Kaupunginhallitus, kokous 17.8.2026

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 214 Väliaikainen rahoitus ELY-keskuksen tukemaan hankkeeseen, Järvi-Suomen kylät ry

MliDno-2024-3828

Valmistelija

  • Tiia Tamlander, talousjohtaja, tiia.tamlander@mikkeli.fi
  • Janne Skott, taloussuunnittelupäällikkö, janne.skott@mikkeli.fi

Kuvaus

Mikkelin kaupunginvaltuusto 27.1.2025 § 13 on tehnyt periaatepäätöksen, jonka mukaan väliaikaista hankerahoitusta voidaan myöntää yhdistyksille sekä muille yksityisoikeudellisille yhteisöille ja säätiöille Leader-hankkeiden ja muiden vastaavien ELY-keskuksen rahoittamien hankkeiden toteuttamiseksi yhteensä enintään 1 000 000,00 euroa. Hankerahoituksen toiminnan pääasiallisen tarkoituksen on oltava muu kuin taloudellinen toiminta tai niiden toiminnan ensisijainen päämäärä ei saa olla voiton tavoittelu. Yksittäisen hankkeen lainamäärä voi riskienhallinnallisista syistä olla enimmällään 200 000,00 euroa. Kaupunginhallituksen myöntämiä väliaikaisia rahoituksia on tällä hetkellä yhteensä 530 091,54 euroa.

Väliaikaista rahoitusta on haettava kaupunginhallitukselta kirjallisesti ja rahoitushakemuksen liitteeksi on toimitettava ELY-keskuksen rahoituspäätös. Rahoitusta voidaan myöntää enintään hankkeelle saatavan ulkopuolisen rahoituksen verran. Kaupunginvaltuusto on oikeuttanut kaupunginhallituksen päättämään väliaikaisen rahoituksen myöntämisestä ELY-keskuksen tukemiin hankkeisiin. Väliaikainen rahoitus on saajalleen korotonta, ja siitä laaditaan kirjallinen sopimus.

Järvi-Suomen kylät ry toimii Etelä-Savon paikalliskehittäjien, erityisesti kylä-, asukas- ja kaupunginosayhdistysten yhteistyöfoorumina sekä toiminnan kehittäjänä ja edunvalvojana. Yhdistyksen kotipaikka on Mikkeli.

Etelä-Savon ELY-keskus on päätöksessään 4.12.2025, päätösnumero 524423 myöntänyt Järvi-Suomen kylät ry:lle rahoitusta Etelä-Savon kyläturvallisuus Älykäs kylä -hankkeeseen (hankenumero 356654). Hanke toteutetaan yhteistyössä Etelä-Savon Pelastuslaitoksen kanssa. Hankkeen tavoitteena on lisätä kylien asukkaiden omatoimista varautumista ja parantaa yhteisön valmiuksia kohdata erilaisia häiriö-, poikkeus- ja kriisitilanteita. Hankkeella vahvistetaan kylien henkistä kriisinkestävyyttä ja yhteisöllisyyttä. Hankkeessa kehitettävä toimintamalli tukee yhteisöllisyyttä ja paikallista sitoutumista sekä vastaa toimintaympäristön muutoksiin. Hankkeen avulla vahvistetaan maaseutualueiden pito- ja vetovoimaa tukemalla alueen asukkaiden turvallisuuden tunnetta sekä osallisuutta. Mikkelin alueelta hankkeen toimenpiteisiin on ilmoittautunut 13 kylää ja kyläturvaryhmiä Mikkelin alueelle on tähän mennessä syntynyt viisi. 

Hankkeen kokonaisbudjetti on 359 620,80 euroa, johon Etelä-Savon ELY-keskus on myöntänyt 359 620,80 euron hanketuen. Hanke on toteutettava 31.12.2027 mennessä. 

Järvi-Suomen kylät ry anoo Mikkelin kaupungilta väliaikaista hankerahoitusta kaupunginvaltuuston päätöksen 27.1.2025 § 13 mukaisesti 100 000,00 euroa. Väliaikainen hankerahoitus maksetaan takaisin Mikkelin kaupungille hankkeen päättymisen jälkeen, kuitenkin viimeistään 31.5.2028. 

Lainansaaja sitoutuu tilittämään edelleen ELY-keskuksen avustuksen Mikkelin kaupungille avustuksen maksuhetkellä, kuitenkin viimeistään 31.5.2028 avoimena olevaan lainan pääoman määrään asti. Sitoumus kirjataan velkakirjaan, jonka lainansaaja allekirjoittaa. Myönteisen avustushakemuksen ja sen perusteella annettavan sitoumuksen katsotaan vastaavan lainalle annettavaa vakuutta. ELY-keskus on avustuksen myöntäessään viranomaistahona todennut avustuksen käyttökohteen yleishyödylliseksi. Koska koroton laina osoitetaan yleishyödylliseen, ei-taloudelliseen toimintaan, ei kyseessä ole valtiontuki.

Oheismateriaalina on Järvi-Suomen kylät ry:n hakemus väliaikaisesta rahoituksesta ja Etelä-Savon ELY-keskuksen päätös hanketuen myöntämisestä. 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Janne Kinnunen, kaupunginjohtaja, janne.kinnunen@mikkeli.fi

Mikkelin kaupunginhallitus päättää myöntää Järvi-Suomen kylät ry:lle väliaikaisen hankerahoituksen 100 000,00 euroa. Rahoitus myönnetään korottomana ja vakuudettomana, ja se on maksettava takaisin hankkeen päätyttyä, kuitenkin 31.5.2028 mennessä.

Päätöksen jälkeen voimassa olevia kaupungin myöntämiä väliaikaisia lainoja julkishyödyllisten yhdistysten ELY-keskuksen tukemiin hankkeisiin on yhteensä
630 091,54 euroa. 

Päätös

Hyväksyttiin.

Tiedoksi

Järvi-Suomen kylät ry./toiminnanjohtaja, talouspalvelut

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.


Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Mikkelin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös postitse tai sähköisesti. Postiin oikaisuvaatimusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen ja kuntalain (410/2015) 137 §:n 2 momentissa tarkoitetun kunnan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Mikkelin kaupunki/Kaupunginhallitus.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10, 50100
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Faksinumero: 015 36 6583
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen, ja se on tekijän allekirjoitettava. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua,
  • se, millaista oikaisua vaaditaan,
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.


Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Mikkelin kaupungin kirjaamosta.

Käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 8–10, 50100 Mikkeli
Postiosoite: PL 33, (Raatihuoneenkatu 8–10), 50101 Mikkeli
Puhelinnumero: 044 794 2033 / 015 1941 (vaihde)
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.