Haukivuoren aluejohtokunta, kokous 25.3.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 12 Mikkelin kaupungin liikuntapalveluiden pyytämät liikuntapaikkaselvitykset ja liikuntapaikkojen kehittämistarpeet Haukivuoren aluejohtokunnan alueella viisivuotiskaudella 2021-2025

MliDno-2021-1162

Valmistelija

  • Matti Laitsaari, rehtori, Matti.Laitsaari@sivistys.mikkeli.fi

Kuvaus

Mikkelin kaupungin liikuntapäällikkö Tiina Juhola on pyytänyt aluejohtokunnalta selontekoa liikuntapaikoista ja niihin liittyvistä toiveista. Haukivuoren aluejohtokunnan selonteko on koottu oheisiin liitteisiin ja toimitettu tiedoksi Tiina Juholalle.

Tarkoitus on jatkaa kaupungin liikuntapalveluiden kanssa käytäntöä, jossa asioita käydään yhdessä läpi 1-2 kertaa vuodessa. Lisäksi on suunnitteilla, että liikuntapalveluiden edustajat tulevat kevään aikana tutustumaan Haukivuoren liikuntapaikkoihin ja -kohteisiin.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Leo Laukkanen

Merkitään tiedoksi.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.


Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.