Mikkelin seudun työllisyyslautakunta, kokous 21.10.2025

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 59 Monialainen ja kartoittava työhönvalmennuspalvelu hankinta

MliDno-2025-2342

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Jukka Ollikainen, työllisyysjohtaja, jukka.ollikainen@mikkeli.fi

Kuvaus

Mikkelin seudun työllisyyspalveluiden hankittavien palveluiden kokonaisuus vuodelle 2026:

Mikkelin seudun työllisyyspalveluiden palveluvalikoimassa on tällä hetkellä asiantuntija-arviointeja, työvoimakoulutuksia, maahanmuuttajille suunnattuja koulutuksia, yritykselle suunnattuja palveluita, muutosturvakoulutuksia sekä valmennuksia. Monipuolisella palveluvalikoimalla pyritään tukemaan työllistymistä eri kohderyhmissä mahdollisimman tehokkaasti. Osa hankinnoista on kilpailutettava uudelleen, osa on jo kilpailutettu tai menossa kilpailutukseen eli tarvitaan Mikkelin seudun työllisyyslautakunnalta vuotta 2026 koskeva päätös palvelun jatkumisesta tai hankinnan option käytöstä.

Kuluvan vuoden palvelutarjonta on ollut aikaisempaa suppeampi sekä palveluohjaus on ollut vähäisempää, johtuen uuden organisaation käynnistymisestä. Jatkossa pyritään kiinnittämään erityistä huomiota palveluohjauksen tehostamiseen sekä palveluiden oikea-aikaisuuteen.

Asiakkaille tarjottavien palveluiden kokonaisuuteen kuuluu VOS-työvoimakoulutukset (tutkintoihin- ja tutkinnon osiin tähtäävät koulutukset), joiden tarvetta ja valikoimaa suunnitellaan yhdessä koulutuksen järjestäjän kanssa, jotta pystyttäisin vastaamaan Mikkelin seudun työmarkkinoiden tarpeeseen.

Ostopalveluina hankitut työvoimakoulutukset lisäävät ammatillista osaamista ja valmiuksia (mm. lisä- ja täydennyskoulutus sekä yhteishankinnat). Tavoitteena on edistää työnhakija-asiakkaan työllistymistä nopeammalla koulutuksella ja työnantaja-asiakkaiden työvoiman saatavuuden parantamista (kohtaanto). Tarpeet nousevat niin työnantaja- kuin työnhakija-asiakkailta. Yhteishankintakoulutukset järjestetään yhteistyössä työnantaja-asiakkaiden kanssa ja koulutuksen rahoitus jakaantuu työllisyysalueen sekä työnantajan kesken.

Lisäksi tarkoituksena tulevaisuudessa tuottaa palveluita omana tuotantona. Mikkelin seudun työllisyyspalveluissa on laajaa asiantuntemusta sekä osaamista, kuten esimerkiksi digivalmennuksessa ja cv:n teoissa. Pienimuotoista valmennusta pyritään tuottamaan / kokeilemaan työllisyysasiantuntijoiden toimesta.

Hankittavien palveluiden kokonaisuuteen kuuluvat yrittäjyyskoulutukset ja -valmennukset sekä digikoulutukset ja -valmennukset. Näiden palveluiden tarpeen arviointi on vielä kesken ja niiden mahdolliset hankinnat tulevat myöhemmin syksyllä lautakunnan päätettäväksi.

Valmennuspalvelut

1)     Monialainen ja kartoittava työhönvalmennus

Valmennuksen kilpailutuksesta vuodelle 2025 on tehty lautakunnassa päätös vuonna 2024 (27.8.2024 § 21).

Valmennuksen tavoitteena on tukea eri-ikäisten ja eri elämänvaiheissa olevien henkilöiden arjen- ja elämänhallinnan taitoja, uusien myönteisten toimintatapojen kehittymistä sekä myönteisen elämänpolun rakentumista. Valmennuksen avulla pyritään opettelemaan uusia toimintatapoja mahdollisimman hyvän itsenäisen elämän hallitsemiseen ja tätä kautta tukea työllistymistä. Tavoitteena on aktiivinen Asiointi -palvelun käyttö tyomarkkinatori.fi sivulla asiakkaan suostumuksella. Valmennuksen aikana valmentaja voi tarvittaessa hyödyntää yhdessä asiakkaan kanssa Työmarkkinatorin Asiointi - palvelussa olevia tietoja mm. suunnitelma, työ- ja koulutushistoria. Kohderyhmänä on asiakas, joka tarvitsee opastajaa omien polkujen ja prosessien eteenpäin viemiseksi. Palvelu on kaiken ikäisille ja koko Mikkelin seudun työllisyyspalvelujen alueella myös pienemmissä kunnissa. Palvelu voidaan yhdistää tarpeen mukaan asiakkaan muihin palveluihin. 

Hinta-arvio 300 000€ / vuosi

2)     Työhönohjaava palvelukokonaisuus, jossa osiot “Pian töihin” sekä “Valmennuksesta töihin”.

Palvelun tavoitteena on työllistää työttömät työnhakijat mahdollisimman laajasti ja tehokkaasti silloin, kun heidän mahdollisuutensa työllistyä ovat vielä hyvät. Varhaisella ja kohdennetulla työllistämisellä pyritään ehkäisemään työttömyyden pitkittymisen kielteiset vaikutukset yksilötasolla, kuten itsetunnon heikkeneminen, ammattitaidon rapistuminen ja työnhakuaktiivisuuden laantuminen. Pitkittynyt työttömyys lisää riskiä jäädä pysyvästi työelämän ulkopuolelle, mikä korostaa tarvetta aktiivisille ja tuloksellisille toimenpiteille työllisyyden edistämiseksi.   

Palvelua hankitaan kahdessa osassa. Pian töihin -palvelu kohdistetaan työnhakijoihin, joilla on lähimenneisyydessä takanaan työllistymistä edistävä palvelu. Edeltävän palvelun perusteella on todettu, että työllistymisen mahdollisuudet ovat hyvät eikä työllistymiselle ole varsinaisia esteitä. Pian töihin palvelulla halutaan varmistaa työnhakijan hakeutuminen työpaikkoihin ja oman osaamisen oikeanlainen markkinointi työnantajan suuntaan.  

Valmennuksesta töihin -palvelussa halutaan antaa palvelun toimittajalle mahdollisuus tulla tietoiseksi työnhakijan edellytyksistä työllistyä. Palveluun ohjattavilla työnhakijoilla ei välttämättä ole valmennuksellista palvelua pohjalla. Lähtökohtana on kuitenkin työllisyyspalvelujen olettamus siitä, ettei työllistymisen esteitä ole tai että ne ovat helposti ylitettävissä.

Hinta-arvio: 100 000€/ vuosi, tulosperusteinen palvelu.

 Asiantuntija-arvioinnit

3)     Maahanmuuttajien suomenkielen lähtötason ja oppimisvalmiuksien kartoitus

Valmennuksen kilpailutuksesta vuodelle 2025 on tehty lautakunnassa päätös vuonna 2024 (27.8.2024 § 21).

Arvioinnin tavoitteena on selvittää maahanmuuttajan suomen kielen taitotaso ja opiskeluvalmiudet sekä antaa suositus hänelle parhaiten soveltuvasta palvelusta. Lisäksi arvioinnin tavoitteena on selvittää niiden maahanmuuttajien luku- ja kirjoitustaidon aste, jotka eivät ole valmiita siirtymään kotoutumiskoulutukseen (primäärilukutaidoton, sekundäärilukutaitoinen tai semilukutaitoinen) ja/tai valmius osallistua lyhyeen latinalaisten aakkosten koulutukseen.

Hinta-arvio: 30 000€/ vuosi

4)     Laaja-alainen työ- ja toimintakyvyn toiminnallinen arviointipalvelu

Mikkelin seudun työllisyyslautakunta päätti 27.6.2024 §12 hyödyntää option ja hankkia arviointipalvelua Mikkelin toimintakeskukselta. Tominnan loputtua arviointipalvelua on lähdetty hankkimaan  vuodelle 2025 kasvuEsedulta suorahankintana kunnes hankinta on kilpailutettu.

Palvelulla on tarkoitus selvittää laaja-alaisesti ja tarkoituksenmukaisilla keinoilla ja menetelmillä asiakkaan työ- ja toimintakykyä ja siihen vaikuttavia seikkoja työ- ja/tai koulutusuran näkökulmasta. Seikat voivat olla mm. terveydellisiä, sosiaalisia, taloudellisia, elämänhallintaan, asiakkaan tilanteeseen ja persoonaan liittyviä. Tavoitteena tuottaa selkeä ja kantaaottava asiakaskohtainen lausunto, asiakkaan työ- ja toimintakyvystä ja siihen vaikuttavista seikoista sekä ammatillinen jatkosuunnitelma työllistymisen edistämiseksi tai muista toimista esim. hoito- ja kuntoutusmahdollisuuksista​. Lisäksi palvelun avulla selvitetään oppimiseen liittyviä vaikeuksia, opiskeluvalmiuksia sekä opiskelumotivaatiota.

Palvelun kohderyhmää ovat kaikki Mikkelin seudun työllisyyspalveluiden asiakkaana olevat henkilöt, joiden työnsaanti on vaikeutunut eri syistä eikä sitä voida riittävästi arvioida pelkästään työllisyysalueella tehtävien haastattelujen perusteella.

Hinta-arvio: 200 000€/ vuosi ( vuonna 2025 suorahankintaan 6 kk, arvioitu 98 000€)

Työvoimakoulutukset

5)     Tekniikan alojen lisä- ja täydennyskoulutus

KasvuEsedu Oy:n tuottamaa koulutusta. Koulutuskokonaisuuteen sisältyvät seuraavat alat: kone-, metalli- ja tuotantotekniikka, sähkö- ja automaatioala, rakennus- ja pintakäsittelyala, talotekniikka sekä kiinteistöjen ja ympäristön hoito. Koulutuksia mm.: KiinteistöMuuntamo, MetalliMuuntamo, RaksaMuuntamo, Työllisty teollisuuden kunnossapitoon, hitsauskoulutus, Valtti-koulutus maahanmuuttajille. Koulutusta mahdollista räätälöidä sekä kehittää yhteistyössä palveluntuottajan kanssa, erityisesti nuorten kohderyhmälle mietitty pilottia tämän sopimuksen turvin.

Hinta-arvio: 100 000€

6)     Lupa- ja korttikoulutukset

Lupa- ja korttikoulutukset pitää sisällään myös kuljetusalan täydennyskoulutuksen eli direktiivipäivät, suoranhankintana eli kokonaisuudessaan alle 9000€ (yksi korttikoulutus maksaa 80-150 €). Jotta työttömälle työnhakijalle voidaan ostaa yksittäinen korttikoulutus, on edellytyksenä työnantajan täyttämä ilmoitus, jonka mukaan asiakas työllistyy korttikoulutuksen suoritettuaan työnantajan palvelukseen.

Kotoutumis- ja kielikoulutukset

7)     Aikuisten maahanmuuttajien kotoutumis- ja kielikoulutus

Kotoutumiskoulutuksen tavoitteena on, että opiskelija saavuttaa suomen kielessä toimivan peruskielitaidon (B1.1) voidakseen toimia jokapäiväisen elämäntilanteissa, työelämässä ja jatko-opinnoissa. Koulutuksessa opiskelija oppii tuntemaan oikeutensa ja velvollisuutensa Suomessa asuvana henkilönä, työntekijänä ja yrittäjänä.  Lisäksi kotoutumiskoulutus vahvistaa opiskelijan laaja-alaista osaamista, kuten suomalaisen yhteiskunnan toimintatapojen tuntemusta, arjen taitoja sekä ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävää elämäntapaa. Koulutuksen päätyttyä jokaisella opiskelijalla on toteuttamiskelpoinen työllistymis- tai jatkokoulutussuunnitelma. 

Hinta-arvio: 600 000€ 

8)     Maahanmuuttajien kotoutumiskoulutus verkossa

Vuonna 2025 palvelun on tuottanut Eezy Valmennuskeskus Oy ja Pohjois-Karjala on vastannut sen kilpailutuksesta. ​Kotoutumiskoulutuksen tavoitteena on, että opiskelija saavuttaa suomen kielessä toimivan peruskielitaidon (B1.1) voidakseen toimia jokapäiväisen elämäntilanteissa, työelämässä ja jatko-opinnoissa. Koulutuksessa opiskelija oppii tuntemaan oikeutensa ja velvollisuutensa Suomessa asuvana henkilönä, työntekijänä ja yrittäjänä. Lisäksi kotoutumiskoulutus vahvistaa opiskelijan laaja-alaista osaamista, kuten suomalaisen yhteiskunnan toimintatapojen tuntemusta, arjen taitoja sekä ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävää elämäntapaa. Koulutuksen päätyttyä jokaisella opiskelijalla on toteuttamiskelpoinen työllistymis- tai jatkokoulutussuunnitelma. 

Hinta-arvio: 300 000€

Lisäksi sisäisen laskutuksen kautta hankitaan Otavialta koto- ja kielikoulutusta (pepo- ja hipo-kotouttamiskoulutus) sekä kansalaisopistolta valmistavia ja vahvistavia suomenkielen S2 –kursseja. 

Hinta-arviot

Otavia:

Kansalaisopisto: 30 000€

Yhteishankintakoulutukset

Mikkelin seudun työllisyyslautakunta päätti 11.3.2025 (§22) yhteishankintakoulutusten kilpailutuksesta vuodelle 2025. Tarkoituksenmukaista on tehdä puitesopimukset ajalle 8/2025-12/2026.

9)     Muutosturvakoulutukset

Muutosturvakoulutus on tarkoitettu 55 vuotta täyttäneelle, työsuhteestaan irtisanotulle henkilölle ja se on ammatillisia valmiuksia lisäävää tai yritystoimintaa tukevaa koulutusta, joka edistää irtisanotun henkilön nopeaa uudelleentyöllistymistä. Koulutuksen tulee ensisijaisesti vastata irtisanotun henkilön tavoitteita ja toiveita. Muutosturvakoulutus on Työllisyysrahaston ja työnantajan yhdessä rahoittama palvelu, johon irtisanotulla on subjektiivinen oikeus eli koulutuksista syntyneet kustannukset haetaan takautuvasti työllisyysrahastolta neljännesvuosittain.

Hinta-arvio 90 000 €

Mikkelin kaupungin hankintasäännön liitteen A (KH 17.4.2023 § 157) mukaisesti työllisyysjohtaja tulosalueen esimiehenä voi tehdä hankintapäätöksiä ja -sopimuksia, joiden hankintaraja on 200 000 euroa (alv 0%) valtuuston hyväksymien määrärahojen puitteissa. Yli 200 000 euron hankinnat tuodaan päätettäväksi Mikkelin seudun työllisyyslautakuntaan.

Päätösehdotus

Esittelijä

Jukka Ollikainen, työllisyysjohtaja, jukka.ollikainen@mikkeli.fi

Mikkelin seudun työllisyyslautakunta päättää, että

1)     monialaista ja kartoittavaa työhönvalmennus kilpailutetaan vuosille 2025 ja 2026,

2)     työhön ohjaavaa palvelukokonaisuutta, jossa osiot “Pian töihin” sekä “Valmennuksesta töihin” jatketaan sopimuksen mukaisena vuoden 2028 loppuun saakka,

3)     maahanmuuttajien suomenkielen lähtötason ja oppimisvalmiuksien kartoitus kilpailutetaan vuosille 2025 ja 2026,

4)     laaja-alaisen työ- ja toimintakyvyn toiminnallisen arviointipalvelun käyttöä jatketaan kilpailutettuna vuonna 2026,

5)     tekniikan alojen lisä- ja täydennyskoulutussopimuksen optio hyödynnetään vuodelle 2026,

6)     lupa- ja korttikoulutukset hankintaan edelleen suorahankintana,

7)     aikuisten maahanmuuttajien kotoutumis- ja kielikoulutus kilpailutetaan vuodelle 2026,

8)     maahanmuuttajien kotoutumiskoulutus verkossa -sopimuksen optio hyödynnetään vuonna 2026, jonka lisäksi hankitaan in-housen perusteisesti palvelua täydentävää koulutusta Otavialta sekä kansalaisopistolta, ja

9)     muutosturvakoulutuksia hankintaa edelleen suorahankintana.

Päätös

Mikkelin seudun työllisyyslautakunta päätti ja hyväksyi hankittavien palvelujen kokonaisuuden ehdotuksen mukaan.

Valmistelija

  • Jukka Ollikainen, työllisyysjohtaja, jukka.ollikainen@mikkeli.fi
  • Mari Koivunen, projektiasiantuntija, mari.koivunen@mikkeli.fi
  • Pekka Patama, palvelupäällikkö, Pekka.Patama@mikkeli.fi

Kuvaus

Mikkelin seudun työllisyyspalvelut on kilpailuttanut (27.8.2024 §21) Monialainen ja kartoittava työhönvalmennuspalvelu -nimisen palvelun puitejärjestelyn Mikkelin seudulle avoimella tarjouspyynnöllä. Tarjouspyyntö oli julkaistuna Hilmassa (julkisten hankintojen keskitetty ilmoituskanava) ajalla 12.6.–15.8.2025.

Puitejärjestelyn tavoitesopimuskausi on 10/2025–12/2026, ja siihen sisältyy mahdollisuus kahteen optiovuoteen (2027–2028).

Hankinnan tavoitteena on perustaa puitejärjestely, joka tukee asiakkaan työllistymistä edistävän suunnitelman toteutumista, edistää asiakkaan pääsyä työmarkkinoille sekä tukee työssä pysymistä.

Valmennuksen tavoitteena on vahvistaa eri-ikäisten ja eri elämänvaiheissa olevien henkilöiden arjen- ja elämänhallinnan taitoja, myönteisten toimintatapojen kehittymistä sekä myönteisen elämänpolun rakentumista. Valmennuksen avulla pyritään opettelemaan uusia toimintatapoja mahdollisimman hyvän ja itsenäisen elämän hallitsemiseksi ja tätä kautta tukemaan työllistymistä.

Tavoitteena on myös aktiivinen Työmarkkinatori.fi-palvelun Asiointi-osion hyödyntäminen asiakkaan suostumuksella. Valmennuksen aikana valmentaja voi yhdessä asiakkaan kanssa käyttää palvelussa olevia tietoja, kuten suunnitelmaa, työ- ja koulutushistoriaa, työllistymisen tueksi.

Kohderyhmänä on asiakas, joka tarvitsee ohjausta omien polkujensa ja prosessiensa eteenpäin viemiseksi. Palvelu on tarkoitettu kaikenikäisille ja on tarjolla koko Mikkelin seudun työllisyyspalvelujen alueella, mukaan lukien pienemmät kunnat. Palvelu voidaan tarvittaessa yhdistää asiakkaan muihin palveluihin.

Määräaikaan mennessä saapui kahdeksan (8) tarjousta, jotka kaikki olivat tarjouspyynnön mukaisia. Tarjouksen jättivät seuraavat toimijat:

  1. Arffman Finland Oy
  2. Coronaria Terameri Oy
  3. Eezy Valmennuskeskus Oy
  4. Hyvinvointi Idea Erkkilä Oy
  5. KasvuEsedu Oy
  6. Parik-säätiö
  7. Spring House Oy
  8. SunUra Oy


Tarjoukset arvioitiin laadullisten kriteerien ja hinnan muodostaman kokonaispisteytyksen perusteella. Arvioinnin suoritti viiden hengen arviointityöryhmä, jolla on vahva substanssiosaaminen Mikkelin seudun työllisyyspalveluista.

Päätöksen peruste:

Mikkelin kaupungin hankintasääntö (31.3.2025 §134)

Mikkelin kaupungin hankintasäännön Liite A (31.3.2025 §134)

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jukka Ollikainen, työllisyysjohtaja, jukka.ollikainen@mikkeli.fi

Salassapidettävät tiedot poistettu.

Päätös

Hyväksyttiin.

Pöytäkirja on tarkistettu kokouksessa tämän pykälän osalta.

Tiedoksi

Arffman Finland Oy, Coronaria Terameri Oy, Eezy Valmennuskeskus Oy, Hyvinvointi Idea Erkkilä Oy, KasvuEsedu Oy, Parik-säätiö, Spring House Oy, SunUra Oy.

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua tai tekemällä valituksen markkinaoikeudelle taikka molemmat.

Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun voidaan julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016) mukaan hakea muutosta vaatimalla hankintayksiköltä oikaisua (hankintaoikaisu). Asia voidaan myös saattaa valituksella markkinaoikeuden käsiteltäväksi.

1 OHJEET HANKINTAOIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Oikaisuvaatimusoikeus

Hankintaoikaisua voi vaatia hankintayksiköltä kirjallisesti tarjouskilpailuun osallistunut tarjoaja tai osallistumishakemuksen tehnyt ehdokas tai muu taho, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen).

Oikaisuvaatimusaika
Asianosaisen on esitettävä vaatimus 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta ratkaisusta.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Mikkelin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös postitse tai sähköisesti. Postiin oikaisuvaatimusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä.

Muutoksenhaku markkinaoikeuteen ei estä vaatimasta hankintaoikaisua. Hankintaoikaisuvaatimuksen vireille tulo ja käsittely eivät vaikuta siihen määräaikaan, jonka kuluessa asianosainen voi hankintalain nojalla hakea muutosta valittamalla markkinaoikeuteen.

Asianosaisen katsotaan saaneen tiedon päätöksestä, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, jollei ehdokas tai tarjoaja näytä tiedoksiannon tapahtuneen myöhemmin. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi käyttäen ehdokkaan tai tarjoajan hankintayksikölle ilmoittamaa sähköistä yhteystietoa, katsotaan vastaanottajan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolta hankintaoikaisua vaaditaan, on Mikkelin seudun työllisyyslautakunta.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10, 50100 Mikkeli
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Hankintaoikaisuvaatimus pannaan vireille kirjallisesti ilmoittamalla:

  • hankintayksikön päätös tai muu ratkaisu, johon hankintaoikaisuvaatimus kohdistuu,
  • miten päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi,
  • millä perusteella päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi.


Sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksen tekijän on allekirjoitettava oikaisuvaatimus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimuksessa on mainittava oikaisua vaativan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian käsittelemiseksi. Jos oikaisua vaativan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos oikaisuvaatimuksen laatijana on joku muu henkilö, oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava myös tämän nimi sekä tarvittavat yhteystiedot.

Oikaisuvaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin oikaisua vaativa haluaa vedota vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Mikkelin kaupungin kirjaamosta.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Puhelinnumero: 044 794 2033 / 015 1941 (vaihde)
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.

2 VALITUSOSOITUS MARKKINAOIKEUDELLE

Valitusoikeus

Tarjoaja, osallistumishakemuksen tehnyt ehdokas tai muu taho, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) voi saattaa asian markkinaoikeuden käsiteltäväksi tekemällä valituksen.

Valitusaika
Valitus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista, jos hankintayksikkö on tehnyt hankinta- tai käyttöoikeussopimuksen julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016) 130 §:n 1 tai 3 kohdan nojalla noudattamatta odotusaikaa. Odotusaikaa ei tarvitse noudattaa, jos sopimus koskee puitejärjestelyn perusteella tehtävää hankintaa tai sopimus koskee dynaamisen hankintajärjestelmän sisällä tehtävää hankintaa.

Valitus on tehtävä kuuden kuukauden kuluessa hankintapäätöksen tekemisestä siinä tapauksessa, että asianosainen on saanut hankintapäätöksen tiedoksi ja hankintapäätös tai valitusosoitus on ollut olennaisesti puutteellinen.

Valituksen tulee olla perillä valitusajan viimeisenä päivänä ennen markkinaoikeuden virka-ajan päättymistä.

Hankintaoikaisun vireille tulo ei vaikuta siihen määräaikaan, jonka kuluessa asianosaisella on oikeus hakea muutosta valittamalla markkinaoikeudelle.

Asianosaisen katsotaan saaneen tiedon päätöksestä, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, jollei ehdokas tai tarjoaja näytä tiedoksiannon tapahtuneen myöhemmin. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi käyttäen ehdokkaan tai tarjoajan hankintayksikölle ilmoittamaa sähköistä yhteystietoa, katsotaan vastaanottajan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen
Valitus tehdään markkinaoikeudelle.

Osoite: Sörnäistenkatu 1, 00580 Helsinki
Sähköpostiosoite: markkinaoikeus@oikeus.fi
Faksinumero: 029 56 43314
Puhelinnumero: 029 56 43300
Markkinaoikeuden asiakaspalvelu on avoinna arkisin 8.00­­–16.15

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet.

Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava: 

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimuksen perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.


Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja yhteystiedot. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä markkinaoikeudelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi markkinatuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä:

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksen tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.


Asiamiehen on liitettävä valituskirjelmään valtakirja, kuten laissa oikeudenkäynnistä hallintoasioissa (808/2019) 32 §:ssä säädetään.

Ilmoitus valituksen tekemisestä hankintayksikölle
Valittajan tai hänen edustajansa on ilmoitettava kirjallisesti hankintayksikölle asian saattamisesta markkinaoikeuden käsiteltäväksi. Ilmoitus on toimitettava viimeistään silloin, kun hankintaa koskeva valitus toimitetaan markkinaoikeudelle.

Ilmoitus on toimitettava osoitteeseen:

Mikkelin seudun työllisyyslautakunta
Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10, 50100 Mikkeli
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikeudenkäyntimaksu
Tuomioistuinmaksulain (1455/2015) nojalla muutoksenhakijalta peritään oikeudenkäyntimaksu, mikä on määrätty mainitun lain 2 §:ssä. Saman lain 5 §:ssä on määräys niistä asioista, joista ei peritä oikeudenkäyntimaksua.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Mikkelin kaupungin kirjaamosta.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Puhelinnumero: 044 794 2033 / 015 1941 (vaihde)
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.