä Suomi sitoutuu osallistumaan pelastuspalvelupoolin toimintaan seitsemäksi (7) vuodeksi. Pelastusmuodostelman tavoitteena on vastata suorituskyvyltään EU:n pelastuspalvelumekanismin vaatimuksia. EU:n hätäavun koordinaatiokeskus voi lähettää pelastusmuodostelman metsäpalotilanteen pelastustehtäviin, jos jossakin Euroopan maassa tarvitaan apua.

Pelastuspalvelumekanismi EU:n 27 jäsenmaan turvana hätätilanteessa

EU:n pelastuspalvelumekanismi on 27 jäsenmaan ja Iso-Britannian sekä kuuden osallistuvan maan (Islanti, Norja, Montenegro, Pohjois-Makedonia, Serbia, Turkki) muodostama EU:n komission alainen järjestelmä, joka tukee ja koordinoi hätäapua katastrofeissa ja suuronnettomuustilanteissa.

Pelastuspalvelumekanismin jäsenmaiden kansallisista voimavaroista koostuva pelastuspalvelupooli takaa EU:n tasoisen riittävän avun, kun maan omat voimavarat eivät riitä vakavasta onnettomuus- tai häiriötilanteesta selviämiseen. Apu voi olla asiantuntija-, pelastusmoduuli- tai materiaaliapua. Kansallisten voimavarojen kehittämiseen ja ylläpitämiseen on mahdollista saada EU-rahoitusta.

Etelä-Savon pelastuslaitoksen investointisuunnitelman muutos ei vaikuta kuntien maksuosuuksiin, vaan nettoinvestoinnin muutos katetaan käyttötalouden menoja pienentämällä siten, että tileiltä 4343, 4400 ja 4530 otetaan kultakin 20 000 € ja tililtä 4580 otetaan 30 725 €. Etelä-Savon pelastuslaitoksen Etelä-Savon pelastuslaitoksen nettoinvestointiesitys kasvaa pelastustoimen osalta 90 725 €.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Seppo Lokka, pelastusjohtaja, Seppo.Lokka@espl.fi

Etelä-Savon pelastuslautakunta hyväksyy Etelä-Savon pelastuslaitoksen pelastustoimen investointisuunnitelman muutoksen ja päättää esittää Mikkelin kaupungin valtuustolle investointisuunnitelman muutosta siten, että Etelä-Savon pelastuslaitoksen nettoinvestointi on vuonna 2022 pelastustoimen osalta yhteensä 354 725 €. Investointisuunnitelman muutos ei vaikuta kuntien maksuosuuksiin.

Päätös

Hyväksyttiin.

Tiedoksi

Kaupunginhallitus, talouspalvelut.

Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.