Kaupunginhallitus, kokous 28.9.2026

§ 258 Suomenniemen paloaseman (Valkamalahdentie 8, 491-508-23-6, osa) myyminen Etelä-Savon hyvinvointialueelle

MliDno-2024-3228

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Jouni Riihelä, kaupunkikehitysjohtaja, Jouni.Riihela@mikkeli.fi

Kuvaus

Eri puolilla Suomessa käydään edelleen laaja-alaisia neuvotteluja hyvinvointialueiden ja kuntien välillä koskien kiinteistövuokrasopimuksia. Neuvottelutilanteet vaihtelevat alueellisesti sekä hyvinvointialueiden sisällä eri kuntien välillä. Kuntien ja hyvinvointialueiden tavoitteet eivät kaikilta osin ole yhteneviä, erityisesti kuntien omistamien kiinteistöjen vuokraehtojen osalta. Kustannustason yleinen nousu, kuten energia- ja ylläpitomenojen kasvu, yhdistettynä hyvinvointialueiden tiukkoihin talouden sopeuttamisohjelmiin, tekee neuvotteluratkaisujen löytämisen kokonaisuudessaan haasteelliseksi.

Mikkelin kaupunki ja Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisa ovat jatkaneet katkeamattomia kahdenvälisiä neuvotteluja koskien hyvinvointialueen toiminnassaan käyttämiä ja tulevaisuudessa tarvitsemia tiloja. Samanaikaisesti Eloisa on käynyt vastaavia neuvotteluja muiden alueensa kuntien kanssa tavoitteena löytää Eloisan neuvottelutavoite kaikkien kuntien n. 5 miljoonan euron kiinteistöjen kulujen säästötarve ja taloudellisesti kestävä ratkaisu hyvinvointialueen talousarvion valmistelun yhteyteen.

Sosiaali- ja terveysministeriö on myöntänyt Eloisalle valtuutuksen hankkia palo- ja pelastuslaitosten käytössä olevat kiinteistöt hyvinvointialueen omistukseen. Muiden, kuten palvelutalojen, osalta vastaavaa valtuutusta ei ole annettu.

Hyvinvointialueen ja Mikkelin kaupungin välisissä kiinteistöneuvotteluissa on kehittynyt seuraava neuvottelunäkemys:

  • Palo- ja pelastuskiinteistöt - Kaikki seitsemän (7) käytössä olevaa palo- ja pelastuskiinteistöä rakennuksineen siirtyvät hyvinvointialueen omistukseen kiinteistökaupalla tase- ja maanarvoon perustuen.
  • Koulut ja muut integroidut tilat - Hyvinvointialue jatkaa kyseisissä kohteissa nykyisten vuokrasopimusten mukaisesti. Vuokrasopimuksissa sovelletaan 12 kuukauden irtisanomisaikaa.
  • Palvelutalot - Eloisa jatkaa palvelutaloissa nykyisillä vuokrasopimusehdoilla. Vuokrasopimukset ovat toistaiseksi voimassa olevia ja niissä noudatetaan 12 kuukauden irtisanomisaikaa. Kuntalain mukaisesti kiinteistöomistus on tarkoitus yhtiöittää.
  • Graanin palvelutalo - Graanin palvelutalo on ARA-rahoitteinen kohde, jossa on noin miljoonan euron (Valtiokonttorin) laina. Kohteeseen haetaan yhdessä Eloisan kanssa ratkaisu, joka tukee hyvinvointialueen kiinteistövuokriin liittyviä taloudellisia tavoitteita.
  • Ristiinan terveyskeskus - Eloisa luopuu noin puolesta Ristiinan terveyskeskuksen käytössään olevista tiloista.
  • Kehityskiinteistöt - Annikinkatu 4 (ns. vanha pääpaloasema) ja Jalavakatu 5 (kerrostalo, jossa asukkailla on omat vuokrasopimukset rakennuksen omistajan kanssa) säilyvät nykyisessä käytössään ja nykyisten sopimusten piirissä, kunnes toisin päätetään.
  • Neuvottelutuloksen dokumentointi - Kokonaisuudesta laaditaan neuvottelumuistio, jonka hyväksymisen jälkeen yksittäisiä asiakokonaisuuksia edistetään päätöksenteossa (päätöksentekovarauma) tai viranhaltijapäätöksin.


Kuntalain mukainen yhtiöittäminen

Kuntalain (410/2015) 126 §:n mukainen yhtiöittämisvelvoite edellyttää, että sellainen toiminta, jota on markkinoilla muutoin saatavissa, järjestetään yhtiömuotoisesti viimeistään vuoden 2025 loppuun mennessä.

Tämän mukaisesti kaupunki valmistelee kolmen palvelutalon siirtämistä Kiinteistökehitysyhtiö Naistingin omistukseen. Samassa yhteydessä kaupunki valmistelee siirtävänsä Jalavakatu 5:ssä sijaitsevan asuinkiinteistön Mikkelin Vuokratalot Mikalo Oy:n omistukseen. Kaupungin taseessa vielä olevia viimeisiä asuinkohteita siirretään samalla Mikalon omistukseen.

Hyvinvointialueuudistuksen vaikutukset ja kaupungin rooli kiinteistöratkaisujen edistämisessä

Hyvinvointialueuudistuksen myötä sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen päätöksenteko, palvelutuotannon ohjaus ja rahoitus siirtyivät kunnilta ja kuntayhtymiltä valtion vastuulle. Valtiolla on siten päävastuu hyvinvointialueiden palveluiden rahoittamisesta ja toimintaedellytysten turvaamisesta kunnissa. Uudistuksen yhteydessä kunnille jäi merkittävä määrä sosiaali- ja terveyspalvelujen käytössä olleita kiinteistöjä. Näihin kohdistuu edelleen määräaikaisia, ns. vuoden 2025 loppuun jäädytettyjä vuokrasopimuksia, jotka ovat osa valtion ja kuntien välisen rahoitus- ja omaisuusjärjestelyn keskeneräistä selvitystyötä. Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisa tehostaa parhaillaan toimintaansa ja palveluverkkoaan ottaen huomioon Itä-Suomen alueen väestökehityksen ja palveluiden saavutettavuuteen liittyvät alueelliset erot. Hyvinvointialueen kunnilla on näissä neuvotteluissa omat ja yksilölliset lähtökohtansa, jotka perustuvat kuntakohtaisiin väestöennusteisiin ja palvelutarpeen kehitykseen. Tässä kokonaisuudessa Mikkelin kaupungin roolina on osaltaan edistää kiinteistöomaisuuteen liittyvien ratkaisujen valmistelua ja varmistaa, että kaupungin omistamat sosiaali- ja terveydenhuollon käytössä olevat tilat järjestetään taloudellisesti, toiminnallisesti ja sopimuksellisesti kestävällä tavalla. Kiinteistöratkaisuilla on merkitys kuntalaisille osoitettavien palvelujen sijaintia hyvinvointialueella päätettäessä.

Hyvinvointialueen johtaja Santeri Seppälä sekä hallituksen puheenjohtaja Jari Leppä esittelevät asiaa kaupunginhallituksen kokouksessa. 

Päätösehdotus

Esittelijä

Janne Kinnunen, kaupunginjohtaja, janne.kinnunen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus päättää hyväksyä esittelytekstistä ilmenevän neuvottelunäkymyksen. 

Edelleen kaupunginhallitus päättää, että ne kiinteistöt, jotka tässä järjestelyssä jäävät kaupungin omistuukseen, siirretään erillisillä päätöksillä kaupungin kiinteistö- ja vuokrataloyhtiöille. 

Päätös

Asiasta käydyn keskustelun aikana Jani Sensio esitti Anna Reposen kannattamana, että myytävien kiinteistöjen kauppahinta tulee olla nyt arviokirjan mukainen tai vuokrasopimukset jatkuvat nykyisin ehdoin ja tasearvokauppa tehdään 2026 joulukuussa.

Puheenjohtaja totesi, että on tehty esittelijän päätösehdotuksesta poikkeava kannatettu muutosesitys ja esitti asian ratkaistavaksi äänestämällä siten, että ne, jotka kannattavat esittelijän päätösehdotusta äänestävät jaa ja ne jotka kannattavat Jani Sension muutosesitystä, äänestävät ei. Äänestysesitys hyväksyttiin ja suoritetussa äänestyksessä annettiin 7 jaa ääntä (Petri Pekonen, Heli Kauppinen, Pekka Pöyry, Marita Hokkanen, Heikki Nykänen, Jatta Juhola, Jarno Strengell) ja 3 ei ääntä (Jani Sensio, Anna Reponen, Nina Rasola).

Puheenjohtaja totesi, että esittelijän päätösehdotus on tullut kaupunginhallituksen päätökseksi. 

Asiasta käydyn keskustelun aikana Jarno Strengell esitti, että sopimukseen lisätään Mikkelin pääpaloaseman Jääkärinkatu 16 osalta, ettei Eloisa voi myydä tasearvolla 522 000 eurolla ostamaansa paloasemaan seuraavan 36 kuukauden aikana ulkopuoliselle sijoittajalle. Jos Eloisa myy paloaseman tänä aikana (ja jää esim vuokralle kyseiseen tilaan), tulevat voitot Mikkelin kaupungille. Paloaseman arvo on arviokirjan 17.11.2025 mukaan noin 3 miljoonaa euroa.
Koska kukaan ei kannattanut Jarno Strengellin esitystä, se raukesi.

Merkitään, että Jarno Strengell jätti asiasta eriävän mielipiteen, joka on samansisältöinen kuin hänen muutosesityksensä.

Merkitään,​ että kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Oskari Valtola, kaupunginvaltuuston 2. varapuheenjohtaja Arto Seppälä,​ Eero Aho (Etelä-​Savon hyvinvointialueen aluehallituksen jäseniä),​ Anne Puntanen,​ Kirsi Olkkonen,​ Tapio Honkamaa (Etelä-​Savon hyvinvointialueen palvelulautakunnan jäseniä),​ ja viestintä-​ ja markkinointipäällikkö Heidi Hänninen, kaupunginvaltuuston 1. varapuheenjohtaja Vesa Kallio (intressijäävi,​ puoliso Etelä-​Savon hyvinvointialueen työntekijä) ilmoittivat olevansa esteellisiä ja poistuivat kokouksesta. Ilmoitukset hyväksyttiin. Heidän tilalleen kokoukseen saapuivat varajäsenet Nina Rasola, ​Marita Hokkanen ja​ Heikki Nykänen.

Merkitään, että Etelä-Savon hyvinvointialueen johtaja Santeri Seppälä sekä hallituksen puheenjohtaja Jari Leppä selostivat asiaa kaupunginhallitukselle.

Valmistelija

  • Jouni Riihelä, kaupunkikehitysjohtaja, Jouni.Riihela@mikkeli.fi

Kuvaus

Kuvaus

Sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämisvastuu siirtyi hyvinvointialueille 1.1.2023 voimaanpanolain 616/2021 mukaisesti. Hyvinvointialueiden rahoitus on valtion yleiskatteellista rahoitusta, ja aluevaltuusto käyttää järjestämistehtävään liittyvää ylintä päätösvaltaa. Kunnat eivät voi enää itse tuottaa sote- tai pelastuspalveluja, mutta omistavat edelleen osan tiloista, joissa näitä palveluja tuotetaan.

Kuntalain 126 § edellyttää, että kunta hoitaa kilpailutilanteessa markkinoilla tapahtuvan tehtävän yhtiömuodossa. Kiinteistöjen vuokraaminen hyvinvointialueelle katsotaan tällaiseksi toiminnaksi, eikä se kuulu lain 127 §:n poikkeuksiin. Siirtymäaika päättyi vuoden 2025 lopussa, eikä sopijaosapuolet käyttäneet säädettyä optiovuotta.

Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisa (3221315-8 myöh. Hyvinvointialue) päätti 17.6.2024 irtisanoa kaikki kunnilta vuokraamansa tilat siten, että sopimukset päättyvät 31.12.2025. Irtisanominen tarkoitti option käyttämättä jättämistä. Samassa yhteydessä todettiin, että jatkossa solmitaan pääsääntöisesti toistaiseksi voimassa olevia vuokrasopimuksia, joissa irtisanomisaika on enintään kaksitoista kuukautta. Päätöksen tavoitteena on tehostaa tilankäyttöä ja pienentää kiinteistökustannuksia, kuitenkaan heikentämättä palveluvalikoimaa pelkkien tilamuutosten perusteella. Hyvinvointialueen hallitus linjasi 10.6.2025, että mikäli kuntien kanssa ei saavuteta riittäviä säästöjä vuokratasoa alentamalla, säästöt toteutetaan vähentämällä vuokrattua pinta-alaa, mikä edellyttää tarvittaessa palveluverkon supistamista. Hyvinvointialue kävi neuvottelut kaikkien kuntien kanssa ja arvioi Mikkelin osalta tarvittavan noin miljoonan euron vuotuiset säästöt.

Mikkelin kaupunki ja Hyvinvointialue ovat käyneet useita neuvotteluja eri kokoonpanoilla vuosien 2024-25 aikana. Kaupunki esitti neuvottelujen ratkaisemiseksi kahta ratkaisumallia. Ensisijaisena vaihtoehtona oli kiinteistöjen myynti Hyvinvointialueelle tasearvoon. Tätä tuki ajatus siitä, että rakennukset on alun perin toteutettu julkisin varoin ja palvelevat hyvinvointialueen ydinpalveluja jatkossakin. Toissijaisena vaihtoehtona kaupunki esitti koko kiinteistökokonaisuuden vuokraamista markkinaehtoisesti, mutta kiinteistöomistajan valmiudella alentaa nykyistä vuokratasoa noin 100 000 eurolla vuodessa.

Kaupunginhallitukselle esiteltiin (KH, kokous 17.11.2025 § 389 Mikkelin kaupungin neuvottelutarjoutuminen Hyvinvointialueen käytössä olevista vuokratiloista) neuvottelutulos, jonka mukaisesti kaikki seitsemän palo- ja pelastuskiinteistöä siirtyvät hyvinvointialueen omistukseen erillisinä kiinteistökauppoina, jossa kauppahinta perustuu kohteen tase- ja maanarvoon. Kaupunginhallituksen päätöksen jälkeen neuvottelutulos kirjattiin Hyvinvointialueen kanssa yhteiseen MOU muistioon 16.12.2025.

Mikkelin kaupunki omistaa seuraavat seitsemän (7) Hyvinvointialueelle vuokrattua pelastuslaitoskiinteistöä: Anttolan paloasema, E-S alueellinen pääpaloasema, Haukivuoren paloasema, Ristiinan paloasema, Suomenniemen paloasema, Otavan paloasema ja Hiirolan paloasema.

Kohteet on vuokrattu (1.1.2023) Hyvinvointilalueelle. Kohteista on maksettu vuokraa yhteensä 868 207 euroa (vuosi 2025), joka on jakautunut kiinteistökohtaisesti seuraavasti:

  • Anttolan paloasema 69 774 euroa
  • E-S alueellinen pääpaloasema 522 344 euroa
  • Haukivuoren paloasema 38 663 euroa
  • Ristiinan paloasema 137 660 euroa
  • Suomenniemen paloasema 53 561 euroa
  • Otavan paloasema 21 042 euroa
  • Hiirolan paloasema 25 163 euroa. 


Otavan paloasema sijaitsee Otavan VPK:n omistamalla maa-alueella. Kaupunki on vuokrannut maa-alueen paloasemakäyttöön. Otavan VPK on tiedusteltuna ilmoittanut, ettei rakennuksen ostaminen tässä tilanteessa ole ajankohtaista. Rakennus voidaan myydä hyvinvointialueelle. Kaupanteossa myydään rakennus ja siirretään maanvuokraoikeus ostajalle. Mahdollisesta maapohjan myymisestä Hyvinvointialueelle sopivat osapuolet keskenään.

Arviokirja

Matti Perälä (AKA) on Asenne LKV nimissä laatinut 14. huhtikuuta 2025 arviokirjan Mikkelin pelastuslaitoksen käytössä olleista kiinteistöistä, joita oli seitsemän (7) kappaletta. Arvioinnin päämenetelmänä on käytetty tuottolähestymistapaa. Kohteiden markkina-arvo on yhteensä 3.8 miljoonaa euroa (+/- 7%).

Maanluovutus kaupassa

Kaupan yhteydessä on tarkoituksenmukaista myydä rakennukset maapohjineen. Maanarvo on määritelty Mikkelin kaupunginvaltuuston päätöksessä § 19 / 13.4.2026. Luovutushinnat on laskettu ajankohdan mukaisen Stat.fi:n elinkustannusindeksin mukaan (2390 pst/heinäkuu 2026). Kaikkien kuuden kohteen yhteenlaskettu luovutushinta on 302 374 euroa, joka jakautuu kohdekohtaisesti seuraavasti:

  • Anttolan paloasema (3200 m2) 7 552 euroa
  • E-S alueellinen pääpaloasema (15 077 m2) 177 607 euroa
  • Haukivuoren paloasema (3 125 m2) 9 990 euroa
  • Ristiinan paloasema (5 860 m2) 81 184 euroa
  • Suomenniemen paloasema (2 112 m2) 22 282 euroa
  • Otavan paloasema - kaupunki ei omista maapohjaa
  • Hiirolan paloasema (2 441 m2) 3 759 euroa.


Kiinteistön tasearvo

Neuvottelumuistion (MOU Mikkelin kaupunki ja Hyvinvointialue 16.12.2025) mukaisesti kauppahinta määräytyy kohteen tasearvon mukaisesti.

Kiinteistön myynti tasearvolla ei lähtökohtaisesti vaikuta kaupungin kumulatiivisen taseen loppusummaan, eikä siten aiheuta kirjanpitoon myyntivoittoa tai -tappiota. Taseen rakenteessa käyttöomaisuus vähenee ja vastaavasti rahavarat kasvavat kauppahinnan verran.

Kaupungin kirjapidossa kaupan kohteiden yhteenlaskettu tasearvo on 505 926.88 euroa (31.12.2025), joka jakautuu kohdekohtaisesti seuraavasti:

Anttolan paloasema 37 834.48 euroa

E-S alueellinen pääpaloasema 399 374,86 euroa

Haukivuoren paloasema 0 euroa

Ristiinan paloasema 3 367.67 euroa

Suomenniemen paloasema 0 euroa

Otavan paloasema 0 euroa

Hiirolan paloasema 55 761.06 euroa.

Kunnan myydessä kiinteistöjään, myyntiin ei sovelleta hankintalakia. Näissä kiinteistökaupoissa kiinteistöt myydään Hyvinvointialueelle tasearvolla. Myynneistä ei siten tule myyjälle voittoa eikä tappioita.

Pelastustoimen rakennukset on alunperin hankittu ja rahoitettu julkisin varoin, julkisen palvelun eli pelastustoiminnan järjestämistä varten. Pelastustoimen järjestämisvelvollisuuden siirryttyä Hyvinvointialueelle, on tarkoituksenmukaista sitä varten hankitut pelastustoimen rakennukset siirtää Hyvinvointialueen omistukseen.

Hyvinvointialue järjestää toimialueellaan lakisääteiset terveys- ja pelastuspalvelut. Tämä ei ole taloudellista toimintaa kilpailuilla markkinoilla.  Kunnalla on oikeus myydä kiinteistöjä hyvinvointialueelle tasearvolla (kirjanpitoarvolla) kunnallisen itsehallinnon, sen tuoman harkintavallan ja julkisyhteisöjen välisen yhteistyön perusteella, mikäli myynti ei tapahdu kilpailluilla markkinoilla. Kun kiinteistö myydään suoraan hyvinvointialueelle sen omaan, viranomaistoiminnaksi luokiteltavaan lakisääteiseen käyttöön, kyse ei ole taloudellisesta toiminnasta kilpailluilla markkinoilla. Tällöin markkinahintavaatimusta (kuntalaki 130 §) eikä EU:n valtiontukisääntöjä sovelleta ja kauppa voidaan tehdä tasearvoon.  

Mikkelin kaupungin hallintosäännön 29 §:n mukaan kaupunginhallitus päättää kiinteän omaisuuden kiinnittämisestä sekä kiinteän ja irtaimen omaisuuden hankkimisesta, myymisestä tai muusta luovuttamisesta sekä kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastamisesta omaisuuden myynti-, osto- tai lunastushinnan taikka vaihtoarvon ollessa enintään 750 000 euroa.

Tiivistys

Päätösesityksen valmistelussa on tarkoitus edistää kuntalain 126 §:n mukaista yhtiöittämisvelvollisuutta ja edistää siirtymäajan (päättyi vuoden 2025 lopussa) velvoitetta huomioiden prosessissa ja neuvotteluratkaisun syntymisessä tapahtuneet viiveet.

Kaupunginhallituksen tarkoituksena on edistää osaltaan Hyvinvointialueen kanssa neuvoteltua kokonaisratkaisua (KH 17.11.25 § 389 Mikkelin kaupungin neuvottelutarjoutuminen Etelä-Savon hyvinvointialueen käytössä olevista vuokratiloista).

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Janne Kinnunen, kaupunginjohtaja, janne.kinnunen@mikkeli.fi

Kaupunginhallitus päättää myydä Etelä-Savon Hyvinvointialueelle tilasta 491-508-23-6 noin 5 280 m2:n suuruinen määräala sillä sijaitsevine rakennuksineen eli ns. Suomenniemen paloaseman (Valkamalahdentie 8, 52830 Suomenniemi) kokonaishintaan 22 282 euroa, jonka tasearvo (31.12.2025) on 0  euroa.

Kaupunginhallitus päättää, että kaupan toteutumisen ehdottomana ehtona on kaikkien kaupungin omistamien seitsemän palo- ja pelastuskiinteistön samanaikainen luovuttaminen ostajalle ja että Etelä-Savon Hyvinvointialueen aluehallitus omalta osaltaan hyväksyy kaupan. Mikäli kaikkia kiinteistöjä ei luovuteta samassa yhteydessä, kauppaa ei toteuteta.

Samalla kaupunginhallitus päättää hyväksyä liitteenä olevan alustavan sopimusluonnoksen sekä oikeuttaa kaupunkikehitysjohtajan allekirjoittamaan sopimuksen kaupungin puolesta. Lisäksi kaupunginhallitus oikeuttaa kaupunkikehitysjohtajan tekemään sopimukseen vähäisiä teknisluonteisia ja sisällöllisesti vähämerkityksisiä muutoksia ennen allekirjoittamista. Kauppakirjat voidaan allekirjoittaa päätöksen tultua lainvoimaiseksi.

Tiedoksi

Etelä-Savon hyvinvointialue, palvelujohtaja, kiinteistöjohtaja, talouspalvelut, Meidän IT ja talous Oy/kirjanpito