Kaupunginvaltuusto, kokous 4.10.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 140 Hallintosäännön muutos - erinäiset muutokset 2021

MliDno-2021-2106

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Ari Liikanen, hallintojohtaja, ari.liikanen@mikkeli.fi

Kuvaus

Kaupungin organisaatio jakaantuu hallintosäännön mukaan on kolmeen palvelualueeseen, konserni- ja elinvoimapalveluiden, asumisen ja toimintaympäristön sekä sivistyksen ja hyvinvoinnin palvelualueet. Edelleen hallintosäännön mukaan jokaisella palvelualueella on oma palvelualuejohtaja eli kaupunginjohtaja, tekninen johtaja ja sivistysjohtaja. Nykyisen hallintosäännön mukaan rinnastetaan palvelualuejohtajiin toimivallan näkökulmasta pelastusjohtaja, ympäristöpalveluiden johtaja ja liikelaitoksen johtajat.

Organisaatiouudistuksessa vuonna 2017 Mikkelin kaupungin liikelaitos Otavia siirrettiin sivistyksen ja hyvinvoinnin palvelualueelle ja Vesiliikelaitos asumisen ja toimintaympäristön palvelualueelle kaupunginhallituksen alaisuudesta.  

Nykyinen muotoilu on aiheuttanut käytännössä ajoittain tulkinnanvaraisuutta, jonka johdosta hallintosääntöä esitetään muutettavaksi niin, että jatkossa kaupungilla on aidosti vain kolme palvelualuejohtajaa. Muutoksella ei ole käytännön vaikutusta pelastusjohtajan, ympäristöpalveluiden johtajan ja liikelaitoksen johtajien toimivaltaan ja asemaan organisaatiossa. Ko. johtajien toimivalta on jatkossa tulosalueen esimiehen toimivaltaa, mutta palvelualueiden toimintasäännöillä voidaan heille delegoida palvelualueen johtajan toimivaltaa nykyisen toimivallan mukaisesti. Muutoksen jälkeen liikelaitoksien johtajien esimiehinä toimivat sivistysjohtaja (liikelaitos Otavia) ja tekninen johtaja (Vesiliikelaitos).

Hallintosääntöä esitetään muutettavaksi seuraavasti:

Voimassa oleva muotoilu

20 § Palvelualuejohtajat

Konserni- ja elinvoimapalveluiden palvelualuetta johtaa kaupunginjohtaja.

Sivistyksen ja hyvinvoinnin palvelualuetta johtaa sivistysjohtaja.

Asumisen ja toimintaympäristön palvelualuetta johtaa tekninen johtaja.

Palvelualuejohtaja vastaa palvelualueen toiminnasta sekä johtaa ja kehittää toimintaa kaupunginhallituksen, kaupunginjohtajan ja lautakunnan alaisuudessa.

Pelastuslaitosta johtaa pelastusjohtaja.

Mikkelin seudun ympäristöpalveluja johtaa ympäristöpalveluiden johtaja.

Mikkelin kaupungin liikelaitos Otaviaa johtaa Otavian johtaja-rehtori.

Mikkelin Vesiliikelaitosta johtaa vesiliikelaitoksen johtaja.

Pelastusjohtaja, ympäristöpalveluiden johtaja, Mikkelin kaupungin liikelaitos Otavian johtaja- rehtori sekä Mikkelin Vesiliikelaitoksen johtaja rinnastetaan tässä hallintosäännössä palvelualuejohtajaan. Kuitenkin niin, että pelastusjohtajan valinnassa noudatetaan tämän hallintosäännön 36 pykälää.

Lautakunta määrää palvelualuejohtajan sijaisen, joka hoitaa palvelualuejohtajan tehtäviä hänen ollessa poissa tai esteellinen.

Uusi muotoilu

21 § Tulosaluejohtajat

Tulosaluejohtaja vastaa tulosalueen toiminnasta sekä johtaa ja kehittää toimintaa kaupunginhallituksen, lautakunnan ja palvelualuejohtajan alaisuudessa.

Palvelualuejohtaja määrää tulosaluejohtajan sijaisen, joka hoitaa tulosaluejohtajan tehtäviä hänen ollessa poissa tai esteellinen.

Liikelaitosten johtajan, pelastusjohtajan ja ympäristöpalveluiden johtajan sijaisista määrätään toimielimien omissa toimintasäännöissä.

Voimassa oleva muotoilu

23 § Liikelaitoksen johtaja

Liikelaitoksen johtaja johtaa ja kehittää johtokunnan alaisena liikelaitoksen toimintaa, huolehtii liikelaitoksen hallinnosta sekä taloudenhoidon ja sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä.

Liikelaitoksen toimintasäännössä määrätään liikelaitoksen johtajalle sijainen, joka hoitaa liikelaitoksen johtajan tehtäviä hänen ollessa poissa tai esteellinen.

Nykyinen muotoilu

59 § 1 mom. Virka- ja työvapaat

Lakiin tai virka- ja työehtosopimuksiin perustuvat ei-harkinnanvaraiset virka- ja työvapaat myönnetään seuraavasti:

    • kaupunginhallitus kaupunginjohtajalle,
    • kaupunginjohtaja välittömässä alaisuudessaan oleville palvelualuejohtajille, tulosalueiden esimiehille ja muille välittömille alaisilleen,
    • palvelualuejohtajat alaisuudessaan oleville tulosalueiden esimiehille, liikelaitoksien johtajille ja muille välittömille alaisilleen,
    • tulosalueiden ja tulosyksiköiden esimiehet alaistensa osalta

    • kaupunginjohtaja palvelualuejohtajille, hallintojohtajalle, henkilöstöjohtajalle, pelastusjohtajalle, ruoka- ja puhtauspalveluiden palvelujohtajalle, talousjohtajalle sekä ympäristöpalveluiden johtajalle,
    • muut palvelualuejohtajat alaisuudessaan oleville tulosalueiden esimiehille, liikelaitoksien johtajille ja muille välittömille alaisilleen,

59 § 4 mom. Virka- ja työvapaat

Kaupunginjohtajalla ja palvelualuejohtajilla on kuitenkin oikeus myöntää harkinnanvaraista virka- tai työvapaata enintään vuoden ajaksi. Tätä pitemmät harkinnanvaraiset virka- tai työvapaat myöntää konserni- ja elinvoimajaosto.

Uusi muotoilu

59 § 4 mom. Virka- ja työvapaat

Palvelualuejohtajilla on kuitenkin oikeus myöntää harkinnanvaraista virka- tai työvapaata enintään vuoden ajaksi. Tätä pitemmät harkinnanvaraiset virka- tai työvapaat myöntää konserni- ja elinvoimajaosto.

Nykyinen muotoilu 

61 § Sivutoimet

Sivutoimilupahakemuksen ratkaisee ja sivutoimiluvan peruuttamisesta sekä sivutoimen vastaanottamisen ja pitämisen kieltämisestä päättää kaupunginjohtaja välittömien alaiseten sekä konsernipalveluiden välittömien henkilöstön osalta sekä palvelualuejohtajat muiden palvelualueiden henkilöstön osalta.

Uusi muotoilu

61 § Sivutoimet

Sivutoimilupahakemuksen ratkaisee ja sivutoimiluvan peruuttamisesta sekä sivutoimen vastaanottamisen ja pitämisen kieltämisestä päättää kaupunginjohtaja välittömien alaisten sekä konserni- ja elinvoimapalveluiden henkilöstön osalta sekä muut palvelualuejohtajat muiden palvelualueiden henkilöstön osalta.

Nykyinen muotoilu

63 § Virantoimituksesta pidättäminen

Kunnallisen viranhaltijalain 48 § mukaan valtuusto päättää kaupunginjohtajan virantoimituksesta pidättämisestä. Valtuuston puheenjohtaja voi ennen valtuuston kokousta päättää kaupunginjohtajan väliaikaisesta virantoimituksesta pidättämisestä.

Kaupunginhallitus ja lautakunta päättävät alaisensa viranhaltijan virantoimituksesta pidättämisestä.

Kaupunginjohtaja voi ennen kaupunginhallituksen kokousta päättää kaupunginhallituksen alaisen viranhaltijan väliaikaisesta virantoimituksesta pidättämisestä.

Palvelualuejohtaja voi ennen lautakunnan kokousta päättää lautakunnan alaisen viranhaltijan väliaikaisesta virantoimituksesta pidättämisestä.

Palvelualuejohtaja voi ennen toimielimen kokousta päättää toimielimen alaisen viranhaltijan väliaikaisesta virantoimituksesta pidättämisestä.

Nykyinen muotoilu

92 § 1 mom. Viranhaltijoiden ja esimiesten sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tehtävät

Kaupunginjohtaja, liikelaitoksien johtajat sekä palvelualueiden ja tulosalueiden johtavat viranhaltijat vastaavat sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan toimeenpanosta ja tuloksellisuudesta palvelualueillaan ja tulosalueellaan, ohjeistavat alaisiaan toimintayksiköitä sekä raportoivat kaupunginhallituksen antamien ohjeiden mukaisesti.

Palvelualueiden johtajat, liikelaitoksien johtajat sekä tulosalueiden johtavat viranhaltijat vastaavat sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan toimeenpanosta ja tuloksellisuudesta palvelualueillaan ja tulosalueellaan, ohjeistavat alaisiaan toimintayksiköitä sekä raportoivat kaupunginhallituksen antamien ohjeiden mukaisesti.

Edelleen käytännössä hallintosäännön ja palvelualueiden toimintasääntöjen mahdollistamana tulosalueiden ja tulosyksiöiden esimiesten toimivallat henkilövalinnoissa on olleet erilaiset eri palvelualuilla. Esim. konserni- ja elinvoimapalveluissa tulosyksiköiden esimiehet valitsevat oman henkilöstönsä, mutta sivistyksen ja hyvinvoinnin palvelualueella tulosyksiköiden henkilöstön valitsee tuloasalueen esimies. Tämän vuoksi asia halutaan yhdenmukaistaa toimintasäännössä siten, että jatkossa tulosyksiköiden esimiehet valitsevat omat alaisensa, ellei hallintosäännössä ole erikseen muuta mainittu. Samassa yhteydessä tulosalueen esimiehen toimivaltaan lisätään tulosyksikön esimiesten valinta, ellei hallintosäännössä ole erikseen muuta mainittu. 

Nykyinen muotoilu 

39 § 1 mom. Tulosalueen johtajan tehtävät ja toimivalta

Tulosalueen esimies

20. valitsee välittömät alaisensa viranhaltijat ja työntekijät tulosyksikön esimiestä kuultuaan lukuun ottamatta tulosyksikön esimiehiä, jotka valitsee palvelualuejohtajaa

20. valitsee välittömät alaisensa viranhaltijat ja työntekijät tulosyksiköiden esimiehet, ellei hallintosäännössä ole erikseen muuta mainittu

40 § 1 mom. Tulosyksikön esimiehen tehtävät ja toimivalta

Tulosyksikön esimies

valitsee välittömät alaisensa viranhaltijat ja työntekijät, ellei hallintosäännössä ole erikseen muuta mainittu

Päätösehdotus

Esittelijä

Maria Närhinen, henkilöstöjohtaja, Maria.Narhinen@mikkeli.fi

YT-neuvottelukunta käy keskustelun ohjelman sisällöstä ja lähettää sen tiedoksi kaupunginhallitukselle.

Päätös

Puheenjohtaja muutti päätösesitystään siten, että YT-neuvottelukunta kävi keskustelun hallintosäännön muutoksista ja esittää kaupunginhallitukselle esitettyjen hallintosäätömuutosten hyväksymistä.

Merkitään, että hallintojohtaja Ari Liikanen esitteli asiaa YT-neuvottelukunnalle.

Valmistelija

Ari Liikanen, hallintojohtaja, ari.liikanen@mikkeli.fi

Kuvaus

Kaupungin organisaatio jakaantuu hallintosäännön mukaan on kolmeen palvelualueeseen, konserni- ja elinvoimapalveluiden, asumisen ja toimintaympäristön sekä sivistyksen ja hyvinvoinnin palvelualueet. Edelleen hallintosäännön mukaan jokaisella palvelualueella on oma palvelualuejohtaja eli kaupunginjohtaja, kaupunkikehitysjohtaja ja sivistysjohtaja. Nykyisen hallintosäännön mukaan rinnastetaan palvelualuejohtajiin toimivallan näkökulmasta pelastusjohtaja, ympäristöpalveluiden johtaja ja liikelaitoksen johtajat.

Organisaatiouudistuksessa vuonna 2017 Mikkelin kaupungin liikelaitos Otavia siirrettiin sivistyksen ja hyvinvoinnin palvelualueelle ja Vesiliikelaitos asumisen ja toimintaympäristön palvelualueelle kaupunginhallituksen alaisuudesta.  

Nykyinen muotoilu on aiheuttanut käytännössä ajoittain tulkinnanvaraisuutta, jonka johdosta hallintosääntöä esitetään muutettavaksi niin, että jatkossa kaupungilla on aidosti vain kolme palvelualuejohtajaa. Muutoksella ei ole käytännön vaikutusta pelastusjohtajan, ympäristöpalveluiden johtajan ja liikelaitoksen johtajien toimivaltaan ja asemaan organisaatiossa. Ko. johtajien toimivalta on jatkossa tulosalueen esimiehen toimivaltaa, mutta palvelualueiden toimintasäännöillä voidaan heille delegoida palvelualueen johtajan toimivaltaa nykyisen toimivallan mukaisesti. Muutoksen jälkeen liikelaitoksien johtajien esimiehinä toimivat sivistysjohtaja (liikelaitos Otavia) ja kaupunkikehitysjohtaja (Vesiliikelaitos).

Lisäksi hallintosäännön luottamushenkilöiden palkkiosääntöä muutetaan päätoimisen opiskelijan matkakustannusten korvaamisesta opiskelupaikkakunnalta tehdyn valtuustoaloitteen (7.12.2020 §117) mukaisesti.

Hallintosääntöä esitetään muutettavaksi seuraavasti:

"Voimassa oleva muotoilu

20 § Palvelualuejohtajat

Konserni- ja elinvoimapalveluiden palvelualuetta johtaa kaupunginjohtaja.

Sivistyksen ja hyvinvoinnin palvelualuetta johtaa sivistysjohtaja.

Asumisen ja toimintaympäristön palvelualuetta johtaa kaupunkikehitysjohtaja.

Palvelualuejohtaja vastaa palvelualueen toiminnasta sekä johtaa ja kehittää toimintaa kaupunginhallituksen, kaupunginjohtajan ja lautakunnan alaisuudessa.

Pelastuslaitosta johtaa pelastusjohtaja.

Mikkelin seudun ympäristöpalveluja johtaa ympäristöpalveluiden johtaja.

Mikkelin kaupungin liikelaitos Otaviaa johtaa Otavian johtaja-rehtori.

Mikkelin Vesiliikelaitosta johtaa vesiliikelaitoksen johtaja.

Pelastusjohtaja, ympäristöpalveluiden johtaja, Mikkelin kaupungin liikelaitos Otavian johtaja- rehtori sekä Mikkelin Vesiliikelaitoksen johtaja rinnastetaan tässä hallintosäännössä palvelualuejohtajaan. Kuitenkin niin, että pelastusjohtajan valinnassa noudatetaan tämän hallintosäännön 36 pykälää.

Lautakunta määrää palvelualuejohtajan sijaisen, joka hoitaa palvelualuejohtajan tehtäviä hänen ollessa poissa tai esteellinen.

Uusi muotoilu

20 § Palvelualuejohtajat

Konserni- ja elinvoimapalveluiden palvelualuetta johtaa kaupunginjohtaja.

Sivistyksen ja hyvinvoinnin palvelualuetta johtaa sivistysjohtaja.

Asumisen ja toimintaympäristön palvelualuetta johtaa kaupunkikehitysjohtaja. 

Palvelualuejohtaja vastaa palvelualueen toiminnasta sekä johtaa ja kehittää toimintaa kaupunginhallituksen, kaupunginjohtajan ja lautakunnan alaisuudessa.

Lautakunta määrää palvelualuejohtajan sijaisen, joka hoitaa palvelualuejohtajan tehtäviä hänen ollessa poissa tai esteellinen.

Voimassa oleva muotoilu

21 § Tulosaluejohtajat

Tulosaluejohtaja vastaa tulosalueen toiminnasta sekä johtaa ja kehittää toimintaa kaupunginhallituksen, lautakunnan ja palvelualuejohtajan alaisuudessa.

Palvelualuejohtaja määrää tulosaluejohtajan sijaisen, joka hoitaa tulosaluejohtajan tehtäviä hänen ollessa poissa tai esteellinen.

Uusi muotoilu

21 § Tulosaluejohtajat

Tulosaluejohtaja vastaa tulosalueen toiminnasta sekä johtaa ja kehittää toimintaa kaupunginhallituksen, lautakunnan ja palvelualuejohtajan alaisuudessa.

Palvelualuejohtaja määrää tulosaluejohtajan sijaisen, joka hoitaa tulosaluejohtajan tehtäviä hänen ollessa poissa tai esteellinen.

Liikelaitosten johtajan, pelastusjohtajan ja ympäristöpalveluiden johtajan sijaisista määrätään toimielimien omissa toimintasäännöissä.

Voimassa oleva muotoilu

23 § Liikelaitoksen johtaja

Liikelaitoksen johtaja johtaa ja kehittää johtokunnan alaisena liikelaitoksen toimintaa, huolehtii liikelaitoksen hallinnosta sekä taloudenhoidon ja sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä.

Liikelaitoksen toimintasäännössä määrätään liikelaitoksen johtajalle sijainen, joka hoitaa liikelaitoksen johtajan tehtäviä hänen ollessa poissa tai esteellinen.

Uusi muotoilu

23 § Liikelaitoksen johtaja

Mikkelin kaupungin liikelaitos Otaviaa johtaa Otavian johtaja-rehtori.

Mikkelin Vesiliikelaitosta johtaa vesiliikelaitoksen johtaja.

Liikelaitoksen johtaja johtaa ja kehittää johtokunnan alaisena liikelaitoksen toimintaa, huolehtii liikelaitoksen hallinnosta sekä taloudenhoidon ja sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä.

Nykyinen muotoilu

59 § 1 mom. Virka- ja työvapaat

Lakiin tai virka- ja työehtosopimuksiin perustuvat ei-harkinnanvaraiset virka- ja työvapaat myönnetään seuraavasti:

    • kaupunginhallitus kaupunginjohtajalle,
    • kaupunginjohtaja välittömässä alaisuudessaan oleville palvelualuejohtajille, tulosalueiden esimiehille ja muille välittömille alaisilleen,
    • palvelualuejohtajat alaisuudessaan oleville tulosalueiden esimiehille, liikelaitoksien johtajille ja muille välittömille alaisilleen,
    • tulosalueiden ja tulosyksiköiden esimiehet alaistensa osalta

Uusi muotoilu

59 § 1 mom. Virka- ja työvapaat

Lakiin tai virka- ja työehtosopimuksiin perustuvat ei-harkinnanvaraiset virka- ja työvapaat myönnetään seuraavasti:

    • kaupunginhallitus kaupunginjohtajalle,
    • kaupunginjohtaja välittömässä alaisuudessaan oleville palvelualuejohtajille, tulosalueiden esimiehille ja muille välittömille alaisilleen,
    • kaupunginjohtaja palvelualuejohtajille, hallintojohtajalle, henkilöstöjohtajalle, pelastusjohtajalle, ruoka- ja puhtauspalveluiden palvelujohtajalle, talousjohtajalle sekä ympäristöpalveluiden johtajalle,
    • muut palvelualuejohtajat alaisuudessaan oleville tulosalueiden esimiehille, liikelaitoksien johtajille ja muille välittömille alaisilleen,
    • tulosalueiden ja tulosyksiköiden esimiehet alaistensa osalta

Nykyinen muotoilu

59 § 4 mom. Virka- ja työvapaat

Kaupunginjohtajalla ja palvelualuejohtajilla on kuitenkin oikeus myöntää harkinnanvaraista virka- tai työvapaata enintään vuoden ajaksi. Tätä pitemmät harkinnanvaraiset virka- tai työvapaat myöntää konserni- ja elinvoimajaosto.

Uusi muotoilu

59 § 4 mom. Virka- ja työvapaat

Palvelualuejohtajilla on kuitenkin oikeus myöntää harkinnanvaraista virka- tai työvapaata enintään vuoden ajaksi. Tätä pitemmät harkinnanvaraiset virka- tai työvapaat myöntää konserni- ja elinvoimajaosto.

Nykyinen muotoilu 

61 § Sivutoimet

Sivutoimilupahakemuksen ratkaisee ja sivutoimiluvan peruuttamisesta sekä sivutoimen vastaanottamisen ja pitämisen kieltämisestä päättää kaupunginjohtaja välittömien alaiseten sekä konsernipalveluiden välittömien henkilöstön osalta sekä palvelualuejohtajat muiden palvelualueiden henkilöstön osalta.

Uusi muotoilu

61 § Sivutoimet

Sivutoimilupahakemuksen ratkaisee ja sivutoimiluvan peruuttamisesta sekä sivutoimen vastaanottamisen ja pitämisen kieltämisestä päättää kaupunginjohtaja välittömien alaisten sekä konserni- ja elinvoimapalveluiden henkilöstön osalta sekä muut palvelualuejohtajat muiden palvelualueiden henkilöstön osalta.

Nykyinen muotoilu

63 § Virantoimituksesta pidättäminen

Kunnallisen viranhaltijalain 48 § mukaan valtuusto päättää kaupunginjohtajan virantoimituksesta pidättämisestä. Valtuuston puheenjohtaja voi ennen valtuuston kokousta päättää kaupunginjohtajan väliaikaisesta virantoimituksesta pidättämisestä.

Kaupunginhallitus ja lautakunta päättävät alaisensa viranhaltijan virantoimituksesta pidättämisestä.

Kaupunginjohtaja voi ennen kaupunginhallituksen kokousta päättää kaupunginhallituksen alaisen viranhaltijan väliaikaisesta virantoimituksesta pidättämisestä.

Palvelualuejohtaja voi ennen lautakunnan kokousta päättää lautakunnan alaisen viranhaltijan väliaikaisesta virantoimituksesta pidättämisestä.

Uusi muotoilu

63 § Virantoimituksesta pidättäminen

Kunnallisen viranhaltijalain 48 § mukaan valtuusto päättää kaupunginjohtajan virantoimituksesta pidättämisestä. Valtuuston puheenjohtaja voi ennen valtuuston kokousta päättää kaupunginjohtajan väliaikaisesta virantoimituksesta pidättämisestä.

Kaupunginhallitus ja lautakunta päättävät alaisensa viranhaltijan virantoimituksesta pidättämisestä.

Palvelualuejohtaja voi ennen toimielimen kokousta päättää toimielimen alaisen viranhaltijan väliaikaisesta virantoimituksesta pidättämisestä.

Nykyinen muotoilu

92 § 1 mom. Viranhaltijoiden ja esimiesten sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tehtävät

Kaupunginjohtaja, liikelaitoksien johtajat sekä palvelualueiden ja tulosalueiden johtavat viranhaltijat vastaavat sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan toimeenpanosta ja tuloksellisuudesta palvelualueillaan ja tulosalueellaan, ohjeistavat alaisiaan toimintayksiköitä sekä raportoivat kaupunginhallituksen antamien ohjeiden mukaisesti.

Uusi muotoilu

92 § 1 mom. Viranhaltijoiden ja esimiesten sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tehtävät

Palvelualueiden johtajat, liikelaitoksien johtajat sekä tulosalueiden johtavat viranhaltijat vastaavat sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan toimeenpanosta ja tuloksellisuudesta palvelualueillaan ja tulosalueellaan, ohjeistavat alaisiaan toimintayksiköitä sekä raportoivat kaupunginhallituksen antamien ohjeiden mukaisesti.

Edelleen käytännössä hallintosäännön ja palvelualueiden toimintasääntöjen mahdollistamana tulosalueiden ja tulosyksiöiden esimiesten toimivallat henkilövalinnoissa on olleet erilaiset eri palvelualuilla. Esim. konserni- ja elinvoimapalveluissa tulosyksiköiden esimiehet valitsevat oman henkilöstönsä, mutta sivistyksen ja hyvinvoinnin palvelualueella tulosyksiköiden henkilöstön valitsee tuloasalueen esimies. Tämän vuoksi asia halutaan yhdenmukaistaa toimintasäännössä siten, että jatkossa tulosyksiköiden esimiehet valitsevat omat alaisensa, ellei hallintosäännössä ole erikseen muuta mainittu. Samassa yhteydessä tulosalueen esimiehen toimivaltaan lisätään tulosyksikön esimiesten valinta, ellei hallintosäännössä ole erikseen muuta mainittu. 

Nykyinen muotoilu 

39 § 1 mom. Tulosalueen johtajan tehtävät ja toimivalta

Tulosalueen esimies

20. valitsee välittömät alaisensa viranhaltijat ja työntekijät tulosyksikön esimiestä kuultuaan lukuun ottamatta tulosyksikön esimiehiä, jotka valitsee palvelualuejohtajaa

Uusi muotoilu

39 § 1 mom. Tulosalueen johtajan tehtävät ja toimivalta

Tulosalueen esimies

20. valitsee välittömät alaisensa viranhaltijat ja työntekijät tulosyksiköiden esimiehet, ellei hallintosäännössä ole erikseen muuta mainittu

40 § 1 mom. Tulosyksikön esimiehen tehtävät ja toimivalta

Tulosyksikön esimies

valitsee välittömät alaisensa viranhaltijat ja työntekijät, ellei hallintosäännössä ole erikseen muuta mainittu."

Asiaa on käsitelty YT-neuvottelukunnassa 16.6.2021 ja se esitti hallintosäätömuutosten hyväksymistä.

Nykyinen muotoilu 

171 § Matkakustannusten korvaaminen

Luottamushenkilön oikeudesta saada luottamustehtävän hoitamisesta johtuen matkakustannusten korvausta, päivärahaa, ateriakorvausta, majoittumiskorvausta, yömatkarahaa, kurssipäivärahaa ja korvausta ulkomaille tehdystä virkamatkasta, sekä korvausten saamisessa noudatettavasta menettelystä, ovat soveltuvin osin voimassa kunnallisen yleisen virkaehtosopimuksen määräykset, kuitenkin siten, että kaupunginhallituksella on yksittäistapauksessa oikeus määrätä toisin majoittumiskorvauksesta.

Alle kolmen kilometrin yhdensuuntaisilta matkoilta ei matkakustannusten korvausta kuitenkaan suoriteta.

Soveltamisohje

Kokousmatkoista suoritetaan matkakustannusten korvausta auton kilometrikorvauksen mukaisesti niille kaupungin luottamushenkilöille, joiden yhdensuuntainen matka vakinaisesta asunnosta luottamustehtävän hoitamispaikkaan on 3 kilometriä tai enemmän.

Luottamushenkilöllä on oikeus käyttää taksia tai omaa autoa toimielimen päättämiin edustustilaisuuksiin ja vierailuihin osallistuessaan. Taksin ja oman auton käyttäminen on mahdollista myös tilanteissa, jos luottamushenkilön asunto tai kokouspaikka sijaitsee sellaisessa paikassa, että julkisen liikenteen käyttäminen ei ole mahdollista tai matka-aika yhteen suuntaan ylittää puoli tuntia.

Kunnallisen yleisen virkaehtosopimuksen määräyksistä poiketen luottamustehtävästä johtuvat matkakustannukset korvataan halvimman julkisen liikenteen kustannusten mukaisena päätoimisille tutkinto-opiskelijoille opiskelupaikkakunnalta.

Alle kolmen kilometrin yhdensuuntaisilta matkoilta ei matkakustannusten korvausta kuitenkaan suoriteta.

Soveltamisohje

Kokousmatkoista suoritetaan matkakustannusten korvausta auton kilometrikorvauksen mukaisesti niille kaupungin luottamushenkilöille, joiden yhdensuuntainen matka vakinaisesta asunnosta luottamustehtävän hoitamispaikkaan on 3 kilometriä tai enemmän.

Luottamushenkilöllä on oikeus käyttää taksia tai omaa autoa toimielimen päättämiin edustustilaisuuksiin ja vierailuihin osallistuessaan. Taksin ja oman auton käyttäminen on mahdollista myös tilanteissa, jos luottamushenkilön asunto tai kokouspaikka sijaitsee sellaisessa paikassa, että julkisen liikenteen käyttäminen ei ole mahdollista tai matka-aika yhteen suuntaan ylittää puoli tuntia.

Päätoimisille tutkinto-opiskelijoille matkakustannukset korvataan opiskelupaikkakunnalta toteutuneiden kustannusten mukaisena tositteita vastaan. Lisäksi perusteena matkakuluille vaaditaan selvitystä opiskelujen päätoimisuudesta ja tutkintoperusteisuudesta.

Päätösehdotus

Esittelijä

Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että hallintosääntöä muutetaan edellä esitetyillä muutoksilla ja muutokset tulevat voimaan 1.1.2022.

Päätös

Hyväksyttiin.

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus:
Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että hallintosääntöä muutetaan edellä esitetyillä muutoksilla ja muutokset tulevat voimaan 1.1.2022.

Päätös

Hyväksyttiin.

Tiedoksi

Asumisen ja toimintaympäristön, konserni- ja elinvoimapalveluiden ja sivistyksen ja hyvinvoinnin palvelualueiden tulosalueet, yleishallintotiimi/Annamari Terästi

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus
Päätökseen saa hakea muutosta:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

Valitusaika
Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen valitusajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen ja kuntalain (410/2015) 137 §:n 2 momentissa tarkoitetun kunnan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet
Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä,
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai
  • päätös on muuten lainvastainen.

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä.

Valitusviranomainen

Kunnallisvalitus tehdään Itä-Suomen hallinto-oikeudelle.

Postiosoite: PL 1744, 70101 Kuopio
Käyntiosoite: Minna Canthin katu 64
Sähköpostiosoite: ita-suomi.hao@oikeus.fi
Faksinumero: 029 56 42501
Puhelinnumero: 029 56 42500
Hallinto-oikeuden asiakaspalvelu on avoinna arkisin 8.00–16.15

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa
https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet.

Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava:

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimuksen perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja yhteystiedot. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä:

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksen tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Asiamiehen on liitettävä valituskirjelmään valtakirja, kuten laissa oikeudenkäynnistä hallintoasioissa (808/2019) 32 §:ssä säädetään.

Oikeudenkäyntimaksu
Tuomioistuinmaksulain (1455/2015) nojalla muutoksenhakijalta peritään oikeudenkäyntimaksu, mikä on määrätty mainitun lain 2 §:ssä. Saman lain 5 §:ssä on määräys niistä asioista, joista ei peritä oikeudenkäyntimaksua.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Mikkelin kaupungin kirjaamosta.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Puhelinnumero: 044 794 2033 / 015 1941 (vaihde)
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-16 ja arkipyhien aattoina sekä kesä-elokuussa maanantaista perjantaihin klo 9-15.