Mikkelin seudun ympäristölautakunta, kokous 17.11.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 113 Ympäristöterveydenhuollon mahdollinen siirtäminen hyvinvointialueen hoidettavaksi

MliDno-2021-3461

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Maria Tirkkonen, terveysvalvonnan johtaja, maria.tirkkonen@mikkeli.fi

Kuvaus

Laki sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta, (616/2021) eli ns. uudistuksen voimaanpanolaki tuli voimaan 1.7.2021. Lain mukaan Suomeen muodostettiin hyvinvointialueet, joille siirretään kuntien vastuulla nykyisin olevat sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen tehtävät.

Ympäristöterveydenhuollon osalta monialaisen maakunnan parlamentaarisessa selvityksessä 12.1.2021 yksimielisesti esitettiin ympäristöterveydenhuollon järjestämisvastuun siirtämistä kunnilta hyvinvointialueille vuonna 2026. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnössä StVM 16/2021 vp (julkaistu 15.06.2021) on kuitenkin esitetty, että voimaanpanolain 65 §:ssä mahdollistettaisiin ympäristöterveydenhuollon tehtävien hoitaminen hyvinvointialueilla, jos alueen kaikki kunnat ovat tehneet sopimuksen tehtävän hoitamisesta ja osoittaneet hyvinvointialueelle ympäristöterveydenhuollon tehtävien järjestämisen edellyttämän täysimääräisen rahoituksen. Asia onkin kirjattu esityksen mukaisesti voimaanpanolakiin § 65.

Asiaa on käsitelty myös Etelä-Savon hyvinvointialueen väliaikaisen toimielimen (vate) kokouksessa 1.9.2021, § 46 (liite 1). Kokouksessaan valmistelutoimielin päätti puoltaa Etelä-Savon alueen ympäristöterveydenhuollon liittämistä osaksi Etelä-Savon hyvinvointialuetta heti vuoden 2023 alusta lukien. Asian eteenpäin saattamiseksi, valmistelutoimielin päätti pyytää asiasta kuntien kannanotot 4.10.2021 mennessä.

Maakunnallinen ympäristöterveydenhuolto mahdollistaa hyvän pohjan yhteistyölle maakunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä sekä Etelä-Savon tapauksessa tukisi myös maakuntastrategiassa mainittuja kehittämisen kärkiä etenkin ruuan ja veden osalta. Maakunnallinen ympäristöterveydenhuolto mahdollistaa myös hyvän yhteistyön edelleen kehittämisen hyvinvointialueen vastuulle siirtyvän pelastustoimen kanssa.

Maakunnan kokoinen yksikkö mahdollistaisi myös riittävän osaamisen, erikoistumisen ja toimintavarmuuden sekä olisi merkittävä ja näkyvä maakunnallinen toimija. Se antaa myös mahdollisuuden organisoida eläinlääkäripalvelut maakunnallisesti sekä vähentää haavoittuvuutta. Eläinlääkäripula on tällä hetkellä valtakunnallinen ongelma, minkä vuoksi eläinlääkäripalveluiden toimivuuden turvaaminen on erityisen tärkeä asia.

Etelä-Savon hyvinvointialueen ympäristöterveydenhuollon yksikkö käsittäisi noin 50 henkilötyövuoden työpanoksen. Ympäristöterveydenhuollon kustannukset Etelä-Savon kuntien alueella ovat vuosittain yhteensä 3,5–4 milj. euroa.

Ympäristöterveydenhuollon keskeisten lakien uudistuminen on myös parhaillaan meneillään. Uusi elintarvikelaki astui voimaan huhtikuussa ja osa muutoksista tulee voimaan 2022 alusta. Uuden terveydensuojelulain on tarkoitus tulla voimaan myös ensi vuoden alusta. Uudistettu eläinsuojelulaki eli laki eläintenhyvinvoinnista on tulossa lausuntokierrokselle. Lisäksi suuri merkitys eläinten omistajille ja kunnallisen eläinlääkintähuollon järjestämiselle tulee olemaan parhaillaan valmisteilla olevalla eläinlääkintähuoltolain uudistuksella.

Ympäristöterveydenhuollon lainsäädäntömuutokset ajoittuvat pitkälti hyvinvointialueiden perustamisen aikaan. Ympäristöterveydenhuollon toimintojen mukauttaminen lakiuudistusten mukaisiksi olisi järkevää ja kustannustehokasta toteuttaa merkittävän organisaatiouudistuksen yhteydessä.

Päätösehdotus

Esittelijä

Maria Tirkkonen, terveysvalvonnan johtaja, maria.tirkkonen@mikkeli.fi

Merkitään tiedoksi.

Päätös

Merkittiin.

Valmistelija

Ari Liikanen, hallintojohtaja, ari.liikanen@mikkeli.fi

Kuvaus

Sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta säädetyn lain (616/2021) 65 §:n perusteella on mahdollista siirtää
ympäristöterveydenhuollon tehtävien hoitaminen hyvinvointialueilla jo vuoden 2022 lopusta lukien.

Tämä edellyttää, että hyvinvointialueen kunnat ovat päättäneet viimeistään 31. päivänä joulukuuta 2021 siirtää hyvinvointialueeseen kuuluvien kaikkien kuntien osalta ympäristöterveydenhuollon tehtävät hyvinvointialueen hoidettavaksi viimeistään 31. päivänä joulukuuta 2022.

Mikkelin seudun ympäristölautakunnan 15.9.2021 pidetyn kokouksen jälkeen on ympäristöpalveluidessa laadittu laajempi selvitys ympäristöterveydenhuollon tehtävien siirtämisestä Etelä-Savon hyvinvointialueelle vuoden 2023 alusta. Selvitys on liitteenä. 

Päätösehdotus

Esittelijä

Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhalltus päättää ilmoittaa Etelä-Savon hyvinvointialueen väliaikaiselle valmistelutoimielimelle, että Mikkelin kaupunki on mukana selvittämässä ympäristöterveydenhuollon järjestämisvastuun siirtämisen mahdollisuutta Etelä-Savon hyvinvointialueelle vuoden 2023 alusta. Samalla kaupunginhallitus ilmoittaa, että mahdollinen siirto ei saa aiheuttaa Mikkelin kaupungin nykyisen kustannustason nousua.

Lisäksi kaupunginhallitus toteaa, että kaupungin varsinainen osallistuminen ratkaistaan erikseen vuoden 2021 loppuun mennessä, kun ko. selvitys on tehty. 

Päätös

Hyväksyttiin.

Merkitään, että henkilöstöjohtaja Maria Närhinen poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn jälkeen klo 20.50.

Valmistelija

  • Maria Tirkkonen, terveysvalvonnan johtaja, maria.tirkkonen@mikkeli.fi

Kuvaus

Valmistelu ympäristöterveydenhuollon liittämiseksi osaksi Etelä-Savon hyvinvointialuetta tällä erää päättyy. Valmistelussa kävi ilmi, ettei hyvinvointialue voi ostaa palveluita kunnilta tai kuntayhtymiltä, jollei palveluita ole yhtiöitetty. Hyvinvointialue ei voi siis ostaa Pieksämäen osalta ympäristöterveydenhuollon palveluita Keski-Savon ympäristötoimelta ja Pieksämäki ei halua siirtää ympäristöterveydenhuoltoa Etelä-Savon hyvinvointialueelle jo 2023 alkaen. Jotta ympäristöterveydenhuolto olisi ollut mahdollista siirtää hyvinvointialuelle, päätöksen olisi pitänyt olla yksimielinen kaikkien alueen kuntien kesken. 

Mikkelin seudun ympäristöpalveluiden ei tarvitse tehdä muutoksia omassa yksikössämme, mutta Sosterin ympäristöterveydenhuollon kunnat menettävät organisaation ja niiden pitää järjestää palvelunsa kuntaorganisaatiomallilla ainakin vuosiksi 2023-2026. Kuntien omassa päätösvallassa on se, miten ne tämän tekevät ja rakentavatko kunnat uuden yhteisen yksikön vai hakeutuuko osa niistä jo olemassa oleviin yksiköihin.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Maria Tirkkonen, terveysvalvonnan johtaja, maria.tirkkonen@mikkeli.fi

Mikkelin seudun ympäristölautakinta merkitsee asian tiedoksi. 

Päätös

Merkittiin.

Tiedoksi

Mikkelin kaupunki, Hirvensalmen, Kangasniemen, Mäntyharjun ja Pertunmaan kunnat

Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.