Kaupunginvaltuusto, kokous 7.4.2025

Pöytäkirja on tarkastamaton

§ 42 Lentoaseman kentän ja yleisalueiden huollon traktori, lisämäärärahaesitys

MliDno-2025-239

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Jouni Riihelä, kaupunkikehitysjohtaja, Jouni.Riihela@mikkeli.fi

Kuvaus

Liikenne- ja viestintävirasto (Traficom) myöntää valtionavustusta Finavian lentoasemaverkoston ulkopuolisten lentopaikkojen ylläpitoon ja kehittämiseen. Traficom tekee päätökset valtionavustusta saavista hakijoista vuosittain hakemusten sisällön ja lukumäärän perusteella. Avustusta myönnetään jaettavissa olevan määrärahan puitteissa sellaisille hakijoille, joiden hakemus täyttää hakukriteerit ja sellaisiin kustannuksiin, jotka parhaiten toteuttavat haun tavoitteita.

Traficom on myöntänyt Mikkelin kaupungille valtionavustusta lentoaseman investointikustannuksiin yhteensä 105.000 euroa. Avustettava investointi on lentoaseman kentän ja yleisalueiden huollon traktori. Investointi tulee toteuttaa viimeistään 31.5.2025 mennessä. Jos hankkeen toteutuneet kustannukset jäävät suunniteltua pienemmiksi, valtionavustuksen kokonaismäärä on kuitenkin enintään 75 prosenttia hankkeen hyväksyttävistä kustannuksista.

Traktori hankitaan täydentämään ja varmentamaan lentoaseman talvikunnossapitokalustoa. Lentoaseman aurauskalusto eli kaksi Sisu merkkistä kuorma-autoa ovat vuosimallia 1985 sekä yksi kauhakuormaaja, jolla kuljetetaan linkoa, on vuosimallia 1988. Ne on hankittu 1990 luvun alussa Mikkelin lentoasemalle Ilmailulaitoksen lentoasemilta niiden uusiessa kalustoaan. Kuorma-autot ovat 40 vuotta vanhoja ja kauhakuormaaja 37 vuotta vanha. Kiitotien talvikunnossapitoon tarkoitettu aurauskalusto soveltuu kiitotielle mutta huonosti pienempien sekä päällystämättömien alueiden talvikunnossapitoon. Viime vuosina lentoaseman kesäkunnossapitoon on käytetty vuokrattua traktoria, josta on aiheutunut vuosittain 5.000–10.000 euron vuokrakustannukset. Nykyinen kuorma-autokalusto sekä kauhakuormaaja eivät sovellu lentoaseman kesäaikaiseen kunnossapitoon niittoon, raivaukseen ja tasaustöihin.

Avustuksen kohteena olevan traktorin arvioitu hankintahinta on 140.000 euroa. Lentoasemalle on vuoden 2025 talousarviossa varattu investointituloihin 30.000 euron määräraha ja investointimenoihin 100.000 euron määräraha. Traktorin hankinnan toteuttamiseksi haetaan lisämäärärahaa tuloihin 105.000 euroa ja menoihin 140.000 euroa.

Päätösehdotus

Esittelijä

Jouni Riihelä, kaupunkikehitysjohtaja, Jouni.Riihela@mikkeli.fi

Kaupunkikehityslautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että investointiohjelmaan vuodelle 2025 myönnetään projektille 29401 Lentoaseman investointeja varten tuloihin 105.000 euron lisämääräraha ja menoihin 140.000 euron lisämääräraha.

Menojen lisämääräraha esitetään katettavaksi investointiohjelman sisällä siirtämällä projektilta 10003 Satamalahden kehittäminen (sis. Veturitallinlahti, Puhistamo) (TA 700.000 euroa) 140.000 euroa.

Päätös

Hyväksyttiin.

Päätösehdotus

Esittelijä

Janne Kinnunen, kaupunginjohtaja, janne.kinnunen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että investointiohjelmaan vuodelle 2025 myönnetään projektille 29401 Lentoaseman investointeja varten tuloihin 105.000 euron lisämääräraha ja menoihin 140.000 euron lisämääräraha.

Menojen lisämääräraha esitetään katettavaksi investointiohjelman sisällä siirtämällä projektilta 10003 Satamalahden kehittäminen (sis. Veturitallinlahti, Puhistamo) (TA 700.000 euroa) 140.000 euroa.

Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksesta.

Päätös

Hyväksyttiin. 

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus:
Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että investointiohjelmaan vuodelle 2025 myönnetään projektille 29401 Lentoaseman investointeja varten tuloihin 105.000 euron lisämääräraha ja menoihin 140.000 euron lisämääräraha.

Menojen lisämääräraha esitetään katettavaksi investointiohjelman sisällä siirtämällä projektilta 10003 Satamalahden kehittäminen (sis. Veturitallinlahti, Puhistamo) (TA 700.000 euroa) 140.000 euroa.

Päätös

Hyväksyttiin.

Tiedoksi

Talouspalvelut, Meidän IT ja talous Oy/kirjanpito

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus
Päätökseen saa hakea muutosta:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.


Valitusaika
Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen valitusajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen ja kuntalain (410/2015) 137 §:n 2 momentissa tarkoitetun kunnan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet
Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä,
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai
  • päätös on muuten lainvastainen.


Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä.

Valitusviranomainen

Kunnallisvalitus tehdään Itä-Suomen hallinto-oikeudelle.

Postiosoite: PL 1744, 70101 Kuopio
Käyntiosoite: Minna Canthin katu 64
Sähköpostiosoite: ita-suomi.hao@oikeus.fi
Faksinumero: 029 56 42501
Puhelinnumero: 029 56 42500
Hallinto-oikeuden asiakaspalvelu on avoinna arkisin 8.00–16.15

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa
https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet.

Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava:

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimuksen perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.


Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja yhteystiedot. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä:

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksen tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.


Asiamiehen on liitettävä valituskirjelmään valtakirja, kuten laissa oikeudenkäynnistä hallintoasioissa (808/2019) 32 §:ssä säädetään.

Oikeudenkäyntimaksu
Tuomioistuinmaksulain (1455/2015) nojalla muutoksenhakijalta peritään oikeudenkäyntimaksu, mikä on määrätty mainitun lain 2 §:ssä. Saman lain 5 §:ssä on määräys niistä asioista, joista ei peritä oikeudenkäyntimaksua.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Mikkelin kaupungin kirjaamosta.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Puhelinnumero: 044 794 2033 / 015 1941 (vaihde)
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.