Mikkelin seudun ympäristölautakunta, kokous 19.5.2022

§ 50 Ympäristölautakunnan lausunto Urpolanlammen hulevesialtaasta

MliDno-2021-1156

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Heikki Tanskanen, ympäristösuunnittelija, heikki.tanskanen@mikkeli.fi

Kuvaus

1.3.2021 ympäristöpäällikön antama ennakkolausunto vesitalousluvan hakemista varten asiassa ISAVI/3966/2021 - Hulevesialtaan rakentaminen Urpolanlampeen, Mikkeli

Kunnan ympäristövalvonta on antanut 1.3.2021 viranhaltijalausuntona lausunnon Urpolanlanlammen vesialueelle suunnitellusta hulevesien käsittelyyn suunnitellusta altaasta. Altaan rakentamien edellyttää vesitalouslupaa.  Itä -Suomen aluehallintovirasto on viime aikoina ohjannut suppeammissa vesitalousasioissa hakemuksen vireille laittamista siten, että hakijaa suositellaan pyytämään osa asian valmisteluun liittyvistä lausunnoista etukäteen ennen hakemuksen vireille laittamista.  Lausunto on valmisteltu 3.2.2021 kertyneen suunnitelma-aineiston pohjalta (Liitteet 1-5).

Hanke koski Kirjalan -Urpolan koulun hulevesialueilta Urpolanlammen luoteisnurkkaan johdettavien hulevesien laadullista hallintaa varten vesialueelle rakennettavaa allasrakennetta. Suunniteltu allas näkyy liitteissä 2 ja 3 olevissa karttakuvissa. Nykytilanteessa hulevedet johdetaa vesialueelle enemmälti käsittelemättä.

Sunniteltu hanke on yksi Urpolanjoen valuma-alueelle suunnitelluista valuma-alueen hoidon toteuttavista hankkeista, joilla hulevesien laadullisen hallinnan keinoin pyritään vähentämään reitin vesistöihin kaupunkiympäristöstä kulkeutuvaa lika-aineiden kuormaa. Kyseinen vesireitin vedenlaadun turvaamisella on merkitystä virkistyskäytön ohella myös Mikkelin vedenhankinnan kannalta. Reitin vedestä muodostetaan tekopohjavettä allasimeyttämällä ja rantaimeyttämällä Pursialan vedenhankintaan käytettävään   pohjavesimuodostumaan.

Viime viikkoina suunnitellun allasalueen alueidenkäyttöön liittyvistä kunnallisia päätöksiä ja sopimuksia on käsitelty laajasti mm.  paikallisissa lehdissä.  Lehtitietojen perusteella kolmen kuluneen viikon sisällä on jätetty ainakin kaksi jollain tavalla hanketta sivuavaa valtuustoaloitetta.

Hankkeen käsittelyvaiheesta todetaan, että hankehakemus on kirjattu Itä-Suomen Aluehallintoviraston asianhallintaan 11.5.2021 vireille tulleena asiana. Asian ajantasainen käsittelytilanne   on nähtävissä seuraavassa osoitteessa https://ylupa.avi.fi/fi-FI/asia/2000725

Hankkeen suunnitelma-asiakirjat on tutustuttavissa asian liitteinä 1-5.

1.3.2021 annettu lausunto on sisällöltään seuraava:

Asumisen ja toimintaympäristöjen palvelualue pyytää Mikkelin seudun ympäristöpalveluilta lausuntoa Urpolanlammen hulevesien käsittelyaltaan yleissuunnitelmasta. Voimassa olevassa kaavassa hulevesien käsittelyaltaalle on varattu alue sekä ranta-alueelta että vesialueelta. Toteutettava vaihtoehto on pääosin vesialueelle rakennettava hulevesien käsittelyallas.

Mikkelin seudun ympäristöpalveluihin on tullut useita yhteydenottoja Urpolanlammen NW laidan rehevyystason lisääntymiseen viittaavista ilmiöistä (mm. vesikasvillisuuden runsastuminen). Muutosta pidetään todellisena ja taustalla arvioidaan olevan Sammonkadun suunnasta hulevesivaluma-alueelta (F=70 ha) tulevan hulevesiviemärin lampeen johtama hulevesikuormitus. Alueen tontituksen, liikenneverkon ja yleisten alueiden keskeiset alueidenkäytön varaukset on tehty jo ennen 2000 -lukua, mikä rajoittaa osaltaan hulevesien hallintaan käytettävissä olevia ratkaisuja. Alueen hulevesien hallintaa on tarkasteltu viimeksi alueidenkäyttövarausten osalta alueelle laaditun asemakaavan yhteydessä. Kokonaisuudessaan maa-alueella tehtävä hulevesien hallinta on haasteellista mm. toteutuneesta liikenneverkosta aiheutuvien hulevesiverkon korkeusolosuhteiden takia. Hulevesien määrällisen ja laadullisen hallinnan aktiiviselle kehittämiselle alueella on olemassa selkeä tarve. Asemakaava-alueilla hulevesien hallinnan järjestäminen kuuluu kunnalle. 

Hankkeella, huomioiden penkereellä rajattavan vesialueen koko ja rakenteen pysyvä käyttötarkoitus, muutetaan vesistöä vesilaissa tarkoitetulla tavalla, joten hankkeen toteuttaminen edellyttää myönnettyä vesitalouslupaa (aluehallintoviraston myöntämää vesilain mukaista lupaa).

Urpolanjoen reitin yleinen vedenlaatu on mm. Pursialan pohjavesialueen tekopohjaveden muodostamisen kannalta ja Urpolan luonnonsuojelualueen suojelutavoitteiden ja virkistyskäytön turvaamisen kannalta toistaiseksi riittävän hyvää mutta tehdyissä seurannoissa on todettu koko reittiin kohdistuva hitaasti etenevä nuhraantumiskehitys. Kehityksen arvioidaan aiheutuvan koko reitin alueella yleisestä hajakuormituksen kasvusta sekä paikallisesti taajamakäyttöön otettujen alueiden lisääntymisen myötä kasvavasta hulevesikuormituksesta. Lausunnon kohteena olevassa suunnitelmassa kuvatulla hulevesien käsittelykosteikolla arvioidaan saavutettavan alenemaa Urpolanlampeen johdetavassa hulevesikuormituksessa, minkä lisäksi sen arvioidaan vähentävän vesistön ranta-alueella tapahtunutta rehevöitymisilmiöiden vaikutusta. Hanke on hulevesien hallintatarpeen kannalta tarkoituksenmukainen ja se arvioidaan yleiseltä kannalta (Urpolanlammen ranta-alueen rehevyystila paikallisesti, hulevesikuormituksen kehitys Urpolanjoen reitillä) hyödylliseksi. Hanke sijoittuu alueelle, jolla on huomattavaa virkistyskäyttöpainetta. Hulevesien käsittelyaltaan vaikutuksia ranta-alueen virkistyskäyttöön ja maisemakuvaan tulee tarkkaan arvioida ja hulevesialtaan rakentamisen aikaisten negatiivisten vedenlaatuvaikutusten hallintaan tulee kiinnittää erityistä huomiota.

Hankealue rajautuu pohjoislaidastaan Pursialan ensimmäisen luokan pohjavesialueen muodostumisalueeseen, jonka pohjavesimuodostumasta Mikkelin vesilaitos ottaa pohjavettä yhdyskunnan vedenhankintaan. Tämän vuoksi pidetään hyvänä, että lausunto yleissuunnitelmasta pyydetään em. viranomaistahojen ohella myös Mikkelin vesilaitokselta.

Päätösehdotus

Esittelijä

Maria Tirkkonen, terveysvalvonnan johtaja, maria.tirkkonen@mikkeli.fi

Merkitään tiedoksi.

Päätös

Merkittiin.

Valmistelija

Heikki Tanskanen, ympäristösuunnittelija, heikki.tanskanen@mikkeli.fi

Kuvaus

Itä-Suomen aluehallintovirasto pyytää Mikkelin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaista antamaan lausunnon 20.9.2021 mennessä vesitaloushankkeesta, joka koskee hulevesialtaan ja kulkuväylän rakentamista Urpolanlampeen (ISAVI/3966/2021). Hulevesien hallintaan käytettäväksi suunnitellun altaan pinta-ala on noin 2500 m2  ja tilavuus noin 2700  m3. Allas on suunniteltu rakennettavaksi Urpolanlammen vesialueelle siten, että allasalue erotetaan louhepenkereellä Urpolanlammen vesialueesta. Altaaseen on tarkoitus johtaa hulevesiä Mikkelin kaupungin Kirjalan ja Urpolan kaupunginosista alueelta, joka on pinta-alaltaan noin 70 ha. Johtaminen tehdään pääasiassa olemassa olevaa hulevesiverkkoa myöten. Tällä hetkellä kyseiset hulevedet  johdetaan käsittelemättöminä Urpolanlammmen luoteislaitaan.

Ympäristöpäällikkö on antanut hakijan pyynnöstä asiasta viranhaltijalausunnon 1.3.2021 ennakkolausuntona ennen asian vierillepanoa. Kyseinen lausunto vietiin tiedoksi Mikkelin seudun ympäristölautakuntaan 16.6.2021 (§ 69). Tiedoksi asian käsittely tapahtui tilanteessa, jossa vesitalouslupaa koskeva hakemus oli pantu vireille mutta päätöksen valmistelu aluehallintovirastossa ei ollut vielä käynnistynyt. Käsillä olevan annettavan lausunnon ajankohtaan mennessä hankkeen hakemuksen  asiakirja-aineisto on täydentynyt mm. seuraavasti: Hakija on täydentänyt  suunnitelmia mm. suunnitellun rakenteen maisemallisia vaikutuksia kuvaavilla havainnekuvilla ja liittänyt asiakirjoihin tarkentavia tietoja tehdyistä selvityksistä. Ympäristönsuojelu -yksikön lisäksi kunnan viranomaisista hankehakemuksesta on antanut lausunnon myös kaavoitusviranomainen.

 

Päätösehdotus

Esittelijä

Maria Tirkkonen, terveysvalvonnan johtaja, maria.tirkkonen@mikkeli.fi

Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen on tutustunut esitettyyn hakemukseen ja päättää antaa hankkeesta saman sisältöisen lausunnon, jonka ympäristöpäällikkö on aiemmin antanut viranhaltijalausuntona (3.1.2021):    

"Voimassa olevassa kaavassa hulevesien käsittelyaltaalle on varattu alue sekä ranta-alueelta että vesialueelta. Toteutettava vaihtoehto on pääosin vesialueelle rakennettava hulevesien käsittelyallas. Mikkelin seudun ympäristöpalveluihin on tullut useita yhteydenottoja Urpolanlammen NW laidan rehevyystason lisääntymiseen viittaavista ilmiöistä (mm. vesikasvillisuuden runsastuminen). Muutosta pidetään todellisena ja taustalla arvioidaan olevan Sammonkadun suunnasta hulevesivaluma-alueelta (F=70 ha) tulevan hulevesiviemärin lampeen johtama hulevesikuormitus. Alueen tontituksen, liikenneverkon ja yleisten alueiden keskeiset alueidenkäytön varaukset on tehty jo ennen 2000 -lukua, mikä rajoittaa osaltaan hulevesien hallintaan käytettävissä olevia ratkaisuja. Alueen hulevesien hallintaa on tarkasteltu viimeksi alueidenkäyttövarausten osalta alueelle laaditun asemakaavan yhteydessä. Kokonaisuudessaan maa-alueella tehtävä hulevesien hallinta on haasteellista mm. toteutuneesta liikenneverkosta aiheutuvien hulevesiverkon korkeusolosuhteiden takia. Hulevesien määrällisen ja laadullisen hallinnan aktiiviselle kehittämiselle alueella on olemassa selkeä tarve. Asemakaava-alueilla hulevesien hallinnan järjestäminen kuuluu kunnalle. 

Hankkeella, huomioiden penkereellä rajattavan vesialueen koko ja rakenteen pysyvä käyttötarkoitus, muutetaan vesistöä vesilaissa tarkoitetulla tavalla, joten hankkeen toteuttaminen edellyttää myönnettyä vesitalouslupaa (aluehallintoviraston myöntämää vesilain mukaista lupaa).

Urpolanjoen reitin yleinen vedenlaatu on mm. Pursialan pohjavesialueen tekopohjaveden muodostamisen kannalta ja Urpolan luonnonsuojelualueen suojelutavoitteiden ja virkistyskäytön turvaamisen kannalta toistaiseksi riittävän hyvää mutta tehdyissä seurannoissa on todettu koko reittiin kohdistuva hitaasti etenevä nuhraantumiskehitys. Kehityksen arvioidaan aiheutuvan koko reitin alueella yleisestä hajakuormituksen kasvusta sekä paikallisesti taajamakäyttöön otettujen alueiden lisääntymisen myötä kasvavasta hulevesikuormituksesta. Lausunnon kohteena olevassa suunnitelmassa kuvatulla hulevesien käsittelykosteikolla arvioidaan saavutettavan alenemaa Urpolanlampeen johdetavassa hulevesikuormituksessa, minkä lisäksi sen arvioidaan vähentävän vesistön ranta-alueella tapahtunutta rehevöitymisilmiöiden vaikutusta. Hanke on hulevesien hallintatarpeen kannalta tarkoituksenmukainen ja se arvioidaan yleiseltä kannalta (Urpolanlammen ranta-alueen rehevyystila paikallisesti, hulevesikuormituksen kehitys Urpolanjoen reitillä) hyödylliseksi. Hanke sijoittuu alueelle, jolla on huomattavaa virkistyskäyttöpainetta. Hulevesien käsittelyaltaan vaikutuksia ranta-alueen virkistyskäyttöön ja maisemakuvaan tulee tarkkaan arvioida ja hulevesialtaan rakentamisen aikaisten negatiivisten vedenlaatuvaikutusten hallintaan tulee kiinnittää erityistä huomiota.

Hankealue rajautuu pohjoislaidastaan Pursialan ensimmäisen luokan pohjavesialueen muodostumisalueeseen, jonka pohjavesimuodostumasta Mikkelin vesilaitos ottaa pohjavettä yhdyskunnan vedenhankintaan. Tämän vuoksi pidetään hyvänä, että lausunto yleissuunnitelmasta pyydetään em. viranomaistahojen ohella myös Mikkelin vesilaitokselta”.

Lisäksi aiemmin annettua lausuntoa täydennetään seuraavasti:

Suunniteltu hanke on yksi Mikkelin kaupungin Urpolanjoen valuma-alueelle suunnittelemista vesienhoidon toimenpiteitä toteuttavista hankkeista, joilla hulevesien laadullisen hallinnan keinoin pyritään vähentämään reitin vesistöihin kaupunkiympäristöstä kulkeutuvaa kuormitusta. Kyseisen vesireitin vedenlaadun turvaamisella on merkitystä virkistyskäytön ohella myös Mikkelin vedenhankinnan kannalta. Reitin vedestä muodostetaan tekopohjavettä allasimeyttämällä ja rantaimeyttämällä Pursialan vedenhankintaan käytettävään pohjavesimuodostumaan.

Ympäristölautakunta arvioi, että hankkeella edistetään vesienhoidon tavoitteiden toteutumista paikallisesti. Käsillä olevalla hankkeella on ennalta arvioiden merkitystä Urpolanlampeen hulevesien mukana kulkeutuvan ulkoisen kuormituksen vähentämisessä tai ainakin kuormituksen kasvun rajoittamisessa. Kaupunkiympäristöstä kulkeutuvan kuormituksen vähentäminen on tarpeen varsinkin vedenhankinnan tarpeiden turvaamisen vuoksi,  koska Urpolanjoen valuma-alueella  taajamien ulkopuolelta vesistöihin kulkeutuvan ulkoisen hajakuormitusperäisen kuormituksen oletetaan edelleen jatkavan kasvuaan mm. ilmastonmuutoksen etenemisen ja taajama-alueiden ulkopuolella tehtävien alueidenkäyttöpäätösten seurauksena. Hankkeella ei ennalta arvioiden ole haitallisia vaikutuksia, mikäli työsuunnittelu, rakentaminen ja hankkeen vaikuttavuuden seuranta tehdään huolellisesti Etelä -Savon Ely-keskuksen 24.2.2021 (ESAELY/177/2021) antamassa lausunnossa edellytetyn mukaisesti.

Lupapäätökseen pyydetään liittämään seuraava lupamääräys: Hakijan tulee tarkkailla altaan toimivuutta ja puhdistuskykyä tarkkailemalla altaaseen johdettavan ja altaasta vesistöön johdettavan huleveden laatua ja määrää altaan käyttötarkoitus huomioiden edustavien valuntatilanteiden aikana. Tarkkailusta tulee esittää suunnitelma päätöstä valvovan viranomaisen hyväksyttäväksi.

Suunnitelma tarkkailuksi ja hyväksymispäätös pyydetään toimittamaan tiedoksi kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle.

Päätös

Hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Heikki Tanskanen, ympäristösuunnittelija, heikki.tanskanen@mikkeli.fi

Kuvaus

Itä-Suomen aluehallintovirasto pyytää 11.5.2022 lähettämällään kirjeellä Mikkelin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen lausuntoa Urpolanlammen hulevesialtaasta. Mikkelin seudun ympäristölautakunta on antanut asiassa jo aiemmin lausunnon 15.9.2021 § 83. Uutta lausuntoa pyydetään koska hakija on muuttanut hakemuksen sisältöä. 

2021 lausunnolla olleessa hankkeessa allas oli tarkoitus rajata Urpolanlammen vesialueelle louhepenkereellä. Rakennetta muutettiin koska hankkeen rakennesuunnitteluun liittyvissä pohjatutkimuksissa saatiin uutta hankkeen toteuttamiskustannuksiin vaikuttavaa tietoa pengeralueen pohjasedimentin laadusta. Muutetussa hakemuksessa hulevesien laadulliseen hallintaan tarkoitettu allas rajataan  vesialueelle annkuroitavaan kelluvaan puomimaiseen kellukkeeseen alalaidastaan painotettuun suodatinverhoon (silttiverho) perustuvana rakenteena. Hakemusta on lisäksi  täydennetty selvityksellä Urpolan urheilukentän alueen  rakentamishistoriasta sekä pohjavesiolosuhteista, ja rakentamisalueen perustamisolosuhteista sekä esitetty tarkennettu toteutussuunnitelma allasalueelta ruopattavien löyhien pintasedimenttien käsittelystä. Muutetun ja täydennetyn hankkeen hakemusasiakirjat ovat nähtävillä osoitteessa https://ylupa.avi.fi/fi-FI/asia/2000725.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Maria Tirkkonen, terveysvalvonnan johtaja, maria.tirkkonen@mikkeli.fi

Mikkelin seudun ympäristölautakunta antaa asiassa seuraavan lausunnon: 

Allas säilyy toteutusrakenteen muutoksen jälkeen ennalta arvioiden hankkeen tarkoitukseen nähden (kaupunkitaajaman alueelta vesistöön johdettavan huleveden laadullinen hallinta)  mitoitukseltaan ja muilta edellytystekijöiltään keskeisiltä osin alkuperäistä vastaavana. Ympäristölautakunta puoltaa haetun vesitalousluvan myöntämistä hankkeelle. Perusteiden osalta uudistetaan 15.9.2021 annetussa lausunnossa esille tuodut seikat.

Tiedoksi

Itä-Suomen aluehallintovirasto