Kasvatus- ja opetuslautakunta, kokous 18.11.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 115 Valtuustoaloite Ristiinan lukion säilyttämiseksi Ristiinassa

MliDno-2019-2136

Aikaisempi käsittely

Kuvaus

Valtuutettu Raimo Heinänen ym. esittivät 11.11.2019 valtuustoaloitteenaan otsikkoasiasta seuraavaa:

"Esitän että Mikkelin lukion Ristiinan toimipisteeseen haetaan erityislukion lupaa.

Lukiosta tulisi tehdä erityislukio kestävän matkailun ja luonnonvara-alalle.

Kestävän matkailun erityislukio Ristiinassa tähtäisi antamaan valmiuksia jatko-opintoihin ja tukemaan alueella toimivia matkailualan tutkintoihin johtavia opintosuuntia Etelä-Savon ammattiopistossa ESEDU:ssa ja Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa XAMK:ssa.

Mikkelin alueella pystyttäisiin siten luomaan luonteva matkailualan opintopolku lukiosta korkeakouluasteelle asti ensimmäisenä Suomessa.

Vastaava opintopolku on mahdollista toteuttaa rinnakkain myös luonnonvara-alalla.

Tarve 1. Järvi-Suomi ja Saimaan alue on nostettu yhdeksi neljästä vetovoima-alueesta Business Finlandin matkailustrategiassa. Saimaa sopimuksella Etelä-Savo ja Etelä-Karjala sekä kaupungit Mikkeli, Savonlinna, Lappeenranta ja Imatra ovat kansainvälisessä markkinoinnissa yhdistäneet voimavaransa. Saimaalle haettava Geopark-status tulee omalta osaltaan vain lisäämään Saimaan vetovoimaa ja lisää haasteita kestävän matkailun osana. Muut matkailustrategiset alueet Suomessa ovat Lappi, Saaristomeri ja Helsinki.

Tarve 2. Suomesta puuttuu matkailulukio. Lapissa lukio-opinnot on kytketty matkailualan muiden tutkintojen yhteyteen suoritettavaksi. Saaristoalueella ja Helsingissä ei myöskään ole matkailuun erikoistuneita lukioita. Lappeenrannassa ja Savonlinnassa ei ole matkailuun erikoistunutta lukiota.

Tarve 3. Saimaan alue ja laajemmin Itä-Suomi on erityisesti luontomatkailukohde. Matkailussa pyritään jo nyt toimimaan kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. Tarve on kuitenkin edelleen vahvistaa toimijoiden osaamista eri tavoin. Tähän kestävän matkailun lukio voi antaa tukea, sillä esimerkiksi ympäristötietoisista ja kielitaitoisia osaajia tarvitaan tulevaisuudessa yhä enemmän kuin esimerkiksi luontoa, matkailua ja yrittäjyyttä yhdistävä Saimaan Geopark-hanke etenee.

Tarve 4. Kun matkailussa lähestytään kansainvälistä mittakaavaa, matkailualan yritykset tarvitsevat julkisen vallan tukea, sillä matkailuyritykset ovat pääosin pk-yrityksiä. Kun matkailuun liittyviä opintoja liitetään osaksi lukio-opintoja, osaajapoolit (opiskelijat ja opettajat) resursoituvat lukio-opintoihin ohjautuvilla valtionosuuksilla sekä mahdollisilla erityislukiotuilla. Lisäksi yritysyhteistyö rakentaa opiskeluja hyödyntäviä yhteistyöverkostoja.

Tarve 5. Sijoituspaikkana Ristiinaa puoltavat kohdat. Ristiina on luonteva sijainniltaan, koska kestävän matkailun ja luonnonvara-alan opetuksen kannalta keskeiset elementit sijaitsevat kustannustehokkaasti ja ajankäytöllisesti järkevästi lähellä. Esimerkiksi

  • vesistömatkailun osalta Saimaan vesistösyväväylineen
  • kestävän historiamatkailun osalta Sotakoulualue, Brahenlinnan alue, Astuvansalmen kalliomaalaukset ym.
  • luontomatkailun osalta koko Ristiinan alue ja luonnonvara-alan keskeiset yhteistyökumppanit


Raimo Heinänen

Jussi Marttinen, Ulla Leskinen, Petri Tikkanen,
Jaana Vartiainen, Mikko Siitonen, Outi Kauria"

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.

Päätösehdotus

Esittelijä

Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus päättää lähettää aloitteen sivistyksen ja hyvinvoinnin palvelualueen valmisteltavaksi.

Edelleen kaupunginhallitus päättää, että vastaus aloitteeseen tulee käsitellä kaupunginhallituksessa maaliskuun 2020 loppuun mennessä.

Päätös

Hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Marja Ukkonen, johtava rehtori, marja.ukkonen@sivistys.mikkeli.fi

Kuvaus

Valtuutettu Raimo Heinänen ym. esittivät 11.11.2019 valtuustoaloitteenaan Ristiinan lukion kehittämistä kestävään matkailuun ja luontoon erikoistuneeksi erikoislukioksi sekä erikoislukioluvan hakemista opetus- ja kulttuuriministeriöltä.

Mikkelin kaupunginvaltuusto on päätöksellään 9.12.2019 § 150 lakkauttanut Mikkelin lukion Ristiinan toimipisteen 1.8.2020 alkaen. Näin ollen aloitteen mukainen erikoislukioluvan hakeminen ja Ristiinan lukion erikoistumisen valmistelu eivät johtaneet toimenpiteisiin.

Opetussuunnitelmassa laaja-alaisen osaamisen yhtenä osa-alueena on eettisyys ja ympäristöosaaminen. Lukio-opetus ohjaa opiskelijaa arvolähtöiseen ja eettiseen toimintaan yhteiseksi hyväksi, luonnon monimuotoisuuden arvostamiseen ja tutkimustietoon perustuvaan ilmasto-osaamiseen sekä kiertotalouden ymmärtämiseen ja kestävään kuluttamiseen. Laaja-alaisen osaamisen osa-alueet muodostavat lukion oppiaineiden yhteiset tavoitteet.

Mikkelin lukiossa opiskelija voi rakentaa yksilöllisen opinto-ohjelman, jossa pakollisten opintojen lisäksi opiskelija voi oman kiinnostuksensa ja tavoitteidensa mukaisesti syventyä esimerkiksi luonnontieteisiin ja laajentaa osaamistaan esimerkiksi Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa ja muissa yhteistyöoppilaitoksissa lukiolaisille tarjottavilla opintojaksoilla.

Mikkelissä pidetään tärkeänä laadukasta, monipuolista lukio-opetusta, joka on Mikkelin vetovoimatekijä ja houkuttelee uusia opiskelijoita Mikkelin lukioon myös oman kaupungin ulkopuolelta. Mikkelin lukio halutaan jatkossakin säilyttää vahvana yleislukiona.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Virpi Siekkinen, sivistysjohtaja, Virpi.siekkinen@mikkeli.fi

Kasvatus- ja opetuslautakunta antaa tehtyyn valtuustoaloitteeseen yllä olevan vastauksen kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle.

Päätös

Hyväksyttiin.

Tiedoksi

Kaupunginhallitus

Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.