Kaupunkiympäristölautakunta, kokous 25.5.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 90 Muut asiat

Päätös

Jaana Strandmanin kysymyksen johdosta tekninen johtaja Jouni Riihelä kertoi, että satamaan Laiturikadun varteen on merkitty matkaparkki noin 8 matkailuajoneuvoa varten. Tällä hetkellä siinä ei ole aikarajoituksia. Tarkoitus on, että siinä voisi pakottavassa tapauksessa yöpyäkin, mutta siitä ei tehdä kilpailijaa kaupallisille leirintäalueille ja pysäköintiaikaa tullaan rajoittamaan ja pysäköintiä valvomaan. Vastaava alue pyritään saamaan myös kenkäveron alueelle.

Samoin Jaana Strandmanin kysymyksen johdosta tekninen johtaja Jouni Riihelä ja hallintopäällikkö Juha Ruuth kertoivat, että rakennusvalvonnan arvostelua saaneet pitkät lupien käsittelyajat johtuvat talviajan suuresta henkilövajeesta ja siitä, että rakennusvalvonnan tehtävät kutakin lupa-asiaa kohti ovat kasvaneet. Johtava rakennustarkastaja oli opintovapaalla ja sen aikana kaksi rakennustarkastajaa ja LVI-tarkastaja siirtyivät muiden työnantajien palvelukseen. Kasvanut työpaine aiheutti vielä muutaman pitkän sairausloman. Kun henkilöstöresurssit eivät ennen tätä talvikauttakaan olleet mahdollistaneet riittävän nopeaa lupakäsittelyä, syntyi nyt paha ruuhka. Kaikki virat saatiin täytettyä ennen kevättä, mutta syntyneen ruuhkan purkaminen vie vielä aikaa. Yhtä ylimääräistä rakennustarkastajan virkaa on esitetty tilanteen helpottamiseksi. Tulossa oleva maankäyttö- ja rakennuslain muutos helpottanee aikanaan tilannetta, kun lupatarvetta on tarkoitus vähentää huomattavasti sellaisten hankkeiden osalta, jotka eivät ole yhteiskunnan tai ympäristön kannalta merkittäviä.


Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.