Kaupunkiympäristölautakunta, kokous 20.4.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 71 Muut asiat

Päätös

Marita Hokkanen esitti Siekkilän asukkaiden huolen entisen koulun huonosta kunnosta ja koulun ympäristön epäsiisteydestä. Jouni Riihelä kertoi, että purkua edeltävä haitta-ainekartoitus on tehty, mutta kaupungilla on tällä hetkellä niin monta suurta purkukohdetta, ettei tarkempaa aikataulua voi luvata.

Riihelä kertoi Hokkasen toisen kysymyksen johdosta, että Tuskun Rahtitielle on tilattu penkki jalankulkijoiden lepuutuspaikaksi.

Jaana Vartiaisen tiedusteluun Ristiina kaavoituksen etenemisestä Riihelä kertoi, että Ristiinan alueen valtuuston päätöksestä, jolla Ristiinan osayleiskaava hyväksyttiin, on valitettu halinto-oikeuteen, joten kaavan voimaantulo viivästyy. Pelloksen alueen viikonloppubussivuoron kohtalosta ei ollut tarkempaa tietoa.

Jaana Strandmanin kysymyksen johdosta Riihelä kertoi, ettei hänen uuteen virkanimikkeeseensä liittyvästä toimenkuvasta ole vielä tarkemmin päätetty. Siinä tulee kuitenkin enemmän painottumaan suhteet ja yhteistyö ulkoisten tahojen kanssa kuin puhtaasti kaupungin sisäinen toiminta.

Jouni Riihelä kertoi vielä, että Unescon Global Status aseman saavista hankkeista tiedotetaan torstaina 22.4.2021. Mikkeli on mukana Saimaa GeoPark -hankkeen kautta, joka on ehdolla.


Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.