Vammaisneuvosto, kokous 26.11.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 74 Esteettömyyssuunnitelman päivitys

MliDno-2017-2212

Valmistelija

  • Arja Väänänen, hyvinvointikoordinaattori, arja.vaananen@mikkeli.fi

Kuvaus

Esteettömyyssuunnitelman päivitys on käynnistynyt elokuussa 2020. Alatavoitteina ovat toimenpideohjelman päivittäminen kartoitettaville kohteille, kaupungin päätoimialojen esteettömyystyön nykytilan ja jatkotoimenpiteiden selvittäminen sekä kaupungin liikenneympäristön ja tilojen suunnittelusta ja rakentamisesta vastaavien henkilöiden kokonaisvaltaisen esteettömyyden tietämyksen lisääminen.

Esteettömyyttä tarkastellaan laaja-alaisesti, liikkumisen, eri aistivammaisten, hahmottamisen häiriöisten sekä keskittymisvaikeuksista kärsivien näkökulmista.

Ehdotus

Esittelijä: Kauko Väisänen

Merkitään tiedoksi.

Päätös

Merkittiin tiedoksi. Merkittiin, että vammaisneuvosto esittää suunniteltujenesteettömyysselvitysten lisäksi muidenkin alueiden, taajamien ja Mikkelin alueensatama-alueiden esteettömyyden selvittämistä. Näitä asioita voi vammaisneuvostonostaa esille esteettömyyshaastatteluissa, jotka ovat lähiaikoina tulossa.

******

Esteettömyyssuunnitelman päivitys etenee. 29.10.2020 järjestetäänesteettömyyskävelyt ulkoalueilla klo 9-11 ja 12-14 sekä sisätiloissa klo 14-16.

Ehdotus

Merkitään tiedoksi.

Päätös

Merkittiin tiedoksi. Merkittiin, että muutama vammaisneuvoston edustaja pääseemukaan esteettömyyskävelyille. Esitettiin, että korvakuulokkeet otetaan mukaankävelyille.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Kauko Väisänen, vaisanen.kauko@gmail.com

26.11.2020 Esteettömyyssuunnitelman päivitykseen liittyvä haastattelu/asiantuntija Riikka Kallio WSP Finland Oy:stä.

Päätös

Kokouksessa toteutettiin esteettömyyssuunnitelman haastattelu.

Merkittiin, että tehdyllä tarkastuskierroksella syyskuussa keskustan alueella todettu esteettömyyssuunnitelman 2013-2016 toimenpiteiden toteutuneen suunnitellulla tavalla.

Yhdeksälle kaupungin hallintokunnalle on tehty haastattelut, josta ilmeni tietosuutta olevan enemmän liikuntarajoitteisten tarpeiden esteettömyydestä, vähemmän aistiesteettömästä ympäristöstä. Tähän tarpeeseen on suunniteltu järjestää koulutusta viranhaltijoille.

Merkittiin, että vammaisneuvosto antoi kantansa mm. seuraavista asioista:
-viittomakielinen tulkkaus kaupungin tiedotteissa on tärkeää
- kaupungin virastotalosta etävirastotalo
- saavutettavuusdirektiivin mukaiseksi kaupungin sivut
- uudisrakennukset alun perin esteettömäksi on kaikkein paras ratkaisu

Asiantuntija Riikka Kalliolle voi lähettää myös sähköpostilla kommentteja ja ehdotuksia esteettömyysohjelmaa varten, sähköposti riikka.kallio@wsp.fi.

Riikka Kallio poistui kokouksesta pykälän käsittelyn jälkeen klo 17.23.


Muutoksenhaku

Päätökseen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.