Kasvatus- ja opetuslautakunta, kokous 28.1.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 17 Launialan koulun muuttaminen varhaiskasvatuksen ja opetuksen yhteiskäyttörakennukseksi/kasvatus- ja opetuslautakunta

MliDno-2020-1873

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Jarkko Hyttinen, kiinteistöjohtaja, jarkko.hyttinen@mikkeli.fi

Kuvaus

Tikanpellon alue sijaitsee Mikkelin itäisellä alueella. Maaliskuussa 2020 alueelle on sijoitettu 433 lasta kunnallisiin ja 132 lasta yksityisiin yksiköihin varhaiskasvatukseen ja esiopetukseen.

Tikanpellon päiväkoti on rakennettu 1982, eikä sitä ole peruskorjattu, joten rakennuksen tekninen käyttöikä on ylitetty. Rakenteellisista ongelmista johtuen rakennusta ei ole teknisesti ja taloudellisesti kannattavaa peruskorjata, vaan se tulee korvata muilla ratkaisuilla.

Moniammatillinen hankesuunnittelutyöryhmä on kartoittanut erilaisia ratkaisuja sekä Tikanpellon päiväkodin että itäisellä alueella sijaitsevien muiden varhaiskasvatuksen yksiköiden pitkäaikaisiksi vaihtoehdoiksi. Itäisen alueen päiväkotiratkaisuja pohdittaessa tulee samassa yhteydessä tarkastella myös Peitsarin päiväkodin tilannetta. Peitsarin päiväkoti on rakennettu 1979 ja on teknisesti samassa kunnossa kuin Tikanpellon päiväkoti. Rakenteellisista ongelmista johtuen sitäkään ei siis ole teknisesti ja taloudellisesti kannattavaa peruskorjata, vaan se tulee korvata muilla ratkaisuilla.

Tikanpellon päiväkodin jatkaessa nykyisessä kiinteistössä tulee siihen tehdä kuntoarvio tai -tutkimus. Tarvittavat korjaukset on tehtävä nopealla aikataululla, jotta päiväkotitoiminta voisi mahdollisesti jatkua muutaman vuoden ajan. Hinta-arvio näille akuuteille korjauksille on noin 150 000-200 000 €. Tiloissa ei ole suoritettu kuntotutkimusta, vaan hinta-arvio perustuu kiinteistökäynteihin ja pintapuolisiin mittauksiin. Tulevat korjaukset painottuisivat akuuttien sisäilman laatua heikentävien tekijöiden poistamiseen ja hallitsemiseen.

Peitsarin päiväkodin osalta akuuttien korjaustarpeiden euromääräinen summa on noin 150 000-200 000 euroa, joiden jälkeen rakennuksessa voitaneen jatkaa toimintaa noin 2-4 vuotta. Rakennukseen ei ole tehty kuntoarviota tai -tutkimusta. Tiedetään kuitenkin, että rakennuksessa on riskirakenteita, joita ei voida rakennusteknisesti korjata kyseisellä summalla. Tulevat korjaukset painottuisivat akuuttien sisäilman laatua heikentävien tekijöiden poistamiseen ja hallitsemiseen. Lopullinen korjaustapa ja laajuus selviää vasta tutkimustulosten perusteella.

Hankesuunnitelmassa on otettu huomioon Launialan, Tuppuralan, Oravinharjun, Tupalan ja Hiirolan alueen syntyvyydet vuodesta 2013 lähtien. Lisäksi hankesuunnitelmassa on huomioitu Peitsarin päiväkodin yhdistyminen edellä mainittujen alueiden päiväkotien kanssa.

Hankesuunnitelmassa on kartoitettu eri vaihtoehtoja Tikanpellon päiväkodin korvaamiseksi uudisrakennuksella tai toiminnan sijoittamisella isompiin tiloihin Launialan tai Peitsarin alueelle sekä mahdollisia väliaikaisia ratkaisuja.

Vaihtoehdot:

  • Vaihtoehto 1: Uudisrakennus Launiala-Tikanpelto-alueelle
  • Vaihtoehto 2: Launialan koulun muuttaminen päiväkodiksi
  • Vaihtoehto 3: Uudisrakennus Peitsarin koulun tontille
  • Vaihtoehto 4: Lähemäkitalon muuttaminen päiväkodiksi
  • Vaihtoehto 5: Yksityisten päiväkotien kapasiteetin lisääminen
  • Vaihtoehto 6: Yhteismalli

 

Kasvatus- ja opetuslautakunta on käsitellyt kokouksessaan 24.9.2020 § 102 Tikanpellon päiväkodin hankesuunnitelmaa. Lautakunta päätti palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi niin, että ennen päätöksentekoa tulee asiasta suorittaa kattava lapsiasioiden vaikutusarvio. Varhaiskasvatus on laatinut asiasta lapsivaikutusten arvioinnin. Arvioinnin tarkoituksena on selvittää lapsiin kohdistuvien vaikutusten ennakointia ja seurantaa: miten lapsen oikeudet toteutuvat ja millaisia hyötyjä tai haittoja lapsiin kohdistuvilla päätöksillä ja toiminnalla aiheutetaan.

Hankesuunnittelutyöryhmä on järjestänyt aiheesta itäisen alueen päiväkotien lasten vanhemmille keskustelutilaisuuden 3.11.2020 sekä päivittänyt Tikanpellon päiväkodin hankesuunnitelman lautakunnassa käytyjen keskustelujen pohjalta. Lapsivaikutusten arviointi on liitetty hankesuunnitelmaan.

Kasvatus- ja opetuslautakunta on kokouksessaan 19.11.2020 § 124 esittänyt kaupunginhallitukselle seuraavaa:

Mikäli Launialan koulun kunto tutkimusten ja muiden päätösten jälkeen mahdollistaa koulun jatkokäytön, käynnistetään suunnittelu Launialan koulun muuttamiseksi teknisesti ja taloudellisesti kustannustehokkaasti sekä toiminnallisesti järkevän kokoiseksi itäisen alueen päiväkodiksi ja alueen alkuopetuksen (esiopetus ja 1.-2. luokat) tiloiksi ja suunnittelussa huomioidaan alueen perusopetuksessa mahdollisesti tarvittavat käsityö- ja liikuntatilat.

Kaupunkiympäristölautakunta on kokouksessaan 19.11.2020 § 124 esittänyt kaupunginhallitukselle seuraavaa:

 Itäisen alueen varhaiskasvatuksen yksiköt jatkavat nykyisellään ja kiinteistöihin tehdään akuutit remontoinnit...
...Lisäksi esitetään, että itäistä koulua ei nyt suunnitella ja rakenneta, vaan asia siirretään myöhempään tulevaisuuteen, kun nähdään lasten määrän kehittyminen itäisellä alueella seuraavan viiden vuoden aikana. Launialan ja Rämälän koulut jatkavat toimintaansa. Tarvittaessa Peitsarin koulun oppilaat siirtyvät Paukkulan väistötiloista Lähemäen ja Launialan kouluihin.

Kasvatus- ja opetuslautakunnan päätös ei ota kantaa mitkä varhaiskasvatuksen yksiköt siirtyisivät Launialan koululle, eikä jäljelle jääneiden päiväkotirakennusten toimenpiteisiin. Virkamiesjohdon näkemyksen mukaan Launialan koululle on mahdollista muodostaa päiväkotitilat n. 50 lapselle (550-600 m2), mikäli koululle tulee sen lisäksi yksi esiopetuksen ryhmä, yksisarjainen alkuopetus (luokat 1-2) sekä jätetään liikuntasali ja teknisen työn tilat käyttöön. Tällöin koululle mahtuisi ainoastaan Tikanpellon päiväkoti. Ryhmäperhepäiväkodit Untuvikot ja Peipposet (yhteensä 20 lasta) sekä Launialan päiväkoti (21 lasta) eivät mahdu tähän yksikköön.

Kustannusarvio tälle muutostyölle on noin 0,5-3 M€. Kustannusten suuruusluokka riippuu täysin muutostöiden laajuudesta, eli siitä kuinka toiminnalliset päiväkotitilat halutaan rakentaa. Päiväkodin lapsimäärää voidaan kasvattaa yhden lapsiryhmän verran ottamalla esimerkiksi puolet koulun 300 m2 liikuntasalista opetus- tai päiväkotikäyttöön. Tämä kuitenkin kasvattaa kustannuksia huomattavasti ja aiheuttaa haasteita mm. ääneneristävyydelle, jos opetus- tai päiväkotitila sijaitsisi liikuntasalin vieressä.

Launialan koulun muuttaminen useamman toiminnon yhteisrakennukseksi ei ole tilatehokkuudeltaan optimaalisin vaihtoehto. Alkuopetuksen järjestäminen Launialan koululla ei ole myöskään kustannustehokas ratkaisu pitkälle aikavälille. Vain kahden luokan koulukokonaisuus tulisi yhdistää suurempaan kouluun viimeistään itäisen aluekoulun valmistuttua. Tällöin Launialan koululta vapautuu loputkin opetustilat varhaiskasvatuksen käyttöön.

Kaupunkiympäristölautakunnan tekemä päätösehdotus kaupunginhallitukselle ei ratkaise itäisen alueen rakenteellisia ongelmia, eli Peitsarin ja Tikanpellon päiväkotien loppuunkäytettyjen kiinteistöjen korvaamista uusilla tiloilla, eikä pienten kustannustehottomien ryhmäperhepäiväkotien yhdistämistä alueen päiväkoteihin. Mallilla ei siis saada toteutettua Talous- ja tulevaisuusohjelmassa (TATU 2023) oletettuja käyttötalousmenojen säästöjä.

Päätösehdotus

Esittelijä

Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus hyväksyy Tikanpellon päiväkodin hankesuunnitelman vaihtoehdon 2 mukaisesti. Ellei Launialan koulun kuntotutkimuksissa selviä mitään radikaalia, joka estäisi rakennuksen pitkäaikaisen käyttämisen, suunnitellaan Launialan koulu itäisen alueen päiväkodiksi, johon yhdistetään Peitsarin päiväkoti, Tikanpellon päiväkoti, Launialan ja Oravanpesän päiväkodit sekä ryhmäperhepäiväkodit Untuvikot ja Peipposet.

Päätös

Asiasta käydyn keskustelun aikana esittelijä muutti esitystään siten, että asia palautetaan uuteen valmisteluun. 

Lisäksi Jyrki Koivikko esitti, että asia ratkaistaan esittelijän alkuperäisen esityksen mukaan. Koska kukaan ei kannattanut Jyrki Koivikon esitystä, se raukesi.

Merkitään, että Jyrki Koivikko jätti asiasta eriävän mielipiteen. 

Puheenjohtaja totesi, että esittelijän muutosesitys asian palauttamisesta uuteen valmisteluun on tullut kaupunginhallituksen päätökseksi. 

Eriävä mielipide

Jyrki Koivikon eriävä mielipide:

Onko mahdollista, että Mikkelin kaupungin päätöksenteon kykenemättömyys rakenteellisiin ratkaisuihin alijäämien kattamiseksi on saavuttamassa jo huolestuttavia piirteitä? Päätöksenteon siirtäminen yli joulukuun kaupunginvaltuuston budjettikokouksen kevään 2021 kuntavaalien alle herättää jo tässä vaiheessa hyvin monenlaisia kysymyksiä.

Olen kaupunginhallituksen jo kahdesti aiemmin linjaamaan TaTu esityksen kannalla liittyen itäisen alueen rakenteellisiin ratkaisuihin varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen osalta.  En halua olla kohdistamassa edelleenkään leikkauksia opetuksen tuntikehykseen, liikunta- ja musiikkiluokkiin, urheiluakatemiaan, lukion kurssitarjottimeen, A2- kieliin, iltapäiväkerhojen maksuihin, Mikkelin Teatteriin, kaupunginorkesteriin, yleisiin kulttuuripalveluihin mm tapahtumat, opetus- ja kasvatushenkilöstön lomautuksiin/irtisanomisiin, kansalaisopiston kurssitarjontaan kylillä tai lukuisiin kumppanuussopimuksiin jne. 

Vaihtoehdoksi asetetulle säästötavoitteelle on edelleen itäisen alueen perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen kokonaisratkaisu, jossa hyödynnetään jo olemassa olevia rakennuksia, ei olennaisesti heikennetä kuntalaisten palveluja ja jossa kohdistetaan säästöt sisältöjen sijasta seiniin. Tässä mallissa Launialan koulun oppilaat sijoitetaan alueen muihin kouluihin. Samalla kolme koulua yhdistyy hallinnollisesti. Tällä ennakoidaan tulevaa Itäistä uutta alakoulua. Vapautuva Launialan koulu muutetaan päiväkodiksi. Siihen sijoitetaan Tikanpellon, Peitsarin, Launialan ja Oravanpesän päiväkodit sekä Untuvikot ja Peipposet ryhmäperhepäiväkodit. Tällä järjestelyllä ei tarvitse rakentaa kahta uutta päiväkotia.

Rakenteellisten ratkaisujen vesittyminen muodostaa todellisen ja vakavan uhkakuvan sivistykseen ja kulttuurin kohdistuvista laadullisista sisältöleikkauksista tulevalla valtuuskaudella koko kaupungin alueella.

Valmistelija

  • Virpi Siekkinen, sivistysjohtaja, Virpi.siekkinen@mikkeli.fi

Kuvaus

Kaupunginhallitus on kokouksessaan 30.11.2020 § 395 palauttanut Tikanpellon päiväkodin hankesuunnitelman sekä itäisen alueen päiväkotiratkaisuja koskevan selvityksen uudelleen valmisteltavaksi.

Asumisen ja toimintaympäristön sekä sivistyksen ja hyvinvoinnin palvelualueet ovat selvittäneet Launialan koulun hyödyntämismahdollisuuksia varhaiskasvatuksen ja opetustoimen yhteiskäyttörakennuksena. Esitetyssä mallissa Launialan koulu muutetaan 6 päiväkotiryhmän, yhden esikouluryhmän sekä kahden alakoululuokan käyttöön soveltuvaksi. Koulun liikuntasalin koko puolitetaan nykyisestä 300 m2 niin, että se on jatkossa noin 160 m2.

Launialan koulun muuttaminen päiväkodiksi, esiopetuksen tilaksi sekä alkuopetuksen tiloiksi maksaa kustannusarvion mukaan noin 3,3 M€. Kustannus koostuu tilamuutoksista 2,5 M€, julkisivujen korjaamisesta 0,5 M€ sekä vesikaton uusimisesta 0,3 M€.

Vastaavan kokoisen uudisrakennuksena tehtävän 112 lapsen päiväkodin kustannus on noin 3 M€. Tällöin kuitenkin menetettäisiin liikuntasali ja alkuopetuksen tilat.

Launialan koulun muuttaminen osaksi päiväkotitoimintaa ei ratkaise koko itäisen alueen varhaiskasvatuksen tilantarpeita. Lisäksi itäisellä alueella tarvitaan toinen noin 100 lapsen päiväkoti, jonka sijainti ratkaistaan erillisessä käsittelyssä.

Launialan koulun opetustoiminta siirretään alueen muihin yksiköihin syyslukukaudesta 2021 alkaen. Koulun muutostyöt valmistuvat syksyllä 2022, jolloin alkuopetus ja päiväkotitoiminnot pääsevät muuttamaan saneerattuihin tiloihin.

Oheisena tietoja itäisen alueen varhaiskasvatukseen liittyen.

Kiinteistöjohtaja Jarkko Hyttinen esittelee hankesuunnitelmaa kokouksessa.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Virpi Siekkinen, sivistysjohtaja, Virpi.siekkinen@mikkeli.fi

Kasvatus- ja opetuslautakunta esittää kaupunkiympäristölautakunnalle ja edelleen kaupunginhallitukselle, että Launialan koulu muutetaan yhteiskäyttörakennukseksi, jonne sijoitetaan 6 päiväkotiryhmää, yksi esikouluryhmä sekä kaksi alakoululuokkaa.

Pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastetaan kokouksessa.

Päätös

Merkitään, että kasvatus- ja opetuslautakunnalle esiteltiin keskustelun aikana varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen kuulemistilaisuuksien muistiot.

Jenni Oksanen esitti, että asia palautetaan uudelleen valmisteluun. Koska kukaan ei kannattanut Jenni Oksasen esitystä, se raukesi.

Asiasta käydyn keskustelun aikana Petri Tikkanen esitti Juha Hakkaraisen ja Hanne Vainion kannattamana ”Esitän, että Mikkelin Launialan koulu jatkaa toimintaansa nykyisellään, kunnes itäinen uusi koulu on valmistunut. Emme halua lakkauttaa Launialan koulua syksyllä 2021 ja muuttaa koulua päiväkodiksi. Tikanpellon päiväkodin paikalle tulee rakentaa uusi rakennus. Se on lasten ja perheiden etu.

Lisäksi Launialan koulussa on iso 300 neliön liikuntasali, joka päiväkodiksi muutettaessa puolitettaisiin. Tämä ei ole järkevää, koska Mikkelissä podetaan valtavaa pulaa sisäliikuntatiloista ja olemassaolevia liikuntasaleja tarvitaan kuntalaisten liikuntaharrastusten mahdollistamiseen.”

Julistettuaan keskustelun päättyneeksi, puheenjohtaja totesi, että Petri Tikkanen on tehnyt esittelijän esityksestä poikkeavan kannatetun esityksen, joten asiasta on äänestettävä. Puheenjohtaja esitti asian ratkaistavaksi äänestyksellä siten, että ne, jotka kannattavat esittelijän tekemää esitystä äänestävät Jaa ja ne, jotka kannattavat Petri Tikkasen esitystä äänestävät Ei. Selonteko keskustelusta ja äänestysesitys hyväksyttiin.

Suoritetussa äänestyksessä annettiin seitsemäni (7) Jaa-ääntä (Taina Harmoinen, Eero Aho, Janne Strengell, Jenni Kolmisoppi, Kirsi Pokkinen, Ulla Yli-Karro ja Vesa Nessling), kolme (3) Ei-ääntä (Petri Tikkanen, Hanne Vainio ja Juha Hakkarainen) ja yksi Tyhjä-ääni (Jenni Oksanen).

Puheenjohtaja totesi, että esittelijän esitys on äänestetty kasvatus- ja opetuslautakunnan päätökseksi.

Merkitään, että Hanne Vainio jätti asiasta eriävän mielipiteen.

Merkitään, että kiinteistöjohtaja Jarkko Hyttinen selosti asiaa kasvatus- ja opetuslautakunnalle ja hän poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn jälkeen.

Pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastettiin kokouksessa.

Eriävä mielipide

  • Hanne Vainion eriävä mielipide:

    En voi yhtyä näkemykseen siitä, että Launialan koulu lakkautetaan syksyllä 2021 ja muutetaan yhteiskäyttörakennukseksi, jonne sijoitetaan 6 päiväkotiryhmää, yksi esikouluryhmä sekä kaksi alakoululuokkaa. Tämä tarkoittaa samalla Tikanpellon päiväkodin lakkauttamista.

    Mielestäni Launialan koulun tulee jatkaa toimintaansa nykyisellään, kunnes uusi itäinenkoulu on valmistunut. Ei ole lapsiperheiden edun mukaista lakkauttaa koulua ja muuttaa koulua päiväkodiksi.

    Tikanpellon päiväkodin paikalle tulee rakentaa uusi rakennus. Se on lasten ja perheiden etu.

    Tikanpellon päiväkodin lakkauttaminen aiheuttaa sen, että kuljetusvaikeuksista kärsivät perheet Tuppuralasta ja Graanin alueelta saattavat jättää kokonaan tuomatta lastaan päiväkotiin. Ensisijaisesti kärsivät ne lapset, jotka varhaiskasvatuspalveluja eniten tarvitsisivat ja lasten syrjäytymisriski kasvaa. Pienituloiset perheet eivät pysty maksamaan kuljetuskustannuksia. Lisäksi lasten hoitopäivä pitenevät. Lapsiperheköyhyyden vähentämisen tavoitetta ei saavuteta.

    Mikkelin kaupunginvaltuuston ja maan hallituksen tavoitteena on nostaa varhaiskasvatuksen osallistumisastetta ja edistää koulutuksen tasa-arvoa. Tämä suunnitelma ei edistä tavoitetta mitenkään.  

    Viime vuosilta on useita kokemuksia siitä, että vanhan kiinteistön remontoinnissa on riski. Tämä on merkittävä taloudellinen riski kaupungille. Käyttötalouden talousvaikutuksia säästöjen näkökulmasta ei ratkaisulla myöskään ole osoitettu olevan. Launialan muuttaminen on kalliimpi vaihtoehto kuin uusipäiväkoti Tikanpeltoon. Lisäksi kustannuksia tulee Lähemäen koulun ja entisen kirjaston muutostöistä, jotka täytyy tehdä, jotta Launialan oppilaat mahtuvat Lähemäelle.

    Launialan koulussa on iso 300 neliön liikuntasali, joka päiväkodiksi muutettaessa puolitettaisiin. Tämä ei ole järkevää, koska Mikkelissä podetaan valtavaa pulaa sisäliikuntatiloista ja olemassa olevia liikuntasaleja tarvitaan kuntalaisten liikuntaharrastusten mahdollistamiseen.

Tiedoksi

Kaupunkiympäristölautakunta, kaupunginhallitus

Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.