MliDno-2025-116
Mikkelin kaupungin sivistyksen ja hyvinvoinnin palvelualueen toimintasääntö 4.2
Jyväskylän yliopistossa projektitutkijana työskentelevä Emmi Lindroos anoo tutkimuslupaa VAHVAT – Varhaiskasvatuksen ammattilaisten hyvinvoinnin vahvistaminen työssä – tutkimukselle. Tutkimuksen toteuttaja on Jyväskylän yliopisto, Kasvatustieteiden laitos ja tutkimusta rahoittaa Kunnallisalan kehittämissäätiö. Tutkimuksen vastuullinen johtaja on apulaisprofessori Eija Sevón.
VAHVAT-tutkimuksen tavoitteena on valtakunnallisesti edustavan kyselyn avulla tuottaa tietoa varhaiskasvatusalan työoloista ja kehittämistarpeista sekä ammattilaisten työhyvinvoinnista.
Tutkimuksen kohderyhmänä ovat lapsiryhmässä työskentelevät ammattilaiset sekä varhaiskasvatuksen erityisopettajat, johtajat ja perhepäivähoitajat kunnalliselta sektorilta.
Tutkimus toteutetaan verkkokyselynä tammi–helmikuussa 2026. Kyselyssä varhaiskasvatuksen henkilökuntaa pyydetään arvioimaan työolojaan, työn vaatimuksia ja voimavaroja sekä työhyvinvointiaan. Kyselyyn vastataan nimettömästi ja vastausaika on noin 30 minuuttia.
Tutkimukseen osallistuneille kunnille lähetetään tutkimuksen valmistuttua tutkimusraportti keskeisistä tuloksista koko Suomen osalta sekä AVI-alueittain, jos alueelta on riittävästi vastauksia. Tutkimustulosten raportoinnissa tutkittavia ja varhaiskasvatusyksiköitä ei pysty tunnistamaan tutkimustuloksista eikä julkaisuista. Tutkimukseen osallistuneille kunnille järjestetään myös verkkoseminaari, jossa he kuulevat tutkimuksen tuloksista lisää.
Tutkimusta varten on Mikkelin kaupungin varhaiskasvatukseen toimitettu vaitiolositoumus.
Myönnän Emmi Lindroosille tutkimusluvan VAHVAT – Varhaiskasvatuksen ammattilaisten hyvinvoinnin vahvistaminen työssä – tutkimukselle, jonka toteuttaja on Jyväskylän yliopisto, Kasvatustieteiden laitos.
VAHVAT-tutkimuksen tavoitteena on tuottaa tietoa varhaiskasvatusalan työoloista ja kehittämistarpeista sekä ammattilaisten työhyvinvoinnista.
Tutkimuksen tuloksena tuotettavat raportit ja julkaisut on toimitettava Mikkelin kaupungin sivistyksen ja hyvinvoinnin palvelualueelle.