Kaupunginhallitus, kokous 20.12.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 543 Aluevaalit 2022 - vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien kokoonpanot

MliDno-2021-2767

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tarja Poikolainen, kaupunginlakimies, tarja.poikolainen@mikkeli.fi

Kuvaus

Vaalilain 15 §:n mukaan kunnanhallituksen on ennen vaaleja asetettava:

  1. kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta, johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme; sekä
     
  2. laitoksessa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten yksi tai useampi vaalitoimikunta, joihin kuhunkin kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi muu jäsen sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme.
     

Aluevaaleissa jäsenten ja varajäsenten tulee edustaa kunnassa edellisissä kuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita äänestäjäryhmiä.

Ehdokas ei voi olla vaalilautakunnanjäsenenä eikä varajäsenenä. Ehdokas tai hänen puolisonsa, lapsensa, sisaruksensa tai vanhempansa ei voi olla vaalitoimikunnan jäsenenä eikä varajäsenenä. Puolisoilla tarkoitetaan aviopuolisoita sekä avioliitonomaisissa olosuhteissa ja rekisteröidyssä parisuhteessa eläviä henkilöitä.

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien puheenjohtajien ja varapuheenjohtajien nimet ja yhteystiedot on ilmoitettava kunnankeskusvaalilautakunnalle.

Vaalilautakuntien jäsenten ja varajäsenten valinnassa tulee soveltaa myös tasa-arvolakia. Sekä varsinaisissa jäsenissä että varajäsenissä on siis oltava naisia ja miehiä kumpiakin vähintään 40 %.

Kaupunginhallituksen on siis vaalilain 15 §:n mukaan ennen vaaleja asetettava kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta ja laitoksessa toimitettavaa ennakkoäänestystä ja kotiäänestystä varten yksi tai useampi vaalitoimikunta. Kuntavaaleissa jäsenten ja varajäsenten tulee edustaa kunnassa edellisissä kuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita äänestäjäryhmiä.

Vuoden 2021 kuntavaaleissa Mikkelissä on ollut edustettuina ehdokaslistojen yhdistelmien mukaan seuraavat puolueet: Kansallinen Kokoomus, Suomen Keskusta, Sininen tulevaisuus, Suomen Sosialidemokraattinen Puolue, Suomen Kristillisdemokraatit, Vasemmistoliitto,​ Liike Nyt, Vihreä liitto, Perussuomalaiset ja Niko Salmelan valitsijayhdistys.

Edellä tarkoitettujen äänestäjäryhmien edustuksen järjestäminen ja tasa-arvovaatimuksen turvaaminen on syytä pyrkiä suorittamaan etukäteen, sillä yleensä tällaisten näkökohtien yhteen sovittaminen ilman ennakkovalmistelua on toimielimiä kaupunginhallituksessa valittaessa hankalaa.

Oikeusministeriö on pyytänyt kiinnittämään kuntien huomiota siihen, että vaalilain 15 §:n 2 momentin sanamuotoa "mahdollisuuksien mukaan" voidaan soveltaa myös siten, että jos puolueet eivät niille tehdystä pyynnöstä huolimatta nimeä riittävästi ehdokkaita vaalilautakuntiin, jäseniksi voidaan nimetä myös muita kunnan luottamustoimeen vaalikelpoisia henkilöitä.

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan jäsenet ja varajäsenet kuntavaaleissa 2021 selviävät päätöksen liitteestä.

Päätösehdotus

Esittelijä

Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus päättää pyytää puolueiden paikallisilta kunnallisjärjestöiltä ja puolueosastoilta ja valitsijayhdistykseltä, että ne tekisivät ehdotuksensa valittavista henkilöistä vaalilautakuntiin (21 kpl) ja vaalitoimikuntiin (5 kpl) ja toimittaisivat ne Mikkelin kaupunginkansliaan viimeistään torstaina 2.12.2021.

Päätös

Hyväksyttiin.

Valmistelija

Tarja Poikolainen, kaupunginlakimies, tarja.poikolainen@mikkeli.fi

Kuvaus

Ehdokkaiden nimeäminen aluevaalien vaalilautakuntiin ja vaalitoimikuntiin kuuluu pääsääntöisesti poliittisille puolueille.

Kaikkiin vaalilautakuntiin ei ole tähän mennessä saatu ehdokkaita vaalilain 15 §:n edellyttämää määrä.

Päätösehdotus

Esittelijä

Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus päättää valita ja vahvistaa esitetyt henkilöt jäseniksi ja varajäseniksi vaalilautakuntiin ja vaalitoimikuntiin vuoden 2022 aluevaaleja varten.

Lisäksi kaupunginhallitus päättää määrätä liitteestä ilmenevät henkilöt vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien puheenjohtajiksi ja varapuheenjohtajiksi.

Edelleen kaupunginhallitus päättää, että varajäsenet tulevat varsinaisten sijaan liitteen mukaisessa järjestyksessä.

Puuttuvat nimet annetaan kokouksessa.

Päätös

Asiasta käydyn keskustelun aikana esittelijä täydensi esitystään seuraavasti:

9. äänestysalue Peitsari: jäsen Anne Alkiomaa siirtyy 6. äänestysalue Moision 3. varajäseneksi.

10. äänestysalue Lähemäki: varapuheenjohtajaksi Pekka Waris.

12. äänestysalue Tuppurala: 3. varajäseneksi Juhani Penttinen.

13. äänestysalue Rantakylä, jäsen Ola Muttilainen

19. äänestysalue Kirkonkylä: jäseneksi Mikko Siitonen.

20. äänestysalue Pellosniemi: 2. varajäseneksi Helena Rähmönen.

1. vaalitoimikunta Mikkeli: 1. varajäseneksi Juhani Penttinen.


Puheenjohtaja tiedusteli, voidaanko esittelijän täydennetty esitys hyväksyä yksimielisesti. Hyväksyttiin.

 

Lisäksi kaupunginhallitus päättää, että puolueiden paikallisjärjestöjä/puolueosastoja pyydetään täydentämään ehdotuksiaan valittavista henkilöistä vaalilautakuntiin ja vaalitoimikuntiin. Esitykset puuttuvista jäsenistä pyydetään tekemään 15.12.2021 mennessä.

Valmistelija

  • Tarja Poikolainen, kaupunginlakimies, tarja.poikolainen@mikkeli.fi

Kuvaus

Kaupunginhallitus valitsi kokouksessaan 7.12.2021 päätöksellä § 524 jäseniä ja varajäseniä vuoden 2022 aluevaalien vaalilautakuntiin ja -toimikuntiin sekä nimesi niihin puheenjohtajia ja varapuheenjohtajia.

Lisäksi puolueiden paikallisjärjestöjä/puolueosastoja pyydettiin täydentämään ehdotuksiaan valittavista henkilöistä vaalilautakuntiin ja -toimikuntiin. Esitykset puuttuvista jäsenistä pyydettiin tekemään 15.12.2021 mennessä. Esityksiä avoinna oleviin lauta- ja toimikuntapaikkoihin ei määräpäivään mennessä tullut.

Avoinna olevat paikat vaalilautakuntiin ja -toimikuntiin:

1. äänestysalue Keskusta-alue: 3. varajäseneksi mies

3. äänestysalue Nuijamies: 3. varajäseneksi nainen

6. äänestysalue Moisio: 2. varajäseneksi mies

8. äänestysalue Emola: 2. jäseneksi mies/nainen ja 2.  varajäseneksi mies/nainen

9. äänestysalue Peitsari: jäseniksi 2 naista ja 3. varajäseneksi nainen

10. äänestysalue Lähemäki: 1.varajäseneksi nainen/mies

11. äänestysalue Launiala: jäseneksi nainen

12. äänestysalue Tuppurala: varapuheenjohtajaksi nainen/mies

13. äänestysalue Rantakylä: jäseneksi mies

15. äänestysalue Sairila: jäseneksi nainen/mies

17. äänestysalue Anttola: jäseneksi nainen ja 3. varajäseneksi mies

18. äänestysalue Haukivuori: jäseneksi mies

21. äänestysalue Suomenniemi: jäseniksi nainen ja nainen/mies ja 2. varajäseneksi nainen/mies

2. vaalitoimikunta, Mikkeli: 3. varajäseneksi nainen/mies

3. vaalitoimikunta, Haukivuori: varapuheenjohtajaksi mies ja 3. varajäseneksi nainen

4. vaalitoimikunta, Ristiina: varapuheenjohtajaksi nainen/mies ja 2. varapuheenjohtajaksi nainen/mies

5. vaalitoimikunta, Suomenniemi: 3. varajäseneksi mies


Lisäksi 7.12. nimetyistä on osa ilmoittanut esteestä osallistua vaalilautakunnan tai -toimikunnan työskentelyyn. 

6. äänestysalue Moisio: jäsen Ulla Yli-Karro on ilmoittanut, ettei ole ehdokkaana vaalikelpoinen. 

10. äänestysalue Lähemäki: 2. varajäsen Pia Vänninen on ilmoittanut, ettei ole ehdokkaana vaalikelpoinen. 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus päättää valita ja vahvistaa kokouksessa esitetyt henkilöt jäseniksi ja varajäseniksi vaalilautakuntiin ja -toimikuntiin.

Lisäksi kaupunginhallitus päättää määrätä esityksen mukaan henkilöt vaalilautakuntien ja -toimikuntien puheenjohtajiksi ja varapuheenjohtajiksi.

Puuttuvat nimet annetaan kokouksessa.

Päätös

Hyväksyttiin.

Hyväksyttiin.

Lisäksi kaupunginhallitus hyväksyi seuraavat muutosesitykset:

  • 1. äänestysalue Keskusta-alue: 3. varajäseneksi Joonas Jääskeläinen
  • 2. äänestysalue Kaukola: jäsen Christian Ahlstrand siirtyy jäseneksi 15. äänestysalue Sairilaan. Hänen tilalleen Kaukolaan valitaan Matti Korhola.
  • 8. äänestysalue Emola: jäseneksi Liisa Hasanen.
  • 9. äänestysalue Peitsari: jäseniksi Eeva-Orvokki Prokkonen
  • 11. äänestysalue Launiala: jäseneksi Minna Pöntinen
  • 12. äänestysalue Tuppurala: varapuheenjohtajaksi Riku Väisänen
  • 21. äänestysalue Suomenniemi: jäseniksi Marina Kinnunen
  • 4. vaalitoimikunta, Ristiina: 2. varajäseneksi Anne J Hurskainen
  • 2. äänestysalue Kaukola: jäsen Olavi Rasi on ilmoittanut esteestä. Hänen tilalleen valitaan Irja Liikanen.
  • 4. äänestysalue Urpola: jäsen Hanna-Mari Turku on ilmoittanut esteestä. Hänen tilalleen valitaan Elina Karhunen.


Merkitään, että kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Oskari Valtola poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn aikana. 


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.


Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Mikkelin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös postitse tai sähköisesti. Postiin oikaisuvaatimusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen ja kuntalain (410/2015) 137 §:n 2 momentissa tarkoitetun kunnan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Mikkelin kaupunki/Kaupunginhallitus.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10, 50100
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-16 ja arkipyhien aattoina sekä kesä-elokuussa maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen, ja se on tekijän allekirjoitettava. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua,
  • se, millaista oikaisua vaaditaan,
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.


Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Mikkelin kaupungin kirjaamosta.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10, 50100 Mikkeli
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Puhelinnumero: 044 794 2033 / 015 1941 (vaihde)
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-16 ja arkipyhien aattoina sekä kesä-elokuussa maanantaista perjantaihin klo 9-15.