Kaupunginvaltuusto, kokous 15.6.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 48 Esitys ryhmäperhepäiväkoti Otsolan lakkauttamisesta ja muuttamisesta Otavan päiväkodin ryhmäksi

MliDno-2020-1058

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Pirjo Vartiainen, varhaiskasvatusjohtaja, Pirjo.Vartiainen@sivistys.mikkeli.fi

Kuvaus

Otavassa, Otavan päiväkodin tiloissa toimii ryhmäperhepäiväkoti Otsola. Ryhmässä on 12 lasta, joista kaikki ovat alle 3-vuotiaita. Otsolassa työskentelee kaksi lastenhoitajaa ja yksi perhepäivähoitaja. Perhepäivähoitaja eläköityy kesällä 2020. Otsolan toiminta on suunniteltu muutettavan Otavan päiväkodin lapsiryhmäksi 1.8.2020 alkaen. Lapsiryhmä on siirtynyt jo alakerran entisistä ryhmäperhepäiväkodin tiloista toisiin tiloihin päiväkodissa marraskuussa 2019, kun Otavan päiväkotiin saatiin uusi lisärakennus esiopetusryhmälle ja tiloja vapautui pienten ryhmälle.

Toinen lastenhoitajista jatkaa ensi syksynä Otsolan lapsiryhmässä ja päiväkodista siirtyy sisäisesti toinen lastenhoitaja ryhmään. Vastaavasti Otsolan ryhmän toinen lastenhoitaja siirtyy toiseen päiväkodin ryhmään. Lisäksi ryhmään on tulossa syksyllä uusi varhaiskasvatuksen opettaja päiväkodin henkilöstörakenteen mukaisesti.

Otsolan henkilöstölle on järjestetty YT-lain mukaiset yt-neuvottelut Teamsin välityksellä 7.5.2020.

Vanhempien kuulemistilaisuus pidettiin myös Teams-kuulemisena 7.5.2020. Tilaisuudesta on kirjoitettu muistio, joka on liitteenä.

Mikkelin kaupungin hallintosäännön 11 §:n mukaan lautakunta tekee esityksen kaupunginvaltuustolle palvelujen tuottamistavasta, palveluverkosta, uusien palveluiden tuottamisesta ja nykyisten lakkauttamisesta hyväksytyn talousarvion mukaisesti.

Päätösehdotus

Esittelijä

Virpi Siekkinen, sivistysjohtaja, Virpi.siekkinen@mikkeli.fi

Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että ryhmäperhepäiväkoti Otsola lakkautetaan 31.7.2020 ja perustetaan entisestä ryhmäperhepäiväkotiryhmästä Otsolan päiväkodin ryhmä 1.8.2020 alkaen.

Päätös

Hyväksyttiin.

Valmistelija

Pirjo Vartiainen, varhaiskasvatusjohtaja, Pirjo.Vartiainen@sivistys.mikkeli.fi

Päätösehdotus

Esittelijä

Timo Halonen, kaupunginjohtaja, timo.halonen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitukselle esittää kaupunginvaltuustolle,​ että ryhmäperhepäiväkoti Otsola lakkautetaan 31.7.2020 ja perustetaan entisestä ryhmäperhepäiväkotiryhmästä Otsolan päiväkodin ryhmä 1.8.2020 alkaen.

Pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastetaan kokouksessa.

Päätös

Hyväksyttiin.

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus:
Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle,​ että ryhmäperhepäiväkoti Otsola lakkautetaan 31.7.2020 ja perustetaan entisestä ryhmäperhepäiväkotiryhmästä Otsolan päiväkodin ryhmä 1.8.2020 alkaen.

Päätös

Hyväksyttiin.

Tiedoksi

Sivistyksen ja hyvinvoinnin palvelualue/Virpi Siekkinen, Seija Manninen, Pirjo Vartiainen, Anne Hokkanen

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus
Päätökseen saa hakea muutosta:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

Valitusaika
Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen valitusajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen ja kuntalain (410/2015) 137 §:n 2 momentissa tarkoitetun kunnan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet
Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä,
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai
  • päätös on muuten lainvastainen.

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä.

Valitusviranomainen

Kunnallisvalitus tehdään Itä-Suomen hallinto-oikeudelle.

Postiosoite: PL 1744, 70101 Kuopio
Käyntiosoite: Minna Canthin katu 64
Sähköpostiosoite: ita-suomi.hao@oikeus.fi
Faksinumero: 029 56 42501
Puhelinnumero: 029 56 42500
Hallinto-oikeuden asiakaspalvelu on avoinna arkisin 8.00–16.15

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa
https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet.

Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava:

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimuksen perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja yhteystiedot. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä:

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksen tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Asiamiehen on liitettävä valituskirjelmään valtakirja, kuten laissa oikeudenkäynnistä hallintoasioissa (808/2019) 32 §:ssä säädetään.

Oikeudenkäyntimaksu
Tuomioistuinmaksulain (1455/2015) nojalla muutoksenhakijalta peritään oikeudenkäyntimaksu, mikä on määrätty mainitun lain 2 §:ssä. Saman lain 5 §:ssä on määräys niistä asioista, joista ei peritä oikeudenkäyntimaksua.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Mikkelin kaupungin kirjaamosta.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Puhelinnumero: 044 794 2033 / 015 1941 (vaihde)
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-16 ja arkipyhien aattoina sekä kesä-elokuussa maanantaista perjantaihin klo 9-15.