§ 16 Vahingonkorvauspäätös, Tuppuralankatu K-Rauta

Lataa 

MliDno-2025-153

Päätöspäivämäärä

8.5.2025

Päätöksen tekijä

Kaupunginlakimies

Päätöksen peruste

Konserni-​ ja elinvoimapalveluiden toimintasääntö 6 §

Kuvaus

Vahingonkärsinyt ilmoitti ajaneensa 28.2.2025 klo 23:30 Tuppuralankatua pitkin K-Raudalle päin 40 kmh nopeudella, kun tiessä oli syvä kuoppa jota ei pystynyt väistämään kuopan merkitsemättömyyden ja pimeyden vuoksi, katuvalot olivat jo sammuneet. Ajoneuvosta vaurioitui lokasuoja, sisälokasuoja, vanne, rengas, alatukivarsi, raidetangon ulompi ja sisempi pää sekä ylä tukivarsi. 

Korvausvaatimus varaosat 95,12 sekä 200,00 työkorvauksia 5h/työstä.

Päätös

Asiaa on päätöstä tehdessä arvioitu vahingonkorvauslain sekä yleisten vahingonkorvausoikeudellisten periaatteiden mukaisesti. Pelkkä vahinkotapatuma ei yksinään aiheuta korvausvastuuta. Vahingonkorvausvastuu edellyttää tuottamusta eli tässä tapauksessa sitä, että alueen kunnossapidosta vastuussa oleva Mikkelin kaupunki olisi laiminlyönyt asianmukaisen kulkuväylän kunnossapidon.

Asiassa saadun selvityksen perusteella kadussa on ollut kuoppa, joka on aiheuttanut vahingonkärsijän auton vaurioita. Mikkelin kaupunki on laiminlyönyt tien kunnossapidon ja korvausvelvollisuus kaupungille on syntynyt. Vahingonkärsijä on vaatinut 5 tunnin työstä 200 euron korvauksen, joka on 40 euroa/tunti. Katson vaaditun omaa työtä koskevan korvausvaatimuksen kohtuulliseksi asiassa. Hyväksyn korvausvaatimuksen perusteeltaan ja määrältään.

Allekirjoitus

Annaliisa Leinonen, kaupunginlakimies

Organisaatiotieto

Hallintopalvelut