Kuvaus
Helatorstaina tehtiin kaupungin työllisyyspalveluiden paikallisen esimiehen ja aluejohtokunnan puheenjohtajan kierros, joka liittyi aluejohtokunnan loppukevään ja alkukesän toimenpiteisiin. Sataman kioskin etuterassin ja kioskin ympärillä olevien penkkien kunnostus oli parhaillaan käynnissä. Määriteltiin caravan-aluetta kuvaavan caravan-opasteen paikka. Arvioitiin seuraavaksi Kerolahden metsäkämpän kunnostustarvetta, joka otetaan esille muun muassa kaupungin liikuntapalveluiden kanssa ja käytiin läpi majan ja Kerovuoren näköalapaikan kehittämistoimia. Välille rakennetaan vanhalle laavakivelle pöytä ja tuoli ja kunnostetaan vieressä olevaa hiekkarantaa uimarannaksi.
Kerovuoren näköalapaikalle rakennetaan lisää istumapaikkoja ja kaksi pientä pöytää. Kerovuoren turvaköysi uusitaan osittain ja kiinnitetään uudelleen.
Ohenvuoren retkipolun lähtöpaikan vastakkaiselle puolelle Kyyveden rantaan oli merkitty uuden kanoottireitin kanootinlaskupaikka. Se raivataan. Paikalle pitää rakentaa vielä laituri. Se esitetään toteutettavaksi Mikkelin kaupungin toimesta. Lähtökohtana on, että kansainvälinen melontareitti Naarajärvi-Kyyvesi-Puula otetaan entistä enemmän kaupunkien liikuntatoimien suoran vastuun alle ja reitin varrelle tehdään tarvittavia toimia niin opastuksen kuin pysähdys- ja palvelupaikkojen osalta. Retkipolulla Häkkilän erämaja-Vehkamäen kota olevalle suolle rakennetaan uusia pitkospuita. Puut on jo tuotu paikalle, mutta on odotettava maaston kuivumista ennen puiden asentamista.
Lisäksi käytiin Laihalahden lepopaikan luona. Tarkoitus on tehdä sinne kaksi penkkiä ja pieni pöytä, pieni puuvarasto sekä grillaus- ja nuotiopaikka, joka rakennetaan paloturvallisesti betonialustalle. Lepopaikan vieressä on noin 25 metrin päässä lähde, johon tulee 70-senttinen kaivonrengas. Paikalle on tuotu yli 110-senttinen rengas, mutta se ei siihen sovellu.
Ruunavuoren suunnan Pitkälahden rantaan osakaskunnan vesijättömaalle rakennetaan myös lepopaikka. johon tulee penkit, pöytä ja paloturvallisesti rakennettu nuotiopaikka. Lisäksi paikalle toimitetaan pieni vesiastia puron viereen tulipalovaaran varalta. Retkipolulle puron ylityspaikalle rakennetaan silta helpottamaan liikkumista.