Suomenniemen aluejohtokunta, kokous 25.2.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 27 Aloite yhden Waltti-lisävuoron saamiseksi välille Ristiina-Suomenniemi (lisäpykälä)

MliDno-2020-540

Kuvaus

Suomenniemeläinen ********* on esittänyt aluejohtokunnalle, että Suomenniemelle olisi saatava yksi Waltti-vuoro lisää eli vuoro, joka lähtisi Ristiinasta klo 16.10. Nyt Waltti-vuorot lähtevät klo 13.15 ja klo 14.15. Mikkelistä tulevilla koululaisilla ei toiveitakaan ehtiä niihin. Ristiinasta klo 13.15 lähtevässä vuorossa kulkevat alakoululaiset Pellokselle. Kaksi vuoroakin riittäisi, jos ne olisivat vaikka tuo nykyinen klo 14.15 ja uusi klo 16.10 lähtevä.

Päätös

Suomenniemen aluejohtokunta esittää hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunnalle, että Waltti-vuorojen aikatauluja tarkastellaan siten, että kulkeminen Mikkelin keskustasta Suomenniemelle asti koulu-/opiskelupäivän päätyttyä on mahdollista.

Tiedoksi

Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta

Muutoksenhaku

Päätöksen, joka koskee valmistelua tai täytäntöönpanoa ei saa kuntalain (410/2015) 136 §:n perusteella hakea muutosta.