Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta, kokous 26.5.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 51 Mikkelin kaupungin ja Mikkelin 4H-yhdistys ry:n välinen kumppanuussopimus vuosille 2022 - 2024

MliDno-2017-2448

Valmistelija

  • Tarja Sinioja, nuorisopäällikkö, tarja.sinioja@sivistys.mikkeli.fi

Kuvaus

Mikkelin 4H-yhdistyksen avustaminen on tapahtunut maaseutu- ja tielautakunnan kautta vuoteen 2017 saakka, jonka jälkeen määräraha siirrettiin nuorisopalveluiden avustuksiin. Tällöin solmittiin ensimmäinen kumppanuussopimus vuosille 2018 – 2021 Mikkelin kaupungin ja Mikkelin 4H-yhdistys ry:n kesken (hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta 13.12.2017 § 86).

Kumppanuussopimuksen uutta kautta vuosille 2022 – 2024 on valmisteltu yhdessä 4H-yhdistyksen toiminnanjohtajan kanssa. Tarkastelussa on todettu, että aiemmassa sopimuksessa 4H-yhdistykselle nimetyt tehtävät ovat edelleen tarpeellisia; lapsille ja nuorille suunnattujen palvelujen tarve on poikkeuksellisina aikoina paremminkin kasvanut.

Kaupungin talouden tasapainottamisohjelmien seurauksena 4H:n kumppanuussopimuksen avustussummaa on vuoden 2021 alusta pienennetty 10 %, 63 000 eurosta 56 700 euroon.

Mikkelin 4H-yhdistys ry:n hallituksessa Mikkelin kaupungin edustajana on ollut hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunnan nimeämänä Jari Sihvonen.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Virpi Siekkinen, sivistysjohtaja, Virpi.siekkinen@mikkeli.fi

Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta hyväksyy Mikkelin kaupungin ja Mikkelin 4H-yhdistys ry:n välille laaditun kumppanuussopimuksen vuosille 2022 - 2024.

Lisäksi lautakunta valitsee edustajansa Mikkelin 4H-yhdistyksen hallitukseen sekä valtuuttaa sivistysjohtajan allekirjoittamaan sopimuksen.

Päätös

Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta hyväksyi Mikkelin kaupungin ja Mikkelin 4H-yhdistys ry:n välille laaditun kumppanuussopimuksen vuosille 2022 - 2024 ja valtuutti sivistysjohtajan allekirjoittamaan sopimuksen.

Merkitään, että Jari Sihvonen ilmoitti olevansa esteellinen (Mikkelin kaupungin edustaja Mikkelin 4H-yhdistys ry:n hallituksessa) ja poistui kokouksesta.

Lisäksi merkitään, että Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta päätti yksimielisesti, että valitsee edustajansa Mikkelin 4H-yhdistyksen hallitukseen uuden valtuustokauden alussa. 

Tiedoksi

Mikkelin 4H-yhdistys ry, Arja Tuukkanen, kirjaamo

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.


Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Mikkelin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös postitse tai sähköisesti. Postiin oikaisuvaatimusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen ja kuntalain (410/2015) 137 §:n 2 momentissa tarkoitetun kunnan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Mikkelin kaupunki/Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10, 50100 Mikkeli
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-16 ja arkipyhien aattoina sekä kesä-elokuussa maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen, ja se on tekijän allekirjoitettava. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua,
  • se, millaista oikaisua vaaditaan,
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.


Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Mikkelin kaupungin kirjaamosta.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10, 50100 Mikkeli
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Puhelinnumero: 044 794 2033 / 015 1941 (vaihde)
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-16 ja arkipyhien aattoina sekä kesä-elokuussa maanantaista perjantaihin klo 9-15.