§ 10 Etelä-Savon tanssiopiston kannatusyhdistys ry:n kohdeavustus

Lataa 

MliDno-2025-6

Päätöspäivämäärä

29.4.2025

Päätöksen tekijä

Kulttuuripäällikkö

Päätöksen peruste

Mikkelin kaupungin hallintosääntö, sivistystoimen toimintasääntö, yleisten kulttuuripalveluiden avustusohje 

Kuvaus

Etelä-Savon Tanssiopisto ja Sirkuskoulu (Etelä-Savon Tanssiopiston kannatusyhdistys ry) hakee 1500€ avustusta tanssin ja sirkuksen yhteisölliseen tapahtumaan " Tanssin ja Sirkuksen KIRSIKKAPUU" pe 9.5. klo 18 ja la 10.5. Artium-salissa Paukkulassa. Kyseessä on opiston kevätnäytökset, joissa kaikki oppilaat esiintyvät. Avustusta haetaan Artium-salin vuokriin, tekniikan palkkaukseen ja tapahtuman tuotantoon.

Päätös

Myönnän Etelä-Savon Tanssiopiston kannatusyhdistys ry:lle 1500€ kohdeavustuksen Tanssin ja sirkuksen kirsikkapuu -näytösten tilavuokriin, tekniikkakuluihin sekä markkinointiin.

Ennen kohdeavustuksen maksamista on esitettävä selvitys myönnetyn määrärahan käytöstä. Avustus maksetaan jälkikäteen kertasuorituksena selvitystä vastaan. Selvitys kohdeavustuksen käytöstä –lomake löytyy Mikkelin kaupungin nettisivuilta www.mikkeli.fi. Selvitys on toimitettava kulttuuripalveluihin kuukauden kuluessa hankkeen tai tapahtuman päättymisestä, mutta kuitenkin viimeistään kuluvan kalenterivuoden aikana. Kalenterivuoden vaihduttua avustuspäätös raukeaa. Mikäli hakija ei ole toimittanut aiemmin tänä vuonna edellisen tilikauden toimintakertomusta, tilinpäätöstä sekä tilin- tai toiminnantarkastajan lausuntoa, kuluvan tilikauden talousarviota ja toimintasuunnitelmaa, ne on toimitettava ennen avustuksen maksamista. 

Hakijan on huomioitava yleisten kulttuuripalveluiden avustusohjeet, jotka koskevat kohdeavustuksen myöntämistä. Samoin hakijan on huomioitava viestintäohjeistus. 

Allekirjoitus

kulttuuripäällikkö Susanna Latvala

Organisaatiotieto

Yleiset kulttuuripalvelut