Kuvaus
Mikkelin kaupungin liikelaitos Otavia pyytää tarjousta konsernilainasta.
Pyynnön taustalla on kaupungin ja ministeriön erilaiset tulkinnat Otavan Opiston lukiokoulutuksen järjestämisluvista ja siitä aiheutuneesta valtionosuuksien takaisinperinnästä Opetus- ja Kulttuuriministeriölle. OKM:n päätös Mikkelin kaupungin oikaisuvaatimukseen (16.6.2020, VN/5826/2020-OKM-2). Takaisinperintä koski vuosia 2013–2017.
Lukiokoulutuksen järjestäminen edellyttää opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämää koulutuksen järjestämislupaa (Lukiolaki, 3§).
OKM:n kanssa sovittiin takaisinperinnän aikataulusta seuraavasti: kolme tasasuuruista erää 12/2022, 6/2023 ja 6/2024.
OKM:n valtionosuuksien takaisinperinnästä johtuen Otavia on noudattanut tiukkaa talouslinjaa huolehtiakseen takaisinperinnän maksamisesta. Tiukka talouslinja on tarkoittanut toiminnan kustannusten tarkastelua kaikilta osin mutta erityisesti panostamista toiminnan kasvattamiseen ja skaalautuvuudesta saatavan taloudellisen edun hyödyntämiseen. Opiskelijamäärä on kasvanut, joka on lisännyt taloudellista tuottavuutta käyttötalouden osalta ja mahdollistanut takaisinperinnän maksamista suunnitellun aikataulun mukaisesti kahden ensimmäisen erän osalta.
Kolmannen erän kattamiseksi pyydetään Mikkelin kaupunginhallitukselta lainatarjous kiinteä- ja vaihtuvakorkoiselle ja kertalyhenteiselle 4 000 000 euron lainalle kymmenen vuoden laina-ajalle.
Takaisinperittävien valtionosuuksien määrä on jo aiemmin kirjattu osaksi kaupungin kumulatiivista alijäämää. Ensimmäiset takaisinperintään liittyvät kirjaukset tehtiin vuoden 2019 tilinpäätökseen, vuoden 2021 tilinpäätöksessä kirjauksia oikaistiin KHO:n päätöksen myötä takaisinperinnän kohtuullistamisen huomioimiseksi. Koska takaisinperintä on jo huomioitu kaupungin kirjanpidossa, ei se kasvata kaupungin alijäämiä.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Harri Jokinen, johtaja-rehtori, harri.jokinen@otavia.fi
Mikkelin kaupungin liikelaitos Otavian johtokunta esittää Mikkelin kaupunginhallitukselle konsernilainan myöntämistä liikelaitos Otavialle ja pyytää lainatarjousta seuraavilla lainaehdoilla:
Lainapääoma 4 000 000 euroa
Laina-aika: 10 vuotta
Korkovaihtoehto: kiinteä- ja vaihtuvakorkoinen, viitekorko euribor 6 kk
Lyhennystapa: kertalyhenteinen sekä mahdollisuus ylimääräisiin lyhennyksiin laina-aikana.
Liikelaitos Otavian johtokunta oikeuttaa Liikelaitos Otavian johtajan hyväksymään tai hylkäämään kaupunginhallituksen esittämän lainatarjouksen sekä valmistelemaan mahdolliset konsernilainaan liittyvät sopimukset kaupungin talouspalveluiden kanssa.
Pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastetaan kokouksessa.
Päätös
Hyväksyttiin.
Pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastettiin kokouksessa.