MliDno-2025-153
Konserni- ja elinvoimapalveluiden toimintasääntö 6 §
Tommi Valanta liukastui Metsolankatu 6:n kohdalla 25.12.2024 n. klo 16. Kävelykohta oli jäinen ja hiekoittamaton. Hän on vaatinut korvauksena polikinikkamaksun ja lääkkeen kustannukset, yhteensä 56,72 euroa ja liittänyt hakemukseen kuitit ko. maksuista.
Vahinkoilmoitus päätöksen liitteenä. Liite sisältää henkilötietoja, minkä vuoksi sitä ei julkaista yleisessä tietoverkossa. Liite on saatavilla Mikkelin kaupungin kirjaamosta.
Asiaa on päätöstä tehdessä arvioitu vahingonkorvauslain sekä yleisten vahingonkorvausoikeudellisten periaatteiden mukaisesti. Pelkkä vahinkotapatuma ei yksinään aiheuta korvausvastuuta. Vahingonkorvausvastuu edellyttää tuottamusta eli tässä tapauksessa sitä, että alueen kunnossapidosta vastuussa oleva Mikkelin kaupunki olisi laiminlyönyt asianmukaisen kulkuväylän kunnossapidon. Saadun selvityksen mukaan voidaan todeta, että kadun kunnossapito on laiminlyöty ja kaupungilla on asiassa korvausvastuu. Hyväksyn vaaditut korvaukset.