Päätös
Hyväksyn ajopäiviin liittyvän poikkeamisen seuraavin ehdoin:
1. Jääradalla saa ajaa hakemuksen mukaisesti maanantaina 17.2.2025, tiistaina 18.2.2025 ja keskiviikkona 19.2.2025. Päivittäinen ajoaika ajoittuu maanantaina ja keskiviikkona klo 10 - 17 väliselle ajalle.
2. Toiminnanharjoittajan tulee pyrkiä saamaan viikolle 8 korvaavia hiljaisia päiviä.
3. Poikkeuksellisista ajopäivistä tulee tiedottaa etukäteen Ruotimo-järven ranta-asukkaille/vapaa-ajanasukkaille.
Muutoksenhaku
Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla Vaasan hallinto-oikeuteen kolmenkymmenen (30) päivän kuluessa tiedoksi saannista. Valitusosoitus on liitteenä.
Ilmoituksen käsittelystä peritään Mikkelin seudun ympäristölautakunnan 12.12.2024 § 110 hyväksymän ympäristönsuojeluviranomaisen taksan 3 §:n mukaisesti 133 euroa (2 t).
Perustelu
Ennalta arvioituna voidaan toimintaa harjoittaa kyseessä olevalla paikalla hakemuksessa esitettyjä tietoja ja päätöksessä annettuja määräyksiä noudattamalla siten, ettei siitä aiheudu lähiasutukselle huomattavaa haittaa tai ympäristönsuojelulain 27 §:n 2 mom. 3) kohdan mukaista eräistä naapuruussuhteista annetun lain 17 §:n 1 momentissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta.
Jääradalla on voimassa oleva ympäristölupa. Poikkeama koskee kahta päivää.
Tiedottamalla toiminnasta etukäteen on annettu lähinaapureille tilaisuus varautua mahdollisesti kokemaansa meluhaittaan.
Sovelletut oikeusohjeet
Ympäristönsuojelulaki (527/2014) § 27, § 85
Valtioneuvoston asetus ympäristönsuojelusta (713/2014) § 13, § 15
Mikkelin kaupungin ympäristölautakunnan 12.12.2024 § 110 vahvistama ympäristönsuojeluviranomaisen taksa 1 §, 2 §, 3 §