Kuvaus
Mikkelin yrittäjien Ristiinan alajaoston toiminnan hiipuessa ja palkittavien yrittäjien vähetessä edellisessä kokouksessa otettiin asia keskusteluun ja päätettiin muuttaa perinteinen Ristiinan yrittäjien palkinto Ristiinan vuoden toimija palkinnoksi.
Seuraavien kriteerien perusteella valitaan vuosittain Ristiinan vuoden toimija:
- talkoo-/vapaaehtoistyö
- pitkäaikainen/-jänteinen toiminta
- paikallinen ja valtakunnallinen vaikuttavuus ja näkyvyys
- paikalliskulttuurin ilmentäminen
- eri-ikäisten huomioon ottaminen (toiminnan laajuus).
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Hannu Korhonen, hannu.korhonen@luottamus.mikkeli.fi
Ristiinan aluejohtokunta valitsee Ristiinan toimijan vuodelle 2024.
Päätös
Ristiinan aluejohtokunta päätti myöntää ensimmäisen Vuoden toimija -palkinnon Ristiinan Urheilijat ry:lle. Valintaan vaikuttivat yhdistyksen toiminnan laajuus ja vaikuttavuus paikkakunnan eri-ikäisten liikuttajana, yhdistyksen pitkäjänteinen ja kehittyvä toiminta sekä paikkakunnan tunnettuuden edistäminen ylläpitämällä yhtä Suomen tunnetuimmista tanssitavoista. Seuran lähtökohtana on tarjota lapsille ja nuorille mahdollisuus liikuntaharrastuksiin vanhempien varallisuudesta riippumatta.
Ristiinan Urheilijat ry. on vuonna 1925 perustettu yleisseura, jonka lajit ovat hiihto, lentopallo, salibandy, yleisurheilu sekä harrasteliikunta. Yhdistys vastaa Huvi- ja tanssikeskus Metsälinnan toiminnasta. Lisäksi Ristiinan Urheilijat on paikkakunnan suurin yhdistys ja myös paikkakunnan monipuolisin tapahtumajärjestäjä.
Ristiinan Urheilijoiden 100-vuotinen historia on tunnistanut ajan vaatimukset. Urheilumuodot ovat vaihtuneet tilanteiden ja harrastajien toiveiden mukaisesti. Välillä ovat yksilölajit olleet pääosassa ja välillä taas joukkuelajit. Nykyisellään joukkuelajit keräävät eniten väkeä. Ristiinan Urheilijoilla on kuusi lentopallojoukkuetta sekä lisäksi lasten lentopallokerho. Myös salibandyyn tuli aikuisten urheilutoiminnan lisäksi lasten joukkue.
Metsälinna täyttää ensi vuonna 75 vuotta, ja se on tyypillinen heti sotien jälkeen rakennettu nuorison ja varttuneemman väen kohtauspaikka. Sotien jälkeen oli pulaa kaikesta, mutta aktiiviset talkoolaiset saivat kerättyä lahjoituksina alueen ”isänniltä” tarvikkeita, että saatiin ensimmäinen versio rakennettua. Se oli siihen aikaan suuri voimainponnistus. Talkootyötä on tarvittu myöhemminkin tuhansia tunteja, että Metsälinna on saanut nykyisen muotonsa. Metsälinna kerää tanssin harrastajia ympäri Suomea ja onkin yksi Suomen suosituimmista tanssilavoista. Kesällä 2024 Metsälinnassa oli yli 10 000 käyntiä, ja seura teki lähihistorian parhaan tuloksen.
Merkitään, että Petri Tikkanen ja Jaana Vartiainen ilmoittivat olevansa esteellisiä (Ristiinan Urheilijoiden johtokunnan jäseniä) ja poistuivat kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ajaksi. Ilmoitukset hyväksyttiin. Kokouksen sihteerinä toimi tämän pykälän ajan puheenjohtaja Hannu Korhonen.
Merkitään, että pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.