Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta, kokous 15.12.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 114 Kulttuuripalveluiden säännölliset toiminta-avustukset 2022

MliDno-2021-3080

Valmistelija

  • Susanna Latvala, kulttuuripäällikkö, Susanna.Latvala@sivistys.mikkeli.fi

Kuvaus

Mikkelin kaupungin kulttuuripalveluiden talousarvioon on varattu määräraha säännöllisiin toiminta-avustuksiin.

Kulttuuripalveluiden avustusperiaatteiden mukaan säännöllistä toiminta-avustusta myönnetään mikkeliläisille rekisteröidyille kulttuuriyhdistyksille ja -toimijoille, joiden kanssa on tehty yhteistoimintasopimus. Hakemuksen liitteinä tulee olla toimintasuunnitelma, talousarvio, edellisen vuoden toimintakertomus, tilinpäätös ja tilintarkastajien lausunto sekä yhdistyksen säännöt, mikäli niitä ei ole aiemmin toimitettu tai niitä on muutettu.

Vuodelle 2021 säännöllistä kulttuuriavustusta myönnettiin seuraavasti:

Etelä-Savon Tanssiopiston kannatusyhdistys ry/Etelä-Savon
Tanssiopisto

20 000 €

Mikkeli-Seura ry/Elomaan talo

5 000 €

Mikkelin Valokuvataide ry/Mikkelin valokuvakeskus
- Taiteiden talo sisäinen vuokraosuus valokuvakeskukselle

20 000 €

15 312 €

Yhteensä

60 312 €

 

Vuodelle 2022 säännöllistä toiminta-avustusta ovat hakeneet seuraavat kulttuuriyhdistykset ja tahot, joiden kanssa on tehty yhteistoimintasopimus:

Etelä-Savon Tanssiopiston kannatusyhdistys ry/Etelä-Savon
Tanssiopisto

25 000 €

Mikkeli-Seura ry/Elomaan talo

5 000 €

Mikkelin Valokuvataide ry/Mikkelin valokuvakeskus
- Taiteiden talo sisäinen vuokraosuus valokuvakeskukselle

35 000 €

15 312 €

Yhteensä

80 312 €

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Virpi Siekkinen, sivistysjohtaja, Virpi.siekkinen@mikkeli.fi

Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta myöntää kulttuuriyhdistyksille säännölliset toiminta-avustukset vuodelle 2022 seuraavasti, mikäli kaupunginvaltuuso hyväksyy hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunnan talousarvion kokouksessaan 13.12.2021:

Etelä-Savon Tanssiopiston kannatusyhdistys ry/Etelä-Savon
Tanssiopisto

19 500 €

Mikkeli-Seura ry/Elomaan talo

4 875 €

Mikkelin Valokuvataide ry/Mikkelin valokuvakeskus
- Taiteiden talo sisäinen vuokraosuus valokuvakeskukselle

19 500 €

15 312 €

Yhteensä

59 187 €


Hakemuksista puuttuvat liitteet on toimitettava kulttuuripalveluihin ennen avustuksen maksamista. Avustuspäätös raukeaa vuoden 2022 loppuun, mikäli tarvittavia liitteitä ei toimiteta.

Päätös

Hyväksyttiin.

Merkittiin muutos käsittelyjärjestykseen,​ jonka mukaan tämä pykälä käsiteltiin pykälän 106 (pöytäkirjan tarkastus) jälkeen.

Merkitään,​ että vammaisneuvoston edustaja Satu Hasanen saapui kokoukseen tämän pykälän käsittelyn aikana.

Merkitään, että kulttuuripäälikkö Susanna Latvala poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn jälkeen.

Tiedoksi

Hakijat

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.


Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Mikkelin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös postitse tai sähköisesti. Postiin oikaisuvaatimusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen ja kuntalain (410/2015) 137 §:n 2 momentissa tarkoitetun kunnan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Mikkelin kaupunki/Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10, 50100 Mikkeli
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-16 ja arkipyhien aattoina sekä kesä-elokuussa maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen, ja se on tekijän allekirjoitettava. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua,
  • se, millaista oikaisua vaaditaan,
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.


Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Mikkelin kaupungin kirjaamosta.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10, 50100 Mikkeli
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Puhelinnumero: 044 794 2033 / 015 1941 (vaihde)
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-16 ja arkipyhien aattoina sekä kesä-elokuussa maanantaista perjantaihin klo 9-15.