Kuvaus
Tausta
Mikkelin kaupunki (myös ”Hankintayksikkö”) on kilpailuttanut hakkuun taimikonhoito- ja hakkuun ennakkoraivauspalvelut. Tarjouspyyntö on julkaistu 11.4.2025 ja tarjouksille asetettu määräaika oli 27.4.2025.
Mikkelin kaupungin metsätalousinsinööri teki hankinnasta päätöksen 5.5.2025, §3 (MliDno-2025-93, Taimikonhoito- ja hakkuun ennakkoraivauspalvelujen hankinta). Mikkelin kaupunki on kyseisessä päätöksessään poissulkenut ATM Metsäpalvelu Oy:n (myös ”ATM Metsäpalvelu” tai ”tarjoaja”) tarjouskilpailusta.
ATM Metsäpalvelu on jättänyt asiasta 6.5.2025 päivätyn oikaisuvaatimuksen Mikkelin kaupungille.
Lain julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (myös ”hankintalaki”) (1397/2016) 133 §:n mukaan hankintayksikkö voi ottaa hankintaoikaisun käsiteltäväkseen omasta aloitteestaan tai asianosaisen vaatimuksesta. Hankintayksikön on ilmoitettava hankintaoikaisun vireilletulosta välittömästi niille, joita asia koskee.
Asianosaisen on esitettävä vaatimus 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta hankintamenettelyssä tehdystä ratkaisusta. Hankintayksikkö voi itse ottaa hankintapäätöksen tai ratkaisun korjattavakseen 90 päivän kuluessa siitä, kun hankintaoikaisun kohteena oleva päätös tai ratkaisu on tehty.
Muutoksenhaku markkinaoikeuteen ei estä hankintaoikaisun tekemistä tai hankintaoikaisun käsittelyä.
ATM Metsäpalvelu on tehnyt asiassa oikaisuvaatimuksen hankintalain 133 §:ssä mainitussa määräajassa. Mikkelin kaupunki ja sen kaupunkikehityslautakunta:
- käsittelee tällä päätöksellä saapuneen oikaisuvaatimuksen
- tekee asiassa hankintaoikaisun tämän päätöksen mukaisesti. Tehty päätös korvaa metsätalousinsinöörin 5.5.2025 tekemän viranhaltijapäätöksen § 3.
Arviointi: tarjoajien soveltuvuus ja harkinnanvaraiset poissulkuperusteet
Mikkelin kaupungin hankintapalvelut on pyytänyt 11.4.2025 julkaistulla tarjouspyynnöllä tarjouksia taimikonhoito- ja hakkuun ennakkoraivauspalveluista metsät ja vesialueet vastuualueen käyttöön. Tarjouspyyntö on julkaistu kaupungin pienhankintaportaalissa, tarjouspalvelu.fi-sivustolla sekä kansallisessa Hilma-portaalissa. Määräaikaan 27.4.2025 mennessä saatiin tarjouksia kuudelta palveluntarjoajalta.
Tarjouksen jättivät seuraavat tarjoajat:
- ATM Metsäpalvelu
- Metsä Group
- Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savo ry
- Metsänhoitoyhdistys Mänty-Saimaa
- Stora Enso Oyj
- UPM Metsä Oyj
Kaikki tarjoajat tekivät tarjouksen jokaiseen tarjouspyynnön osa-alueeseen. Osa-alueet olivat:
1. Anttola, pohjoinen
2. Anttola
3. Ristiina
4. Saksalanharju
5. Mikkeli, pohjoinen
6. Kovala-Suonsaari
7. Metsä-Sairila
8. Ylivesi
Tarjouksien määräajan jälkeen tarjoajien soveltuvuusvaatimusten täyttyminen tarkastettiin tarjousten perusteella. Tarjouspyynnössä on mainittu muun muassa seuraavasti:
Tarjous hylätään, jos tarjouspyynnössä esitetyt vaatimukset eivät täyty tai jos tarjous ei muilta osin vastaa tarjouspyyntöä. Tarjouskilpailusta suljetaan pois ehdokas tai tarjoaja, jota koskee hankintalain 80 §:n tai 81 §:n mukainen poissulkemisperuste. Tarjoajan juridisen, taloudellisen, teknisen, toiminnallisen tai muiden tarpeelliseksi katsottujen seikkojen arviointiin voidaan pyytää esitettäväksi muitakin kuin tässä tarjouspyynnössä lueteltuja asiakirjoja. Tilaaja voi pyytää tarjoajalta lisäselvityksiä tai mahdollisia todisteita tarjoajan antamista tiedoista.
Mikkelin kaupunki poissulkee ATM Metsäpalvelun kilpailutuksesta hankintalain 104-105 §:ien sekä hankintalain 81 §:n 1 mom. kohtien 3 ja 10 perusteella. Tarkemmat perustelut poissulkemisesta annetaan alla.
Hankintalain 105 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikkö voi asettaa vaatimuksia tarjoajan soveltuvuudelle. Soveltuvuutta koskevien vaatimusten tulee olla oikeassa suhteessa hankinnan kohteeseen. Hankintayksikön tulee ilmoittaa käyttämänsä vaatimukset hankintailmoituksessa tai tarjouspyynnössä. Hankintayksikön on suljettava tarjouskilpailusta tarjoaja, joka ei vastaa asetettuja soveltuvuusvaatimuksia.
Hankintalain 104 §:n 2 momentin mukaan tarjoajan tulee tarjouksessaan osoittaa tarjoamansa tavaran, palvelun tai rakennusurakan olevan hankintailmoituksessa ja tarjouspyynnössä esitettyjen vaatimusten mukainen. Tarjouspyyntöä tai tarjousmenettelyn ehtoja vastaamattomat tarjoukset on suljettava pois tarjouskilpailusta. Hankintayksikkö voi pyytää tarjoajaa määräajassa toimittamaan, lisäämään, selventämään tai täydentämään puutteellisia tai virheellisiä tietoja ja asiakirjoja.
Hankintalain 81 §:n 1 mom. kohdan 3 mukaan hankintayksikkö voi päätöksellään sulkea tarjouskilpailun ulkopuolelle tarjoajan, joka on ammattitoiminnassaan syyllistynyt sen luotettavuuden kyseenalaistavaan vakavaan virheeseen, jonka hankintayksikkö voi näyttää toteen. Saman pykälän ja momentin kohdan 10 mukaan hankintayksikkö voi päätöksellään sulkea tarjouskilpailun ulkopuolelle tarjoajan, joka on syyllistynyt olennaisesti väärien tietojen antamiseen ilmoittaessaan hankintayksikölle tässä luvussa tarkoitettuja tietoja tai laiminlyönyt vaadittavien tietojen antamisen.
Hankintalain 82 §:n 1 mom. mukaan tarjoaja voi esittää näyttöä luotettavuudestaan siitä huolimatta, että sitä rasittaa 80 tai 81 §:ssä tarkoitettu poissulkemisperuste. Jos hankintayksikkö katsoo näytön ja luotettavuuden riittäväksi, se ei saa sulkea kyseistä ehdokasta tai tarjoajaa pois tarjouskilpailusta.
Mikkelin kaupunki on pyytänyt ATM Metsäpalvelulta selvitystä kaksi (2) kertaa koskien tarjouspyynnöllä olleita vaatimuksia. Ensimmäinen selvityspyyntö (selonottopyyntö) lähetettiin tarjoajalle 28.5.2025 ja toinen 8.8.2025. Selvityspyyntöjen tarkoituksena on ollut selvittää, että tarjoaja täyttää kaikki asetetut vaatimukset tarjouspyynnössä vaaditun mukaisesti.
Selvityspyynnöllä 8.8.2025 Mikkelin kaupunki pyysi selvitystä erityisesti työntekijöiden työhön sovellettavasta työehtosopimuksesta ja keskeisistä työehdoista, tarjouspyynnön vaatimuksena olleista referensseistä sekä selvitystä siitä, että työmaalla on valmius suomen kieleen siten, että tarjoajan henkilöstöllä on ammattimaiseen toimintaan nähden riittävä suomen kielen suullinen taito.
Kaikki selvityspyynnön kohteena olleet seikat ovat perustuneet tarjouspyynnössä mainittuihin vaatimuksiin. Mikkelin kaupunki pyysi selvitystä työehtosopimuksesta sekä keskeisistä työehdoista sekä suomen kielen osaamisesta, jotta Mikkelin kaupunki voisi varmistua siitä, että tarjoaja pystyy suorittamaan työt tarjouspyynnön mukaisesti, työehtoja noudattaen sekä turvallisesti.
Referenssien osalta Mikkelin kaupunki pyysi selvitystä erityisesti sen takia, että tarjouspyynnössä esitetyn soveltuvuusvaatimuksen mukaan:
työnsuorittajalta edellytetään tarjouksen jättöpäivänä vähintään viiden (5) vuoden työkokemusta metsien hakkuu- ja raivaustöistä, referenssit annettava kirjallisena.
ATM Metsäpalvelu on perustettu vuonna 2023, eli vasta 2-3 vuotta sitten, minkä vuoksi Mikkelin kaupunki halusi selventää ja täsmentää ATM Metsäpalvelun tarjouksessaan antamaa vastausta referenssivaatimuksen osalta. ATM Metsäpalvelu oli tarjouksessaan vakuuttanut, että referenssivaatimus täyttyy.
Lisäksi 8.8.2025 lähetetyssä selvityspyynnössä on pyydetty selvitystä ATM Metsäpalvelun korjaavista toimenpiteistä harkinnanvaraisten poissulkuperusteiden osalta. Aiemmassa, vuonna 2024 järjestetyssä kilpailutuksessa (kansallisen kynnysarvon alittava hankinta taimikonhoito- ja hakkuun ennakkoraivauspalveluista) Mikkelin kaupunki joutui sulkemaan ATM Metsäpalvelun pois kilpailutuksesta, koska tarjoaja ei tuolloinkaan toimittanut Mikkelin kaupungille pyydettyjä, tarjoukseen liittyviä tietoja useista pyynnöistä huolimatta. Lisäksi tarjoaja oli tuolloisessa tarjouksessaan antanut virheellisiä tietoja tarjouspyynnöllä esitettyjen soveltuvuusvaatimusten täyttymisestä. Kyseiset virheelliset tiedot ovat vakavia, sillä ne liittyivät työnantajarekisteriin ja sitä kautta työtä suorittaviin työntekijöihin. ATM Metsäpalvelu on valittanut poissulusta Itä-Suomen hallinto-oikeuteen, jossa asia on edelleen vireillä. Pyytämällä selvitystä korjaavista toimenpiteistä nyt käsillä olevan kilpailutuksen osalta Mikkelin kaupunki on pyrkinyt selvittämään ATM Metsäpalvelulta tietoja korjaavista toimenpiteistä liittyen tarjoajan luotettavuuteen sekä tarjoajan nyt tarjouksellaan antamiin tietoihin.
ATM Metsäpalvelu ei antanut Mikkelin kaupungille selvityspyynnöissä 28.5.2025 ja 8.8.2025 pyydettyjä tietoja tarjouspyynnöllä esitettyjen vaatimusten osalta. Lisäksi ATM Metsäpalvelu ei ole antanut selvitystä korjaavista toimenpiteistä 8.8.2025 lähetetyn selvityspyynnön mukaisesti.
Mikkelin kaupunki ei ole saanut selvityspyynnöissä pyydettyjä tietoja tarjoajalta. Mikkelin kaupungilla on tämän takia velvollisuus sulkea ATM Metsäpalvelu pois kilpailutuksesta hankintalain 104 §:n ja 105 §:n mukaisesti, koska tarjoaja ei ole osoittanut, että sen tarjous olisi tarjouspyynnön mukainen eikä hankintayksikkö ole pystynyt varmistumaan siitä, että tarjoaja täyttäisi tarjouspyynnössä esitetyt soveltuvuusvaatimukset.
Huomioiden tarjoajan aiemmassa kilpailutuksessa antamat virheelliset tiedot, Mikkelin kaupungilla on ollut perusteltu syy arvioida, että tarjoaja on syyllistynyt sen luotettavuuden kyseenalaistaviin virheisiin ammattitoiminnassa. Lisäksi tarjoaja on laiminlyönyt vaadittavien tietojen antamisen hankintayksikölle sekä aiemmassa että nykyisessä kilpailutuksessa, kun tarjoaja ei ole antanut hankintayksikölle sen pyytämiä tietoja selvityspyyntöihin. Yllä mainituista kumpikin tilanne on, hankintalain 81 §:n 1 mom. kohtien 3 ja 10 mukaisesti, harkinnanvarainen poissulkuperuste. Mikkelin kaupunki varasi 8.8.2025 lähettämällään selvityspyynnöllä tarjoajalle mahdollisuuden antaa selvitystä korjaavista toimenpiteistä. Mikkelin kaupunki ei saanut tarjoajalta selvitystä korjaavista toimenpiteistä, joten Mikkelin kaupunki ei ole voinut riittävällä tavalla varmistua siitä, että ATM Metsäpalvelu on suorittanut korjaavia toimenpiteitä. ATM Metsäpalvelu on laiminlyönyt vaadittavien tietojen antamisen Mikkelin kaupungille. Mikkelin kaupungilla on siten perusteltu syy sulkea tarjoaja pois kilpailutuksesta myös hankintalain 81 §:n 1 mom. kohtien 3 ja 10 perusteella.
Yllä esitetyin perustein Mikkelin kaupunki poissulkee ATM Metsäpalvelun kilpailutuksesta, koska tarjoaja ja tarjoajan tarjous ei vastaa tarjouspyynnössä asetettuja vaatimuksia, sekä harkinnanvaraisten poissulkuperusteiden perusteella (hankintalain 81 §:n 1 mom., kohdat 3 ja 10).
Muiden tarjoajien katsottiin täyttävän tarjouspyynnössä soveltuvuudelle asetetut vaatimukset.
Oikaisuvaatimuksen muut perustelut
ATM Metsäpalvelu viittasi oikaisuvaatimuksessaan myös siihen, että tarjouspyynnössä esitetyt lisähankinnat eivät olisi hankintalain mukaisia. Tarjouspyyntöön sisältyvien lisähankintojen osalta mahdollisuudet hankkia hankinnan kohteen mukaista palvelua on sidottu ajallisesti, määrällisesti ja sisältönsä osalta tarjouspyynnössä esitettyihin osa-alueisiin sekä rajoitettu sopimuskauden mittaisiksi. Ottaen huomioon sopimuskauden lyhyeksi suunniteltu pituus, sekä osa-alueiden tarkkaan rajatut alueet sekä tarkasti rajattu sisältö, ei tarjouspyynnön mainintaa lisähankinnoista voida pitää hankintalain vastaisina.
ATM Metsäpalvelu Oy:n 6.5.2025 lähettämässä oikaisuvaatimuksessa ei ole tullut esille sellaisia seikkoja, joiden takia asiaa tulisi arvioida yllä olevista perusteluista poiketen tarjouspyynnön, ATM Metsäpalvelun tarjouksen, hankintapäätöksen tai sen arvioinnin osalta.
Lisäselvitysten pyytäminen tarjoajilta ei ole sellaista muutoksenhaun alaisen hankintapäätöksen täytäntöönpanoa, joka markkinaoikeuden tässä asiassa antaman välipäätöksen mukaan on kiellettyä.
Arviointi: tarjousten vertailu
Tarjousten vertailu suoritettiin niiden tarjoajien kesken, jotka täyttivät asetetut soveltuvuusvaatimukset. Hankintaa sisältyy kahdeksan (8) eri kohdetta, joista jokainen muodostaa oman osatarjouksen. Tarjouspyynnön mukaisesti myös osatarjoukset on hyväksytty.
Tarjousvertailu on tämän päätöksen liitteenä.
Vertailutaulukon mukaisesti parhaimmat pisteet jokaisessa osa-alueessa saivat seuraavat tarjoajat:
1. Anttola, pohjoinen: Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savo ry
2. Anttola: Metsänhoitoyhdistys: Etelä-Savo ry
3. Ristiina: Metsänhoitoyhdistys: Etelä-Savo ry
4. Saksalanharju: Stora Enso Oyj
5. Mikkeli, pohjoinen: Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savo ry
6. Kovala-Suonsaari: Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savo ry
7. Metsä-Sairila: Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savo ry
8. Ylivesi: Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savo ry
Tarjoajien pisteet sekä sijoitus vertailussa on kuvattu päätöksen liitteenä olevassa vertailutaulukossa.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Jouni Riihelä, kaupunkikehitysjohtaja, Jouni.Riihela@mikkeli.fi
Kaupunkikehityslautakunta päättää poistaa metsätalousinsinöörin 5.5.2025 tekemän päätöksen § 3, poissulkee ATM Metsäpalvelun kilpailutuksesta ja suorittaa tarjousten vertailun uudelleen hankinnasta MliDno-2025-93. Tämä päätös korvaa metsätalousinsinöörin 5.5.2025 tekemän päätöksen § 3.
Yllä esitetyin perustein sekä liitteenä olevan vertailutaulukon mukaisesti kaupunkikehityslautakunta päättää, että taimikonhoito- ja hakkuun ennakkoraivauspalvelut, yhteensä noin 205 hehtaaria, hankitaan seuraavasti:
Kohteet:
1. Anttola, pohjoinen, Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savo
2. Anttola, Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savo
3. Ristiina, Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savo
4. Saksalanharju, Stora Enso Oyj
5. Mikkeli, pohjoinen, Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savo
6. Kovala-Suonsaari, Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savo
7. Metsä-Sairila, Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savo Mikkeli
8. Ylivesi, Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savo
Hankinnan kokonaisarvo on 102 328 euroa (alv 0). Tehty hankintapäätös ei muodosta vielä sopimusta, vaan sopimus syntyy vasta erillisten sopimusasiakirjojen allekirjoituksilla.
Päätös
Hyväksyttiin.
Merkitään, että tämä pykälä käsiteltiin pykälän 79 jälkeen.
Merkitään, että kaupunginlakimies Annaliisa Leinonen ja talousjohtaja Tiia Tamlander poistuivat kokouksesta tämän pykälän käsittelyn jälkeen.