Kaupunkiympäristölautakunta, kokous 22.1.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 16 Kiinteistötoimitustaksa ja maaomaisuuspalvelujen maksut vuodelle 2019

MliDno-2019-31

Valmistelija

  • Jukka Piispa, maankäyttöinsinööri, Jukka.Piispa@mikkeli.fi

Kuvaus

Kiinteistötoimitustaksan mukaan peritään kaupungille maksut kaupungin toimesta suoritetuista tonttien lohkomisista, rasitetoimituksista ym. maanmittaustoimituksista sekä eräistä kiinteistörekisterin pitäjän päätöksistä. Nykyisen taksan kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 11.12.2017 § 96 ja se on tullut voimaan 1.1.2018.

Taksa perustuu kiinteistötoimitusmaksusta annetun lain (558/1995) 4 §:ään ja Kuntaliiton ohjeeseen. Taksan rakenteeseen ei ole tarpeen tehdä muutoksia. Uudessa taksassa hintoja on korotettu keskimäärin noin 1,5 %.

Kiinteistötoimituslain 4 §:n mukaan taksan hyväksymisestä päättää kaupunginvaltuusto.

Maaomaisuuspalvelut yksikön muista tehtävistä perittävät maksut vuodelle 2019 ovat toisessa liitteessä.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jouni Riihelä, tekninen johtaja, Jouni.Riihela@mikkeli.fi

Kaupunkiympäristölautakunta hyväksyy liitteen mukaiset maaomaisuuspalvelujen muista tehtävistä perittävät maksut vuodelle 2019.

Lisäksi kaupunkiympäristölautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että kiinteistötoimitustaksa hyväksytään liitteen mukaisena astumaan voimaan 1.1.2019.

Päätös

Hyväksyttiin.

Tiedoksi

Kaupunginhallitus, maaomaisuuspalvelut/Jukka Piispa

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimus on toimitettava Mikkelin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen ja kuntalain 137 §:n 2 momentissa tarkoitetun kunnan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Mikkelin kaupunki/Kaupunkiympäristölautakunta
Postiosoite: PL 33, 50101 Mikkeli
Käyntiosoite: Maaherrankatu 9 – 11, 50101 Mikkeli

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • se, millaista oikaisua vaaditaan
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Mikkelin kaupungin kirjaamosta.
Postiosoite: PL 33, 50101 Mikkeli
Käyntiosoite: Maaherrankatu 9-11, 50101 Mikkeli
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi
Kirjaamon aukioloaika: klo 8-16