Vesiliikelaitoksen johtokunta, kokous 16.11.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 48 Selvitys vesimaksujen korotusehdotuksen perusteista

MliDno-2021-2570

Valmistelija

  • Reijo Turkki, vesilaitoksen johtaja, reijo.turkki@mikkeli.fi

Kuvaus

Vesiliikelaitos on esittänyt talousarvioesityksessään vuodelle 2022 vesi- ja jätevesimaksuihin sekä perusmaksuihin 3 % korotusta. Kaupunginhallitus on kokouksessaan 1.11.2021, §440, päättänyt pyytää vesiliikelaitoksen johtokunnalta selontekoa korotusehdotuksen perusteista.

Vesihuoltolain mukaan vesihuollon maksujen tulee olla sellaiset, että niillä voidaan pitkällä aikavälillä kattaa vesihuoltolaitoksen uus- ja korjausinvestoinnit sekä käyttökustannukset. Lisäksi maksujen tulee olla kohtuulliset ja tasapuoliset.

Käyttötalousvaikutukset

Taloudenpidon pidempiaikaisena tavoitteena on varmistaa liikelaitoksen taloudellinen tasapaino ja että toimintakate on riittävä kattamaan myös lainojen korkomenot, poistot sekä peruspääomakorvauksen. Vesilaitoksen tuloista 90 % kertyy vedenkulutuksesta riippuvista vesi- ja jätevesimaksuista (käyttömaksut). Mikkelin Vesilaitoksen asiakkaiden vedenkulutus on pidemmän aikaa ollut lievästi aleneva eikä muutosta tähän suuntaukseen ole odotettavissa. Näin ollen vesilaitoksen liikevaihto ei kasva suoraan käyttömaksujen korotuksen suuruisena. Nyt käyttö- ja perusmaksuihin esitetty kolmen prosentin korotus lisää Vesilaitoksen liikevaihtoa noin 220 000 €.

Puhdistamolietteen vuotuisen käsittelymäärän arvioidaan kasvavan 4000 tonnista 6000 tonniin puhdistamotoiminnan siirryttyä Metsä-Sairilaan. Lietemäärän kasvu johtuu siitä, että Metsä-Sairilan puhdistamossa ei ole lietettä hajottavaa mädätystä, kuten Kenkäveronniemen puhdistamossa. Lietemäärän muutos kasvattaa vesilaitoksen vuotuisia kustannuksia noin 175 000 eurolla.

Talousarviossa on varauduttu kahden prosentin suuruiseen henkilöstökulujen kasvuun mm. yleiskorotuksista johtuen. Henkilöstökulujen muutos kasvattaa Vesilaitoksen kustannuksia noin 34 000 eurolla. Aineiden ja tarvikkeiden sekä palvelujen ja muiden kulujen hintojen arvioidaan kasvavan yleisen kustannustason nousun mukaisesti 2 %. Näiden kustannusvaikutus on yhteensä 90 000 euroa.

Vesilaitos on viimevuosina tehnyt ylijäämäisiä tilinpäätöksiä. Esitetty korotus luo edellytyksiä sille, että Vesiliikelaitos saavuttaa tavoitteenmukaisen tuloksen myös jatkossa, eikä tilikausien tulo jää pysyvästi alijäämäiseksi.

Korotus ei merkittävästi muuta Vesilaitoksen sijoittumista eri vesihuoltolaitosten hintavertailussa.

Rahoitus ja investoinnit

Korotus mahdollistaa pääomakulujen hoitamisen sekä vesihuollon järjestämisen kannalta tärkeiden investointihankkeiden jatkumisen suunnitelmien mukaisena. Tavanomaisten laitos- ja verkostoinvestointien lisäksi Vesilaitos valmistelee mm. Anttolan siirtoviemärihanketta. Tavoite on, että hankkeiden rahoitus voitaisiin toteuttaa mahdollisimman pitkälle ilman lisälainoitusta ja tästä aiheutuvia rahoituskuluja.     

 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Reijo Turkki, vesilaitoksen johtaja, reijo.turkki@mikkeli.fi

Vesiliikelaitoksen johtokunta antaa kaupunginhallitukselle oheisen selvityksen Vesilaitoksen talousarvioesitykseen 2022 sisältyvistä vesimaksujen korotuksista.

Tämän pykälän osalta pöytäkirja tarkistetaan kokouksessa.

 

 

Päätös

Asiasta käydyn keskustelun aikana esittelijä teki muutosesityksen, jossa selvityksestä poistetaan teksti "Talousarviossa on varauduttu kahden prosentin suuruiseen henkilöstökulujen kasvuun mm. yleiskorotuksista johtuen. Henkilöstökulujen muutos kasvattaa Vesilaitoksen kustannuksia noin 34 000 eurolla."

Puheenjohtaja tiedusteli, voidaanko esittelijän muutettu esitys hyväksyä yksimielisesti.

Hyväksyttiin.

Merkittiin, että tämän pykälän osalta pöytäkirja tarkastettiin kokouksessa.

Tiedoksi

Kaupunginhallitus

Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.