Kasvatus- ja opetuslautakunta, kokous 17.12.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 139 Valtuustoaloite: Koulumatkat turvalliseksi! Koulukuljetusopas on päivitettävä ja koulumatkojen turvallisuuteen kiinnitettävä erityistä huomiota myös haja-asutusalueella

MliDno-2020-1713

Aikaisempi käsittely

Kuvaus

Valtuutettu Pekka Pöyry esitti 24.8.2020 Keskustan valtuustoryhmän valtuustoaloitteena otsikkoasiasta seuraavaa:

"Lasten ja nuorten turvalliseen koulumatkaan tulee kiinnittää huomiota koulupolun jokaisella tasolla. Kuitenkin esikoulun sekä alakoulun ensimmäisten luokkien aikana lasten koulupolun turvallisuuteen on kiinnitettävä aivan erityistä huomiota. 

Viime aikoina epäkohtia koulumatkan turvallisuudesta on noussut esiin Mikkelin haja-asutusalueella, jossa valaistuksen määrä voi olla vähäinen tai olematon ja paikoin matka kulkee vilkasliikenteisten teiden varsilla. Varsinkin 1.-2.-luokkalaisille kolmen kilometrin kävelymatka syyspimeällä ja räntä- tai lumiolosuhteissa on kohtuuttoman pitkä.  

Mikkelin Keskustan valtuustoryhmä esittää, että kuljetusopas päivitetään ja esikoulun sekä alakoulun 1.-2. -luokkien haja-asutusalueiden kuljetusoppilaiden kävelymatkoja koulukyydin noutopisteelle lyhennetään puolella. Myös muidenkin alakoulun luokkalaisten sekä yläkoululaisten matkoja tulee kohtuullistaa ja käyttää tapauskohtaisesti kävelymatkassa harkintaa. Esitämme, että joustavuutta ja harkinnanvaraisuutta lisätään koulukyytien kuljetusohjeistukseen siten, että lasten kokonaisturvallisuus otetaan kyydeissä entistä paremmin ensisijaisena asiana huomioon. Harkinnanvaraisuus voisi sisältää koulukyytien erilaistamista pimeyden mukaan, esim. talven pimeimpään aikaan syyslomasta hiihtolomaan voi olla perusteltua hakea koulupolkunsa alussa olevat nuoret lähempää kotiaan. 

On otettava huomioon koululaisten tasavertainen kohtelu ympäri Mikkeliä ja siksi on varmistettava koulumatkojen turvallisuus kantakaupungista haja-asutusalueelle.  

Lasten ja nuorten turvallisuudesta ja jaksamisesta on pidettävä erityistä huolta. Erityisesti haja-asutusalueella asuvien lasten ja nuorten aamut alkavat tavallistakin aikaisemmin. Se voi vaikuttaa jaksamiseen tai opintomenestykseen. Voi pohtia, onko esimerkiksi pitkän koulumatkan kulkijoille 8 aamut liian aikaisia oppilaiden yleiseen hyvinvointiin nähden.  

Mikkelin kaupungin elinvoiman kannalta on ensiarvoisen tärkeää saada tänne uusia kuntalaisia. Mikkelin kaupunki on investoimassa uusiin kouluihin, joiden toivotaan houkuttelevan myös lapsiperheitä Mikkeliin. Siksi koululaisten koulumatkat tulee saada sujuviksi ja turvallisiksi. Kaiken kaikkiaan Mikkelin tulee säilyttää kunnianhimoinen asenne siinä, miten koulumatkasta ja koko koulutuspolusta saataisiin kaikille entistä parempi ja olla aktiivisesti etsimässä ratkaisuja turvallisen koulupolun luomiseen.  

Mikkelin Keskustan valtuustoryhmä edellyttää, että aloite on käsiteltävä nopealla aikataululla, jotta lasten ja nuorten turvallisuus ja jaksaminen voidaan turvata. 

Mikkelin Keskustan valtuustoryhmä

Kirsi Olkkonen, Seija Kuikka, Taina Harmoinen,
Marja Kauppi, Markku Kakriainen, Risto Rouhiainen,
Outi Kauria, Petri Pekonen"

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Päätösehdotus

Esittelijä

Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus päättää lähettää aloitteen sivistyksen ja hyvinvoinnin palvelualueen valmisteltavaksi.

Edelleen kaupunginhallitus päättää, että vastaus aloitteeseen tulee käsitellä kaupunginhallituksessa viimeistään joulukuun 2020 loppuun mennessä.

Päätös

Hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Seija Manninen, opetusjohtaja, Seija.Manninen@sivistys.mikkeli.fi

Kuvaus

Kasvatus- ja opetuslautakunta on hyväksynyt 1.1.2016 alkaen käyttöön otetun Koulukuljetusoppaan, jonka mukaisesti koulukuljetukset Mikkelissä järjestetään. Koulukuljetusten piirissä on Mikkelin esi- ja perusopetuksessa tällä hetkellä noin 1120 oppilasta ja koulukuljetuskustannukset vuodessa ovat noin 1,75 miljoonaa euroa. Koulukuljetusjärjestelyjä hoitaa kaksi kuljetuskoordinaattoria.

Perusopetuslain mukaan esi- ja perusopetuksen oppilaalla on oikeus maksuttomaan koulukuljetukseen, jos oppilaan koulumatka on viittä kilometriä pidempi. Mikkelin kaupungin kasvatus- ja opetuslautakunnan määrittelemissä perusteissa esi- ja perusopetuksessa oppilaalle myönnetään koulukuljetus kaupungin osoittamaan ensisijaiseen esiopetus- tai perusopetuspaikkaan, kun koulumatkan pituus on:

  • esiopetuksessa ja perusopetuksen 1. - 2. luokan oppilaalla yli 3 kilometriä
  • perusopetuksen 3. - 9. luokan oppilaalla yli 5 kilometriä


Perusopetuslain § 32 mukaan oppilaan päivittäinen koulumatka saa odotuksineen kestää enintään:

  • kaksi ja puoli tuntia oppilaan ollessa alle 13-vuotias lukuvuoden alkaessa
  • kolme tuntia oppilaan ollessa yli 13-vuotias lukuvuoden alkaessa.


Koulumatka mitataan ReittiGis-ohjelmalla, lapsen väestörekisterin mukaisesta pysyvästä kotiosoitteesta, kotiportilta koulun portille lyhintä reittiä käyttäen.

Koulukuljetusta ei välttämättä järjestetä oppilaan koko koulumatkalle, vaan oppilaan tulee varautua siihen, että hän kulkee osan koulumatkasta omatoimisesti. Kuljetuksen myöntämisen perusteena oleva kilometriraja on pisin mahdollinen omavastuumatka oppilaan omatoimiselle kulkemiselle. Oppilaan koulukuljetukseen ja omatoimiseen kävelyyn kuluva yhtenäisaika odotusaikoineen ei kuitenkaan saa ylittää perusopetuslain mukaisia päivittäisiä koulumatkaan kuluvia aikoja.

Jos oppilaan koulumatka (tai osa siitä) hänelle osoitettuun esi- tai perusopetuspaikkaan todetaan vaaralliseksi, kaupunki järjestää koulukuljetuksen koulumatkalle tai sen vaaralliseksi katsotulle osuudelle. Koulumatkan vaarallisuus arvioidaan hakemuksen pohjalta oppilas- ja tapauskohtaisesti.

Määritellyn kilometrirajan alittuessa oppilas voi olla oikeutettu koulumatkaetuuteen myös koulumatkan rasittavuuden tai vaikeuden perusteella. Koulukuljetusoikeutta haetaan koulukuljetushakemuksella, johon liitetään mahdollinen asiantuntijalausunto.

Koulukuljetukset pyritään järjestämään ensisijaisesti julkisella liikenteellä. Mikäli koulukuljetusta ei pystytä järjestämään julkisen liikenteen avulla, se järjestetään muun muassa tilauslinja-autoilla tai taksilla.

Tehdyssä selvityksessä tarkasteltiin kaikkien tällä hetkellä kuljetuksessa olevien esikoululaisten koulumatkojen pituudet. Tällä hetkellä koulukuljetuksissa on 64 esikoululaista. Taksikuljetuksessa on 29 oppilasta ja linja-auto kuljetuksessa on 33 oppilasta. Suurin osa kuljetuksissa olevista esikoululaisista oli sellaisia, joilla koulumatkan pituus oli yli 6km (liite, kuva 1).

Toisena asiana tarkasteltiin esikoululaisten sekä 1 lk. ja 2 lk. perusopetuksen oppilaiden kävelymatkoja kuljetuksen noutopisteelle. Tällä hetkellä koulukuljetuksissa on noin 337 ESI - 2lk. oppilasta. Taksikuljetuksessa on noin 170 oppilasta ja linja-autokuljetuksessa noin 150 oppilasta. Selvitys tehtiin ReittiGis-ohjelmalla laskettamalla matka kotipisteeltä taksikuljetuksissa noutopisteelle tai linja-auto kuljetuksissa lähimmälle pysäkille (liite, kuvat 1 ja 2).

  • Taksikuljetuksessa olevilla ko. luokka-asteen oppilailla suurimmalla osalla kävelymatka noutopisteeseen oli alle 1 km (136/170).
  • Linja-auto kuljetuksessa olevilla ko. luokka-asteen oppilailla suurimmalla osalla kävelymatka linja-auto pysäkille oli alle 1 km (109/150).

 

Kolmantena asiana tarkasteltiin saapuneita koulukuljetushakemuksia. Koulukuljetushakemuksia saapui lukuvuotta 2020-2021 koskien 156. Näistä hakemuksista 45 kpl oli tehty tien vaarallisuuden perusteella, 76 kpl muun syyn perusteella (esimerkiksi terveydelliset syyt). Kaikkiaan tulleista hakemuksista tehtiin 119 kpl myönteisiä päätöksiä. Tarkemmat selvitykset hakemusten määristä nähtävissä liitteessä (liite, kuva 4).

Lopuksi vertailtiin muiden kaupunkien ja kuntien koulukuljetusperusteita Mikkelin kaupungin koulukuljetusperusteisiin. Vertailusta voi todeta, että Mikkelin kaupungin koulukuljetusperusteet ovat samassa linjassa muiden samankokoisten ja -tyyppisten kaupunkien ja kuntien kanssa. Liitteeseen koottu yhteenveto yhdeksän muun kaupungin tai kunnan koulukuljetusperusteista (liite, taulukot 1 ja 2).

Henkilöliikenteen tekemä liitteenä oleva selvitys esiteltiin kasvatus- ja opetuslautakunnalle 19.11.2020.

Tehdyn selvityksen perusteella voidaan todeta seuraavaa:

    • Nykyiset Mikkelin koulukuljetusperusteet ovat samanlaiset kuin useimmissa muissakin tarkastelluissa kaupungeissa ja kunnissa.
    • Lakia lievempiä koulukuljetussääntöjä laadittaessa on tärkeää muistaa, että säännön tulee olla yhdenvertainen kaikille kunnan oppilaille
    • Koululiitu-ohjelmaa käytetään koulutien vaarallisuuden tutkintaan ja tulkintaan. Koululiitu-luokitukset huomioidaan koulukuljetusten järjestämisessä sekä kuljetuksen noutopaikkojen määrittelyssä. Tarvittaessa käydään paikan päällä arvioimassa tilanne.
    • Koulumatkaan käytettävä aika huomioidaan kävelymatkan pituuden tarkastelussa.
    • Koulukuljetusreitit ja noutopaikat suunnitellaan yhteistyössä liikennöitsijöiden kanssa.
    • Yksittäistä oppilasta koskevaa koulumatkaetuutta tai sen muutosta voi huoltaja hakea erillisellä hakemuksella, jolloin päätöksessä huomioidaan koulumatkan rasittavuus ja vaikeus (lausunnot), koulumatkan vaarallisuus sekä koulumatkaan käytettävä aika.
    • Myös talvikaudelle voi hakea muutosta kuljetusjärjestelyihin.                                                                                                                                                                                                               

Valtuustoaloitteessa esille nostettuun  tarpeeseen päivittää koulukuljetusopas ei tässä vaiheessa nähdä tarvetta, koska opas antaa mahdollisuuden tapauskohtaiseen tarkasteluun.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Virpi Siekkinen, sivistysjohtaja, Virpi.siekkinen@mikkeli.fi

Kasvatus- ja opetuslautakunta antaa tehtyyn valtuustoaloitteeseen edellä olevan selvityksen.

Päätös

Hyväksyttiin.

Tiedoksi

Kaupunginhallitus

Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.