§ 44 Lyökin yt / muutos parantamisavustukseen

Lataa 

MliDno-2024-2484

Päätöspäivämäärä

20.11.2025

Päätöksen tekijä

Yhdyskuntatekniikan valvoja/yksityistieasiat

Päätöksen peruste

Asumisen ja toimintaympäristön palvelualueen toimintasääntö 5.3.8.3.

Kuvaus

Mikkelin kaupunki on myöntänyt 5.7.2024 Lyökin yksityistielle parantamisavustusta 50 % perusparannushankkeen hyväksyttävistä kustannuksista. Hankkeessa on parannettu tien liikenneturvallisuutta oikaisemalla mutkia ja madaltamalla jyrkkiä mäkiä. Myös tien kantavuutta, kuivatusta ja näkyvyyttä on parannettu. Työhön kuuluu laajamittaista louhintaa, joka on yksikköhinnaltaan suhteellisen kallista louheen siirtoineen sekä kiilauksineen. Louhinnan määrät ja siitä välillisesti aiheutuvien töiden kustannukset ovat kasvaneet yli puolella ja tiekunta on hakenut Mikkelin kaupungilta parantamisavustusta uudella kustannusarviolla, 20.550 euroa. Alkuperäinen kustannusarvio oli 7.759 euroa.

Lyökin yksityistien pituus on 8.1 kilometriä, josta 5.52 kilometriä toimii pysyvän asutuksen pääsytienä. Osakkaita tiekunnassa on 37 kappaletta, joista 4 taloutta on pysyvästi asuttuja.

ELY-Keskuksen myöntämää valtion avustusta ei ole tällä hetkellä saatavilla.

Päätös

Mikkelin kaupunki myöntää Lyökin yksityistielle parantamisavustusta 50 % hyväksyttävistä kustannuksista, kuitenkin enintään 8.275,00 euroa. Avustusksesta on vähennetty aikaisemmin maksettu osuus (2000 euroa). Avustus maksetaan tiekunnan tilille hanketta koskevia maksutositteita vastaan 30.11.2025 mennessä.

Allekirjoitus

Matti Kaira, Yhdyskuntatekniikan valvoja

Organisaatiotieto

Infra- ja viheraluepalvelut