Kaupunginvaltuusto, kokous 27.1.2025

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 13 Väliaikaisen hankerahoituksen myöntämisen perusteiden muuttaminen

MliDno-2024-3828

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tiia Tamlander, talousjohtaja, tiia.tamlander@mikkeli.fi

Kuvaus

Mikkelin kaupunginvaltuusto on 19.3.2018 § 27 tehnyt periaatepäätöksen myöntää julkishyödyllisille yhdistyksille väliaikaista hankerahoitusta yhdistysten Leader-hankkeisiin yhteensä enintään 250 000 euroa.  

Mikkelin kaupunginvaltuusto 23.1.2023 § 11 on tarkentanut periaatepäätöstä niin, että väliaikaista hankerahoitusta voidaan myöntää yhdistyksille sekä muille yksityisoikeudellisille yhteisöille ja säätiöille. Hankerahoituksen toiminnan pääasiallisen tarkoituksen on oltava muu kuin taloudellinen toiminta tai niiden toiminnan ensisijainen päämäärä ei saa olla voiton tavoittelu. Arvion hakijan yleishyödyllisyydestä tekee ELY-keskus hankerahoituksen hakuprosessin yhteydessä. Lisäksi kaupunginvaltuusto oikeutti kaupunginhallituksen päättämään väliaikaisen rahoituksen myöntämisestä Leader-hankkeisiin. Väliaikaista rahoitusta on haettava kaupunginhallitukselta kirjallisesti ja rahoitushakemuksen liitteeksi on toimitettava ELY-keskuksen hyväksytty rahoituspäätös.

Yhdistykset ovat hakeneet väliaikaista rahoitusta kaupunginhallitukselta kirjallisesti ja rahoitushakemuksen liitteeksi on toimitettu ELY-keskuksen rahoituspäätös. Väliaikaisesta hankerahoituksesta on laadittu kaupungin ja yhdistyksen välinen kirjallinen sopimus. Hankerahoitusta on haettu hankkeen käynnistysvaiheeseen ja rahoitus on maksettu kaupungille takaisin siinä yhteydessä, kun ELY-keskus on maksanut rahoituksen yhdistyksen tilille toteutuneiden kustannusten perusteella. Väliaikainen rahoitus on myönnetty korottomana.

Yhteisöt ja yhdistykset voivat saada Leader-hanketukea esimerkiksi yleishyödyllisiin investointeihin ja toiminnan kehittämiseen. Rahoitettavien hankkeiden tulee vastata Leader-ryhmän kehittämisstrategian tavoitteita. Hankkeiden lopulliset rahoituspäätökset tekee ELY-keskus. Avustusta myönnetään vain sellaiselle hankkeelle, jota paikallinen Leader-ryhmä on puoltanut. Myönteisen rahoituspäätöksen ELY-keskukselta saanut toimija voi hakea ELY-keskuksen myöntämää hankerahoitusta maksuun takautuvasti, mistä johtuen hanke on käynnistysvaiheessa rahoitettava omalla rahoituksella.

Leader-hanketukien lisäksi ELY-keskukset myöntävät muita tukia yleishyödyllisiin investointeihin ja toiminnan kehittämiseen. Onkin tarkoituksenmukaista, että tilapäistä hankerahoitusta on mahdollista myöntää yhdistyksille sekä muille yksityisoikeudellisille yhteisöille ja säätiöille Leader-hankkeiden lisäksi myös muihin vastaaviin ELY-keskuksen tukemiin yleishyödyllisiin hankkeisiin. Väliaikaisen rahoituksen laajentuessa koskemaan Leader-hankkeiden lisäksi myös muita ELY-keskuksen tukemia hankkeita, tulee samanaikaisesti voimassa olevien lainojen enimmäismäärää korottaa 250 000 eurosta 1 000 000 euroon. Yksittäisen hankkeen lainamäärä voi riskienhallinnallisista syistä olla enimmällään 200 000 euroa. Muilta osin perusteet väliaikaisen rahoituksen hakemiselle ja myöntämiselle säilyvät ennallaan. Väliaikaista rahoitusta myöntämällä kaupunki pyrkii tukemaan erilaisten kehittämisrahojen hyödyntämismahdollisuuksia alueella.

Kuntalain 129 §:n mukaan kunnan myöntämä laina, takaus tai muu vakuus ei saa vaarantaa kunnan kykyä vastata sille laissa säädetyistä tehtävistä. Kunta ei saa myöntää lainaa, takausta tai muuta vakuutta, jos siihen sisältyy merkittävä taloudellinen riski. Kunnan edut tulee turvata riittävän kattavilla vakuuksilla tai vastavakuuksilla. Kunta voi myöntää takauksen tai muun vakuuden mm. silloin, kun se perustuu lain perusteella hyväksyttyyn tukiohjelmaan tai yksittäiseen tukeen. Väliaikaisena rahoituksena myönnettävien lainojen osalta riittävänä vakuutena on vakiintuneesti pidetty ELY-keskuksen myönteistä tukipäätöstä, jota vastaan lainat myönnetään. Alhaisten ja määrältään rajoitettujen lainapääomien, tuensaajien ja hankkeiden yleishyödyllisyyden sekä lainan saamisen edellytyksenä olevan ELY-keskuksen myöntämän rahoituksen johdosta lainoihin liittyvää riskiä voidaan pitää vähäisenä.

Mikkelin kaupungin hallintosäännön 84 §:n mukaan kaupunginvaltuusto päättää lainan antamisen periaatteista. Kaupunginhallitus päättää lainan antamisesta noudattaen kaupunginvaltuuston hyväksymiä periaatteita.

Päätösehdotus

Esittelijä

Ari Liikanen, hallintojohtaja, ari.liikanen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se päivittää periaatepäätöstä väliaikaisen hankerahoituksen myöntämisestä seuraavasti:

  • väliaikaista hankerahoitusta voidaan myöntää yhdistyksille sekä muille yksityisoikeudellisille yhteisöille ja säätiöille ELY-keskuksen rahoittamien hankkeiden toteuttamisen varmistamiseksi
  • hankerahoituksen toiminnan pääasiallisen tarkoituksen on oltava muu kuin taloudellinen toiminta tai niiden toiminnan ensisijainen päämäärä ei saa olla voiton tavoittelu
  • väliaikaisrahoituksen suuruus hanketta kohden on enintään 200 000 euroa,

ja

  • väliaikaista hankerahoitusta voi olla samanaikaisesti myönnettynä yhteensä enintään 1 000 000 euroa
  • rahoitusta voidaan myöntää enintään hankkeelle saatavan ulkopuolisen rahoituksen verran
  • väliaikainen hankerahoitus myönnetään korottomana.
     

Lisäksi kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se oikeuttaa kaupunginhallituksen päättämään väliaikaisen rahoituksen myöntämisestä ELY-keskuksen tukemiin hankkeisiin. Väliaikaista rahoitusta on haettava kaupunginhallitukselta kirjallisesti ja rahoitushakemuksen liitteeksi on toimitettava Etelä-Savon ELY-keskuksen hyväksytty rahoituspäätös.

Päätös

Hyväksyttiin.

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus:
Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto päivittää periaatepäätöstä väliaikaisen hankerahoituksen myöntämisestä seuraavasti:

  • väliaikaista hankerahoitusta voidaan myöntää yhdistyksille sekä muille yksityisoikeudellisille yhteisöille ja säätiöille ELY-keskuksen rahoittamien hankkeiden toteuttamisen varmistamiseksi
  • hankerahoituksen toiminnan pääasiallisen tarkoituksen on oltava muu kuin taloudellinen toiminta tai niiden toiminnan ensisijainen päämäärä ei saa olla voiton tavoittelu
  • väliaikaisrahoituksen suuruus hanketta kohden on enintään 200 000 euroa,

ja

  • väliaikaista hankerahoitusta voi olla samanaikaisesti myönnettynä yhteensä enintään 1 000 000 euroa
  • rahoitusta voidaan myöntää enintään hankkeelle saatavan ulkopuolisen rahoituksen verran
  • väliaikainen hankerahoitus myönnetään korottomana.
     

Lisäksi kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto oikeuttaa kaupunginhallituksen päättämään väliaikaisen rahoituksen myöntämisestä ELY-keskuksen tukemiin hankkeisiin. Väliaikaista rahoitusta on haettava kaupunginhallitukselta kirjallisesti ja rahoitushakemuksen liitteeksi on toimitettava Etelä-Savon ELY-keskuksen hyväksytty rahoituspäätös.

Päätös

Hyväksyttiin.

Merkitään, että kaupunginjohtaja Janne Kinnunen selosti asiaa kaupunginvaltuustolle.

Tiedoksi

Talouspalvelut

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus
Päätökseen saa hakea muutosta:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.


Valitusaika
Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen valitusajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen ja kuntalain (410/2015) 137 §:n 2 momentissa tarkoitetun kunnan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet
Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä,
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai
  • päätös on muuten lainvastainen.


Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä.

Valitusviranomainen

Kunnallisvalitus tehdään Itä-Suomen hallinto-oikeudelle.

Postiosoite: PL 1744, 70101 Kuopio
Käyntiosoite: Minna Canthin katu 64
Sähköpostiosoite: ita-suomi.hao@oikeus.fi
Faksinumero: 029 56 42501
Puhelinnumero: 029 56 42500
Hallinto-oikeuden asiakaspalvelu on avoinna arkisin 8.00–16.15

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa
https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet.

Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava:

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimuksen perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.


Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja yhteystiedot. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä:

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksen tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.


Asiamiehen on liitettävä valituskirjelmään valtakirja, kuten laissa oikeudenkäynnistä hallintoasioissa (808/2019) 32 §:ssä säädetään.

Oikeudenkäyntimaksu
Tuomioistuinmaksulain (1455/2015) nojalla muutoksenhakijalta peritään oikeudenkäyntimaksu, mikä on määrätty mainitun lain 2 §:ssä. Saman lain 5 §:ssä on määräys niistä asioista, joista ei peritä oikeudenkäyntimaksua.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Mikkelin kaupungin kirjaamosta.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Puhelinnumero: 044 794 2033 / 015 1941 (vaihde)
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.