Ristiinan aluejohtokunta, kokous 14.4.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 5 Ristiinan uuden aluejohtokunnan vaalin valmistelu ja toimenpiteet

MliDno-2021-1589

Valmistelija

  • Matti Laitsaari, rehtori, Matti.Laitsaari@sivistys.mikkeli.fi

Kuvaus

Covid 19 -epidemian kokoontumisrajoitukset sekä kansalaisvaikuttamisen helpottaminen ja laajentaminen ovat syynä siihen, että Ristiinan uuden aluejohtokunnan valintaa tulee harkita toteutettavaksi uusin menetelmin.

Ehdokasasettelua ei ole, vaan asukkaat arvioivat itse, ketkä sopivat parhaiten työskentelemään aktiivisesti uudessa aluejohtokunnassa. Kaupungin uuteen hallintosääntöön on tehty esitys, jonka mukaan Ristiinan aluejohtokuntaan valitaan seitsemän varsinaista jäsentä ja kolme varajäsentä. Henkilökohtaisista varajäsenistä luovutaan. Yksi varsinainen ja yksi varajäsen valitaan edustamaan Ristiinan vapaa-ajan asukkaita. Jos ehdotukset uuteen hallintosääntöön hyväksytään, valitaan jäsenet aluejohtokunnan tekemän esityksen mukaisesti.

Valintatapa ja paikat:

Ristiinan paikallis- ja vapaa-ajan asukkaat voivat itse esittää/äänestää sopivaksi katsomansa henkilöä aluejohtokunnan jäseneksi.

  1. Sähköinen ehdotus voidaan tehdä internet-osoitteessa: www.ristiina.fi/ajkvaalit
  2. Ehdotuksia voidaan tehdä myös seuraavissa paikoissa oleviin palautelaatikoihin: kirjasto/yhteispalvelupiste, S-market, K-market, K-rauta Tukiainen. 


Äänestys suoritetaan erillislomakkeella, jossa on selkeästi Ristiina-logo, aluejohtokuntavaalit, vaaliaika, nimiehdotus tai -ehdotukset, mahdollinen ehdokkaiden tarkennus (henkilön puhelinnumero, kylä tms henkilön tunnistamista auttava merkintä) sekä esittäjän nimi. Myös anonyyminä voi äänestää.

Vaaliaktiivisuuden lisäämiseksi arvotaan nimensä julkaisseiden kesken kuusi pizzaa ristiinalaiseen ravintolaan.

Ehdokkaan soveltuvuus: vähintään 18 vuoden ikä. Lähidemokratian laajentamiseksi mahdollisesti uusia kaupunginvaltuuston jäseniä ei valita aluejohtokuntaan vaalin mahdollisesta äänimäärästä huolimatta.

  1. Vaaliaineiston teko suoritetaan Viestintä Kreivin ja Ristiinalainen-lehden kanssa.
     
  2. Vaalien informointi suoritetaan Ristiinalainen lehdissä, sähköisissä viestimissä (www.ristiina.fi, facebook), sekä erillisessä vaaleja informoivissa julisteissa.
     
  3. Sähköisen äänestyksen organisoi ********* (www.ristiina.fi/ajkvaalit)
     
  4. Aluejohtokunnan puheenjohtaja hankkii lukolliset postilaatikot ja vaaliaineiston tekijät vuoraavat laatikot ohjeiden mukaisilla teksteillä. Ari Hämäläinen ja yksi aluejohtokunnan jäsen hoitavat lukollisten laatikoiden aineiston laiton yllä oleviin äänestyspaikkoihin, sekä poiston äänten laskijoille. Postilaatikoiden avaimet ja äänestyslaatikot äänestysajan jälkeen säilytetään kirjaston lukitussa huoneessa.
     
  5. Vaaliaika on 31.5.2021-18.6.2021 klo 16.00 saakka. Vaalitoimikunta: Ajk:n puheenjohtaja, yksi aluejohtokunnan jäsen sekä ********* ja *********. Vaalitoimikunta suorittaa äänten laskemisen ja listauksen äänimäärän mukaisesti 21.6. Listaan lisätään myös henkilöiden puhelinnumero. Vaalitoimikunta suorittaa äänimäärälistan mukaisesti suostumuskyselyn ajk:n varsinaisiksi jäseniksi ja varajäseniksi. Vaalitoimikunnan jäsenille maksetaan suoritetusta työajasta aluejohtokunnan kokouspalkkio.
     
  6. Nykyinen aluejohtokunnan puheenjohtaja ja aluejohtokunnan jäsenet kutsuvat uuden aluejohtokunnan ja varajäsenet tutustumis- ja perehdyttämistilaisuuteen. Samassa tilaisuudessa suoritetaan myös puheenjohtajan, varapuheenjohtajan, jäsenten ja varajäsenten valinta uuteen aluejohtokuntaan tasa-arvopykälää noudattaen.  Virallisen esityksen uudeksi aluejohtokunnaksi tekee toimessa oleva aluejohtokunta. Tulos esitetään kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi.
     

Arvio määrärahatarpeesta: vaalimateriaalin hankinta: laatikot, suunnittelu ja painatus 600,00 €, lehti-ilmoitukset 2 x 150,00 €, kokouspalkkiot 400,00 € = 1.300,00 €.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Ari Hämäläinen, hamalainen.ario@gmail.com

Ristiinan aluejohtokunta hyväksyy aluejohtokunnan vaalin toteutuksen ja toteutustoimenpiteet edellä esitetyllä tavalla. Aluejohtokunta esittää toisaalla vaaliin liittyviä muutoksia kaupungin uuteen hallintosääntöön. Jos muutoksia ei sisällytetä uuteen hallintosääntöön, toimitaan vaalissa vaaliaikana voimassaolevan hallintosäännön mukaisesti. Lisäksi aluejohtokunta valitsee vaalitoimikuntaan aluejohtokunnan puheenjohtajan Ari Hämäläisen, *********, ********* ja kokouksessa nimettävän aluejohtokunnan jäsenen.

Päätös

Puheenjohtaja ehdotti, että käsitellään ensin esityksen kohta 1 ja sen jälkeen kohta 2 alakohtineen.

Kohtaa 1 koskevan keskustelun aikana Petri Tikkanen esitti, että Ristiinan uuden aluejohtokunnan valinta tehdään samalla tavalla kuin edellisellä kerralla. Jaana Vartiainen kannatti Petri Tikkasen esitystä.

Puheenjohtaja totesi, että keskustelun aikana on tehty esittelijän esityksestä poikkeava kannatettu esitys ja esitti asian ratkaistavaksi äänestyksellä siten, että ne, jotka kannattavat esittelijän esitystä, äänestävät jaa ja ne, jotka kannattavat Petri Tikkasen esitystä, äänestävät ei. Äänestysesitys hyväksyttiin ja suoritetussa äänestyksessä annettiin 5 jaa-ääntä (Ari Hämäläinen, Markku Heikkinen, Jenni Kolmisoppi, Tarja Pönniö-Kanerva ja Jari Viitikka) ja 2 ei-ääntä (Petri Tikkanen ja Jaana Vartiainen).

Puheenjohtaja totesi, että kohdan 1 osalta puheenjohtajan alkuperäinen esitys on tullut Ristiinan aluejohtokunnan päätökseksi.

Ristiinan aluejohtokunta äänesti myös siitä, voiko vaalissa äänestää anonyyminä (jaa) vai pitääkö äänestäjän ilmoittaa nimensä (ei). Suoritetussa äänestyksessä annettiin 4 jaa-ääntä (Ari Hämäläinen, Markku Heikkinen, Tarja Pönniö-Kanerva ja Jari Viitikka) ja 3 ei-ääntä (Jenni Kolmisoppi, Petri Tikkanen ja Jaana Vartiainen).

Puheenjohtaja totesi, että tältä osin puheenjohtajan alkuperäinen esitys on tullut Ristiinan aluejohtokunnan päätökseksi.

Ristiinan aluejohtokunta äänesti myös siitä, voidaanko valtuutettu valita aluejohtokuntaan: ei voida valita (jaa) ja voidaan valita (ei). Suoritetussa äänestyksessä annettin 2 jaa-ääntä (Ari Hämäläinen ja Tarja Pönniö-Kanerva) ja 5 ei-ääntä (Markku Heikkinen, Jenni Kolmisoppi, Petri Tikkanen, Jaana Vartiainen ja Jari Viitikka).

Puheenjohtaja totesi, että valtuustoon valittu voidaan näin ollen valita myös aluejohtokuntaan.

Ristiinan aluejohtokunta hyväksyi puheenjohtajan päätösesityksen muilta osin ja valitsi vaalitoimikuntaan lisäksi varapuheenjohtaja Petri Tikkasen. Petri Tikkanen hoitaa lisäksi Ari Hämäläisen kanssa lukollisten laatikoiden ja aineiston laiton  äänestyspaikkoihin, sekä poiston äänten laskijoille.

Tiedoksi

Hallintojohtaja, hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta, kaupunkiympäristölautakunta

Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.