§ 9 Kierontien nimen muutos Pirttikankaantieksi ja osoitenumeroinnin korjaus Ristiinassa

Lataa 

MliDno-2025-144

Päätöspäivämäärä

27.2.2025

Päätöksen tekijä

Paikkatietoinsinööri

Päätöksen peruste

Asumisen ja toimintaympäristön palvelualueen toimintasääntö 5 § 5.2.6 2)–kohta

Kuvaus

Kiinteistöllä 491-522-2-5 Ristiinassa on tapahtunut omistajan vaihdos. Kiinteistöllä sijaitsee kaksi asuinrakennusta, joista toisen uusi omistaja on ilmoittanut purkavansa pois.

Samoin kiinteistön kulkuliittymä on siirtynyt uuteen paikkaan, jonka seurauksena nykyiset osoitenumerot eivät ole täysin oikein. Kiinteistö tarvitsee jatkossa vain yhden osoitenumeron, koska toinen asuinrakennus puretaan.

Omistaja on lisäksi pyytänyt, että Kierontien nimi muutetaan Pirttikankaantieksi, jolloin kiinteistön uusi osoite on Pirttikankaantie 20. Tien varrella ei ole muita osoitteellisia kiinteistöjä.

Päätös

Ristiinassa Kierontien nimeksi muutetaan Pirttikankaantie, samalla kiinteistön vanhat osoitteet Kierontie 4 ja 6 poistetaan osoiterekisteristä ja kiinteistölle 491-522-2-5 vahvistetaan osoitteeksi Pirttikankaantie 20.

Kaupunki huolehtii päätöksen tiedottamisesta viranomaistahoille. Hakija huolehtii viitoitusten ja osoitenumerokilpien korjaamisesta.

Allekirjoitus

Osmo Hurri, paikkatietoinsinööri

Organisaatiotieto

Keskushallinto